Parikymppinen keskisuomalaismies houkutteli verkossa mahdollisesti jopa satoja lapsia lähettämään itsestään seksuaalisia kuvia ja videoita. " /> Parikymppinen keskisuomalaismies houkutteli verkossa mahdollisesti jopa satoja lapsia lähettämään itsestään seksuaalisia kuvia ja videoita. " />

YLE


Keski-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomion poikkeuksellisen laajassa lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten jutussa.

Keski-Suomessa asuva parikymppinen Nino Kirvesoja tuomittiin kymmenen vuoden vankeuteen. Oikeus katsoi hänet syylliseksi valtaosaan 266 syytekohdasta. Raskaimmat syytteet olivat törkeitä lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä.

Oikeuden mukaan Kirvesojan toiminta on ollut laajaa, suunnitelmallista ja samanlaisena toistunutta. Toiminnan tarkoituksena on ollut ainoastaan saada asianomistajilta seksuaalista materiaalia.

Kirvesoja tuomittiin myös maksamaan uhreille korvauksia. Niiden määrä vaihtelee 800 ja 9500 euron välillä. Korvausten yhteissumma on liki 560000 euroa. Lisäksi Kirvesojan maksettavaksi lankeavat noin 20000 euron oikeudenkäyntikulut.

Asianomistajia oli kaikkiaan 134. He olivat rikosten tapahtuma-aikana 5-13-vuotiaita, suurin osa 8-11-vuotiaita.

Oikeus määräsi Kirvesojan pidettäväksi edelleen vangittuna ja hänet passitetaan Kuopion vankilaan.

Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siitä voi valittaa. Asiantuntijat ovat aiemmin arvioineet, että juttu voi saada ennakkotapauksen luonteen, jolloin se etenisi ylempiin oikeusasteisiin.

Tuomitun asianajaja: odotusten mukainen tuomio

Kirvesojan asianajaja Mikko Marttilan mukaan Kirvesoja osasi odottaa tuomiota.

- Hän on jo alkuun ilmoittanut, että haluaa kantaa teoistaan vastuun ja myöntänyt menettelynsä. Syyksilukeminen ei ollut yllätys, mutta seuraamuksen osalta emme ole vielä päättäneet valitammeko mahdollisesti hovioikeuteen, Marttila sanoo.

Tuomiolauselmassa on yli 800 sivua, ja Marttilan mukaan ennen päätöstä valituksesta siihen on tutustuttava rauhassa.

- Selkeätä kannanottoa ehdottomaan tyytymättömyyteen ei tässä vaiheessa ole, jossain määrin tuomio vastasi odotuksia, mutta aina näissä on kohtia, joissa voisi harkita toisenlaista näkökulmaa, Marttila sanoo.

Yksi arvioinnin kohteista ovat uhreille tuomitut yhteensä yli puolen miljoonan euron korvaukset. Marttilan mukaan kärsimyskorvauksille ei ole yksiselitteistä mittaria, toisin kuin omaisuusvahingoille.

- Kärsimyskorvaukset ovat sikälikin poikkeuksellisia, että niissä ei tarvitse osoittaa uhrille tai asianomistajalle aiheutunutta kärsimystä. Se oletetaan menettelyn perusteella.

Uhrien asianajaja: tuomio yleisellä tasolla hyväksyttävä

Useampaa asianomistajaa edustanut asianajaja Riitta Leppiniemi pitää tapausta poikkeuksellisena uhrien suuren määrän ja nuoren iän vuoksi.

- Toiminta on varmasti ollut omiaan aiheuttamaan heille häpeää.

Leppiniemi näkee, että verkkovälitteisten seksuaalirikosten vakavuuden tunnustaminen on tärkeää.

- Asiantuntijalausuntojen mukaan netin välityksellä tapahtunut hyväksikäyttö ei ole vähemmän vahingollista kuin fyysisesti tapahtunut. Käräjäoikeus on tässä hyvin pohtinut sitä, kuinka teot ovat olleet omiaan aikaansaamaan erityistä vahinkoa asianomistajille, hän sanoo.

Leppiniemen mukaan lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistukset ja korvaukset ovat koventuneet viime vuosina.

- Se näkyy tässäkin ratkaisussa.

Leppiniemellä ei ole vielä kantaa siihen, olisiko tuomio syytä viedä ylempiin oikeusasteisiin.

