Manseen täksi kaudeksi siirtynyt Siri Eskola on saanut uudesta ulkopelivastuusta lisäpotkua lyöntipeliinsä. Sadan lyödyn juoksun raja on nykytahd" /> Manseen täksi kaudeksi siirtynyt Siri Eskola on saanut uudesta ulkopelivastuusta lisäpotkua lyöntipeliinsä. Sadan lyödyn juoksun raja on nykytahd" />

YLE


Pesäpalloilija Siri Eskola tekee tällä hetkellä mailan varressa mitä tahtoo. Manse PP:n lyöntikone ratkaisi sunnuntaina perinteikkään Itä-Länsi-kamppailun Lännen eduksi lyömällä ratkaisevan juoksun. Ottelu päättyi Lännen 1-0-voittoon (3-1, 1-1).

Eskola, 24, johtaa ylivoimaisesti naisten Superpesiksen lyöntitilastoa.

Kiimingin Urheilijoiden kasvatti on kuulunut jo useita vuosia lyöjätilaston kärkipäähän. Tällä kaudella lyöntimäärät ovat kuitenkin ottaneet vielä yhden harppauksen ylöspäin.

Eskolalla on 14 pelatun ottelun jälkeen kasassa 68 lyötyä juoksua, joista kahdeksan kunnareita. Lähin Eskolan lyöjäkuningattaren titteliä uhkaava pelaaja on Porin Pesäkarhujen konkari Susanna Puisto, jolla on kasassa 48 kotiutusta. Puisto on ollut lyöjäkuningatar kahtena edellisenä kautena.

Lapuan Virkiän Janette Lepistön lyöntiennätys 9+85=95 vuodelta 2018 on todellisessa vaarassa, sillä Eskolalla on vielä kymmenen runkosarjan peliä jäljellä.

Mansen lyöntitykki on nakuttanut tällä kaudella 4,9 juoksua ottelua kohden. Lepistön 95 lyönnin ennätyskauden keskiarvo oli 4,3. Sadan lyödyn juoksun rajan rikkominen vaatisi Eskolalta lopuissa peleissä keskiarvoa 3,2.

Eskola ei ajattele tilastoja, vaan ottaa pelin kerrallaan.

- Olen lähtenyt rennosti lyömään omia ja hyviä lyöntejä. Etenijät ovat olleet kovassa juoksussa, niin on kiva kotiuttaa, Eskola sanoo Yle Urheilulle.

Mansen pelaajilla Saaga-Angelia Raudasojalla, Kirsi Ala-Lipastilla ja Henna Peltokankaalla on kolmoisjohto tämän kauden tuotujen juoksujen tilastossa.

Monipuolinen lyöntivalikoima

Eskolan joukkuekaveri, vuodesta 2016 Mansea edustanut Kirsi Ala-Lipasti uskoo, että Eskola kykenee rikkomaan Lepistön lyöntiennätyksen.

- Uskon kyllä ihan täysin. Olemme siitä porukalla puhuneetkin, mutta Siri ei itse siitä halua puhua, ettei tule lisäpaineita. Mutta todellakin on mahdollista, että ennätys menee rikki, kun on tuohon tahtiin paukutellut pinnoja.

Ala-Lipasti kehuu joukkuekaverinsa monipuolista lyöntitekniikkaa. Eskola pystyy lyömään pallon minne puolelle kenttää tahansa eri tyyleillä.

- Hän pystyy lyömään leikkurit, kumurat, pienet, pussit ja kaikki mahdolliset rajasta rajaan. En kauhean monta tuollaista kotiuttajaa tiedä, jolla on noin laaja lyöntirepertuaari.

- Siinä on ulkopelillä aika paljon tekemistä, että saa ne kaikki lyönnit kiinni. Eikä voikaan saada, eikä olekaan saanut.

Siri Eskola kuvassa.
Itä-Lännen ratkaissut Siri Eskola pelaa elämänsä kautta.Lehtikuva

Ala-Lipasti kertoo, että Eskola haluaa kehittyä jatkuvasti ja miettii uusia lyöntejä vapaa-ajallakin.

- Hän katselee videoita ja tekee myös itse varsin paljon duunia sen eteen, että löytää kehittämiskohteita.

Idän joukkueessa pelannut ja Kempeleen Kiriä edustava Annika Linna on huomannut Eskolan vireen.

- Kumura on ollut hyvin kepissä. Kopparit saavat tehdä hyviä suorituksia. Vielä kun on nopeita etenijöitä tulossa, niin on vaikea polttaa. Hänellä on painava lyönti. Niillä lyönneillä tulee pinnoja, kopparina pelaava Linna toteaa.

Kempele joutuu Eskolan lyöntimankeliin keskiviikkona.

Uusi vastuualue siivittää

Kahden Suomen mestaruuden ja yhden hopean jälkeen Eskola siirtyi täksi kaudeksi Jyväskylän Kirittäristä Manse PP:n rivehin, koska halusi saada vastuuta ja peliaikaa myös ulkokentällä. Eskola pelaa uudessa seurassaan ulkopeliä siepparin roolissa etukentällä.

Uusi pelipaikka ulkokentällä saattaa olla suuri syy siihen, miksi Eskolan lyöntipeli on lähtenyt lentoon.

- Itse on pahin vihollinen itselleen ja miettii liikaa sitä lyömistä. Kun on tullut ulkopeliäkin, en ole voinut keskittyä vain lyömiseen, Eskola sanoi.

Mansen kakkospelinjohtaja Antti Vihtkari on auttanut Ala-Lipastin mukaan virittämään Eskolan huippuiskuun. Vihtkari valmensi ennen Oulussa, mistä Eskola on lähtöisin.

- He ovat monta vuotta junnuissa tehneet yhteistyötä, kun Antti on valmentanut Eskolan joukkuetta.

Manse johtaa sarjaa kahdella pisteellä ennen hallitsevaa mestaria Porin Pesäkarhuja. Seuran ainoa mestaruus on vuodelta 2017. Tällä kaudella tamperelaisjoukkueella voi olla mahdollisuus saada palkintokaappiin lisää täytettä.

- Meillä on hyvä tilanne, olemme voittaneet otteluita ja pelimme paranee. Syksyllä ovat ne tärkeät pelit, Eskola sanoi.

Ala-Lipastin mukaan joukkueen tavoite on voittaa Suomen mestaruus. Siihen Eskolan lyöntejä tarvitaan.

- Tuntuu, että Siri nauttii pelaamisesta tällä hetkellä aika paljon. Hän on sopinut hyvin porukkaamme. Hän on sanonut, että pesäpallo on tällä hetkellä aika kivaa.

Manse kohtaa tiistaina Joensuun ja keskiviikkona Kempeleen vierasotteluissa.

Eskolaa ja Linnaa haastatteli Juhani Kukkasela.

Lue lisää:

Superpesiksen yleisömäärät laskussa, myös tv-sopimus hiertää: "Seurojen saama korvaus on tavattoman pieni"

Virpi Hukka ajatteli silmänsä räjähtäneen, kun pallo tuli yli 100 km/h -vauhdilla päähän - "Kukaan ei uskaltanut luvata, tulenko kuntoon"

mardi 12 juillet 2022 14:11:59 Categories: YLE pesäpallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.