Saksa kaatoi Espanjan ensimmäisen puoliajan maaleillaan lukemin 2-0. Maalivahti Merle Frohmsin näyttävä torjunta kruunasi Saksan kurinalaisen puolustuspelin." /> Saksa kaatoi Espanjan ensimmäisen puoliajan maaleillaan lukemin 2-0. Maalivahti Merle Frohmsin näyttävä torjunta kruunasi Saksan kurinalaisen puolustuspelin." />

YLE


Jalkapallon EM-kisojen jokainen ottelu nähdään Ylen kanavilla. Kisapelit, taustatarinat uutiset, kohokohtaklipit löydät Ylen kisasivuilta.

Saksa voitti Espanjan jalkapallon EM-kisoissa maalein 2-0. B-lohkon huippukamppailussa osumat viimeistelivät Klara Bühl ja Alexandra Popp.

Saksan voitto tarkoittaa, että Helmareiden mahdollisuudet päästä jatkoon lopullisesti kuihtuivat. Suomi hävisi illan aiemmassa B-lohkon kamppailussa Tanskalle 0-1.

Saksan ja Espanjan välisen ottelun erikoisin tilanne nähtiin toisella puolikkaalla. Saksan kapteeni Popp oli karata läpiajoon, kun Espanjan kapteeni Irene Paredes tarttui häntä paidasta kiinni.

- Hidastuksesta nähdään, että tilanteessa on selvä rike. Popp revitään rinnuksesta kumoon. Ihmettelen suuresti, että tilanteesta ei tullut punaista korttia. Espanja selvisi säikähdyksellä, Yle Urheilun asiantuntija Timo Furuholm sanoi.

Jos Paredesille olisi tuomittu punainen kortin, hän ei olisi saanut pelata Espanjan kahdessa tulevassa ottelussa.

Voit katsoa tilanteen jutun alussa olevalta videolta.

Popp kaatui painiottelussa, mutta erotuomari Stéphanie Frappart ei nähnyt tilanteessa rikettä.

- Nykyään, kun on videotuomarit, tuollainen tilanne ei saisi mennä ohi. Oli selvää, että Paredes häviää juoksukilpailun, Furuholm jatkoi.

Asiantuntija Jonne Kunnas yhtyi Furuholmin näkemykseen.

- Jos keskialueella olisi ollut vastaavanlainen rike, olisi varmaan vihelletty, Kunnas arveli.

Saksa piti Espanjan poissa hyviltä maalipaikoilta

Espanja aloitti ottelun jälleen surkeasti, kun maalivahti Sandra Paños potkaisi pallon päin Bühlia, joka iski sen verkkoihin. Pelattuna oli ainoastaan kaksi minuuttia ja 20 sekuntia. Suomea vastaan Espanja päästi maalin, kun pelattuna oli 48 sekuntia.

- Espanjan valmennusjohto joutuu nyt miettimään, missä otteluun valmistautuminen on mennyt vikaan, koska kahdessa pelissä on tullut maali omiin (heti ottelun alussa), asiantuntija Kunnas sanoi tauolla.

Kun 36. peliminuutti täyttyi, Saksan Popp puski pallon verkkoihin kulmapotkusta.

Espanjalla oli myös omat maalipaikkansa ensimmäisellä puoliajalla, mutta Lucía García ja Mariona Caldentey eivät niistä onnistuneet.

- Espanja ei onnistunut luomaan kaaosta Saksan puolustukseen. Heillä oli muutama hyvä paikka, mutta vielä pitäisi pystyä luomaan parempia maalipaikkoja, asiantuntija Furuholm sanoi ottelun tauolla.

Toisella puolikkaalla Saksa joutui puolustusasemiin, kun Espanja haki kovasti tarvitsemiaan maaleja.

Lähimpänä maalintekoa oli Espanjan Caldentey, mutta maalivahti Merle Frohms venyi näyttävään torjuntaan. Upea torjunta kruunasi Saksan kurinalaisen puolustuspelin. Saksa on nyt pelannut kaksi ottelua päästämättä maaliakaan.

- Ottelussa nähtiin, kuinka hienosti Saksa nollasi Espanjan lyhytsyöttöpelin, asiantuntija Kunnas totesi.

Saksa on voittanut Euroopan mestaruuden kahdeksan kertaa. Nyt mestaruusrohmu on kahden ottelun jälkeen varmistanut jatkopaikan maalierolla 6-0.

Jalkapallon EM-kisojen jokainen ottelu nähdään Ylen kanavilla. Kisapelit, taustatarinat uutiset, kohokohtaklipit löydät Ylen kisasivuilta.

Lue myös:

Helmareiden päävalmentaja selitti ihmetyttäneitä ratkaisuja EM-kisojen isossa pelissä - asiantuntijat kyseenalaistivat perustelut

Näin lähelle jäi Helmareiden tasapeli! Maailman kallein pelaaja Harder upotti Suomen - maalitykin vaihtaminen ihmetytti asiantuntijaa

Helmareilla kolme tartuntaa EM-kisoissa - joukkueen lääkärin mukaan altistumisia voidaan tarkistaa jälkikäteen kameroilta

Kaikkien aikojen nöyryytys Norjalle! Englanti piti historialliset maalitalkoot jalkapallon EM-kisoissa - "Silkkaa kauhuelokuvaa"

mercredi 13 juillet 2022 03:17:36 Categories: Espanja YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.