- Äkkisestään nyt tuomittu rangaistus ja korvaukset ovat sellaisia, että ne olisivat asianomistajien taholta yleisellä tasolla hyväksyttäviä. On kuitenkin mahdollista, että ilmoitamme varmuuden vuoksi tyyttymättömyyttä kaikkien edustamiemme vastaajien kohdalta. Se ei tarkoita, että välttämättä valittaisimme, mutta sillä varmistamme mahdollisuuden valittaa. Leppiniemi sanoo.

Rangaistus syyttäjien näkemyksen alalaitaan

Erikoissyyttäjä Leena Hakavuori sanoo, että tuomio on se, mitä syyttäjät vähintään vaativat.

- Näimme, että kymmentä vuotta vähempää tästä ei voisi tuomita, mutta edellytykset olisi tuomita myös maksimirangaistus 13 vuotta.

Hakavuoren mukaan tuomiossa on pääosin hyväksytty syyttäjien vaatimukset, eikä siinä sikäli ole mitään yllättävää.

- Nähdäkseni käräjäoikeus on katsonut, että verkossa tapahtuvat rikokset eivät ole vähemmän moitittavia kuin suorassa kontaktissa tapahtuvat, Hakavuori sanoo.

Hakavuoren mukaan jutussa on yleisellä tasolla tärkeää se, miten tekojen törkeyttä ja rangaistuksen mittaamista arvotettiin.

- Tämähän on kokonaan verkossa tapahtunut tekojen kokonaisuus. Tiedossani ei ainakaan ole ylempien oikeusasteiden ratkaisuja näin suuresta määrästä asianomistajalapsia.

Juttu onkin poikkeuksellinen sen suuren asianomistajien määrän vuoksi. Syytteet hylättiin ainoastaan kahden lapsen kohdalta.

- Poikkeuksellista on myös se, miten nuoria asianomistajalapset olivat.

Syyttäjät eivät ole vielä ratkaisseet, valittavatko he tuomiosta. Tyytymättömyyden ilmaisemiseen on viikko aikaa.

-Syyttäjien vaatimuksethan tässä on tosiaan pääosin hyväksytty, mutta rangaistuksen mittaamisella voisi olla laajempaa merkitystä. Voisi olla hyvä, jos sitä ylemmätkin oikeudet perustelisivat, Hakavuori sanoo.

Tuhansia kuvia ja videoita

Kirvesoja otettiin kiinni keväällä 2021. Hänen tietokoneeltaan ja puhelimestaan löytyi noin kaksituhatta seksuaalisia videota ja kuvaa lapsista.

Poliisin mukaan videoista noin 1600 oli päätynyt Kirvesojalle lasten lähettäminä. Videoita oli lähetetty erityisesti Snapchat-sovelluksessa. Kirvesoja myönsi oikeudessa pyytäneensä kaikilta asianomistajilta alastonkuvia tai -videoita

Snapchatissa lähetetyt videot häviävät normaalisti kahden katselukerran jälkeen. Syyttäjien mukaan Kirvesoja käytti kuitenkin erillistä sovellusta, jolla hän tallensi videot itselleen.

Vyyhti lähti purkautumaan yhden vanhemman syksyllä 2019 tekemästä rikosilmoituksesta. Isä oli sattunut näkemään lapsensa puhelimessa asiaan liittyvää keskustelua.

Poliisi löysi tutkinnassa Tiktok-sovelluksesta käyttäjän, joka pyysi lapsilta alastonkuvia. Käyttäjäprofiilin kautta löytyi myös Kirvesojan käyttämä Snapchat-tunnus. Sekä Tiktok että Snapchat toimittivat poliisille tietoja tutkintaa varten.

Poliisitutkinnan mukaan Kirvesoja esiintyi sosiaalisessa mediassa 12-13 -vuotiaana poikana, ja sai lapset lähettämään seksuaalisia videoita itselleen.

Kirvesojan asianajaja kertoi oikeudenkäynnissä tämän olevan erittäin pahoillaan aiheuttamastaan mielipahasta.

Lue myös:

Parikymppisen miehen syytetään saalistaneen kymmenittäin lapsia sosiaalisessa mediassa, Keski-Suomen käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa hyväksikäyttöjutussa

Keski-Suomessa paljastui laaja seksuaalirikos: lapseksi tekeytyneen miehen epäillään ahdistelleen somessa lapsia - satoja uhreja ympäri Suomen

Yle selvitti: Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö somessa on hälyttävän yleistä - mitä se tarkoittaa ja miten ongelmaa voidaan torjua?

jeudi 14 juillet 2022 17:14:24 Categories: YLE lasten seksuaalinen hyväksikäyttö

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.