Ilta Sanoma

Ensitesti: Teslan uudessa Saksan-tehtaassa valmistettava Model Y Performance tarjoaa ylenmäärin suorituskykyä.

Model Y on ensimmäinen Euroopassa valmistettava Tesla-malli. Huippusuorituskykyisen Performance-mallin toimintamatka on kiitettävää tasoa, mutta ajomukavuudesta Saksan-Tesla(kaan) ei saa hyviä pisteitä.

Model Y on ensimmäinen Euroopassa valmistettava Tesla-malli. Huippusuorituskykyisen Performance-mallin toimintamatka on kiitettävää tasoa, mutta ajomukavuudesta Saksan-Tesla(kaan) ei saa hyviä pisteitä. Kuva: Pekka Virtanen

Maailman myydyimmän sähköautomallin Tesla Model Y:n tuotanto käynnistyi keväällä Teslan uudessa Berliinin-tehtaassa. Alkuvaiheessa Gigafactory Berlin-Brandenburgissa valmistetaan vain Model Y:n suorituskykyisempää Performance-mallia. Y Long Range -malliversiot tulevat vielä toistaiseksi Kiinasta.

Tesla on varsin salamyhkäinen erilaisista teknisistä arvoista, ja osa oheisessa tekniikkalaatikossa olevista Model Y Performancen luvuista on poimittu eri lähteistä. Suorituskykyyn liittyvät numerot ovat sen sijaan korostetun hyvin esillä - ja ne ovatkin varsin vakuuttavia.

Jo perus-Y:n suorituskykyä voi luonnehtia vähintäänkin riittäväksi - tai jopa täysin turhan kovaksi perheautolle. Tesla ilmoittaa Performancen kiihtyvän satasen nopeuteen huimassa 3,7 sekunnissa, kun saman nopeustason saavuttamiseen kuluu Long Range -mallilla "peräti" viisi sekuntia.

Performancen takaluukun päällä on hillityn näköinen hiilikuituinen tuuliohjain. Saksalaisen Auto Bild -lehden selvityksen mukaan noin 80 prosenttia Saksassa valmistettavien Teslojen osista on peräisin eurooppalaisilta alihankkijoilta.

Performancen takaluukun päällä on hillityn näköinen hiilikuituinen tuuliohjain. Saksalaisen Auto Bild -lehden selvityksen mukaan noin 80 prosenttia Saksassa valmistettavien Teslojen osista on peräisin eurooppalaisilta alihankkijoilta. Kuva: Pekka Virtanen

Normaalin autonkäyttäjän kannalta yhtä tarpeeton parannus on huippunopeuden nostaminen 217:stä 250 km/h:iin. Moni ostaja on kuitenkin valmis maksamaan Performancesta perittävän 6?400 euron hintalisän, jonka myötä saa suorituskyvyn lisäksi muun muassa tehokkaammat Performance-jarrut ja madalletun jousituksen.

Molemmat nelivetoiset Y:t ovat perustekniikan suhteen samanlaisia, ja niissä on 75 kilowattitunnin ajoakku. Suorituskyvyn kasvattaminen näkyy normimitatussa toimintamatkassa yllättävän vähän, sillä se putoaa vain noin 20 kilometriä - ja onhan Performancen 514 km varsin kova arvo. Kesälämpimässä säässä ja normaalilla ajolla auto "lupasi" parhaimmillaan toimintamatkaa noin 470 km, mikä on kiitettävää tasoa. Koeajon keskikulutus oli noin 19 kWh/100 km.

Mittaristoa ei ole, ja käytännössä kaikki säädöt - jopa ohjauspyörän säätö - tehdään ison kosketusnäytön ja/tai ratissa olevien säätörullien avulla.

Mittaristoa ei ole, ja käytännössä kaikki säädöt - jopa ohjauspyörän säätö - tehdään ison kosketusnäytön ja/tai ratissa olevien säätörullien avulla. Kuva: Pekka Virtanen

Voimalinja ja lataustekniikka ovat Teslan parasta antia. Ajosuunta kytketään ohjauspyörän oikean puolen viiksestä. Pysäytystilan asennot ovat matelu, rullaus ja pito, joista jälkimmäinen mahdollistaa ajamisen yhdellä polkimella.

Todella fiksu adaptiivinen vakionopeudensäädin lukee jopa liikennevaloja, mutta osittaista autonomista ajamista tarjoavan AutoPilotin toiminta ei ole vielä läheskään yhtä hyvä.

Kiinteästä pääntuesta huolimatta etuistuimet ovat hyvät. Performancessa on alumiinipintaiset polkimet.

Kiinteästä pääntuesta huolimatta etuistuimet ovat hyvät. Performancessa on alumiinipintaiset polkimet. Kuva: Pekka Virtanen

Ohjauksen erikoisen luonteen kanssa on pakko oppia elämään. Myös jousituksen epämukavuus on hyväksyttävä, sillä tilanteeseen ei voi vaikuttaa rengaskokoa muuttamalla. Performancessa on perus-Y:stä poiketen 21-tuumaiset pyörät, ja näyttävän näköisillä mustilla Überturbine-vanteilla on matalailmatilaiset 35-sarjan renkaat.

Takana on ruhtinaallisesti jalkatilaa jopa keskikonsolin kohdalla. Nojassa on kallistussäätö ja pääntila riittää, mutta pääntukien säätövara on olematon.

Takana on ruhtinaallisesti jalkatilaa jopa keskikonsolin kohdalla. Nojassa on kallistussäätö ja pääntila riittää, mutta pääntukien säätövara on olematon. Kuva: Pekka Virtanen

Vanteita selvästi pienempiä silmin havaittavia Performance-yksityiskohtia ovat hiilikuituinen takaspoileri, alumiiniset polkimet ja ison tavaratilan näkösuoja. Magneettikiinnikkeisen hyllylevyn käytettävyydessä on vielä hiomista, sillä taso ei esimerkiksi nouse takaluukun mukana.

Performancessa olevan tavaratilan peitelevyn saa paketoitua puolimittaiseksi ja nostettua takanojien taakse pystyyn.

Performancessa olevan tavaratilan peitelevyn saa paketoitua puolimittaiseksi ja nostettua takanojien taakse pystyyn. Kuva: Pekka Virtanen

Model Y:n tilat ovat vakuuttavat, ja takatilat riittävät taksikäytössäkin. Entä saksalainen laatu? Lyhyen tutustumisen aikana silmät tai korvat eivät havainneet mitään normaalista poikkeavaa.

Performancessa on näyttävän näköiset 21-tuumaiset vanteet, normaalia tehokkaammat jarrut ja punaiset jarrusatulat.

Performancessa on näyttävän näköiset 21-tuumaiset vanteet, normaalia tehokkaammat jarrut ja punaiset jarrusatulat. Kuva: Pekka Virtanen

Lue lisää: Tesla avaa Suomessa 34 uutta latauspaikkaa -?koskee kaikkia sähköauto­merkkejä

Tekniikka

MOOTTORI sähkömoottorit edessä ja takana, 393 kW (534 hv), 660 Nm

SUORITUSKYKY 0-100 km/h 3,7 s, huippunopeus 250 km/h

TOIMINTAMATKA 514 km

AJOAKKU 75 kWh (netto), sisäinen laturi 11 kW

LATAUSNOPEUS 7 h 20 min (11 kW)

VOIMANSIIRTO A, neliveto

MITAT p 4?751, l 1?921, k 1?624 mm, akseliväli 2?890 mm, omamassa 2?003 kg, vetomassa 1?600 kg, tavaratila 854/117 l (taka/etu)

Hinta 73?790 euroa

Lue lisää: Teslasta poistettiin nopeudenrajoitin -?testissä huima ennätysvauhti

Lue lisää: Suuri sähköautotesti: 31 autosta vain 10 lunasti lupauksensa -?Kiinaan ykkös- ja jumbotilat

Lue lisää: Auto Bild selvitti sähkö­autojen toiminta­matkat 130 km/h vauhdissa -?näin kävi

Lue lisää: Onko tässä Teslan kampittaja? IS tutustui uuteen Fisker Ocean -malliin

Teslan uusin autotehdas - yrityksen terminologiassa Gigafactory - aloitti tuotannon maaliskuussa Saksassa. Gigafactory Berlin-Brandenburg on Teslan ensimmäinen tehdas Euroopassa, ja Teslan mukaan kyseessä on yksi maailman edistyneimmistä, ympäristöystävällisimmästä ja tehokkaimmista tuotantolaitoksista.

Ennen Gigafactory Berlin-Brandenburgin avautumista Teslalla oli viisi suurta tehdasta kahdella eri mantereella. Tehdas valmistui nopeasti suunnitteluasteelta tuotantokuntoon, sillä sen suunnitelmat julkaistiin marraskuussa 2019, ja rakentaminen aloitettiin viime vuoden keväällä.

Gigafactory Berlin-Brandenburg yhdistää useita tuotantoyksiköitä 300 hehtaarin tontilleen, ja tehtaan kokonaispinta-ala on yli 227?000 nelimetriä. Teslan valmistustavan mukaisesti suurin osa autojen komponenteista valmistetaan tehtaalla, mikä helpottaa ja nopeuttaa autojen valmistusta.

Kun kaikki Saksan-yksiköt ovat toiminnassa, noin 12?000 työntekijää valmistaa autoja, akkukennoja, akkuja, sähkömoottoreita, muoviosia, istuimia, akseleita ja paljon muuta. Tehas tulee valmistamaan vuodessa puoli miljoonaa Model Y -malli, ja sen akkutuotanto tulee olemaan jopa 50 GWh - näillä luvuilla se on kapasiteetiltaan Euroopan suurin sähköautotehdas.

Alkuvaiheessa tehtaalla tehdään Model Y Performancet Euroopan markkinoille, mutta myöhemmin tehtaalla tullaan valmistaan kaikki Euroopassa myytävät Model Y:t.

Ilta Sanoma
samedi 16 juillet 2022 15:00:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.