Kaupungin mukaan uuteen palkanmaksujärjestelmään siirtymistä ei ollut mahdollista lykätä. Helsinki ratkoo palkanmaksun ongelmia edelleen kymmenie" /> Kaupungin mukaan uuteen palkanmaksujärjestelmään siirtymistä ei ollut mahdollista lykätä. Helsinki ratkoo palkanmaksun ongelmia edelleen kymmenie" />

YLE


Helsingin kaupunki on ottanut huhtikuun alussa käyttöön uuden palkanmaksujärjestelmän, mikä on aiheuttanut valtavia ongelmia.

Työntekijöiden palkkoja on jäänyt osittain tai täysin maksamatta, joissain yksittäistapauksissa jopa kuukausien ajan eikä kaikkia ongelmia ole vieläkään saatu korjattua. Tällä hetkellä kaupungilla on kokonaan rästissä kaikkiaan 200 palkkaa.

Kaikkiaan palkanmaksun ongelmia on tällä hetkellä kaupungin tiedossa 5 800 kappaletta ja niitä ratkotaan parhaillaan 43 lisätyöntekijän avulla. Epäselvyyksiä on ollut myös vapaapäivien määrissä.

Yle kysyi järjestelmän toimittajan eli Sarastia-nimisen kuntapalvelujen tuottajaorganisaation ja Helsingin kaupungin palkat maksavan taloushallintopalvelu Talpan näkemystä tämänhetkiseen tilanteeseen.

Sarastian toimitusjohtaja Mika Kantola, mistä Helsingin palkanmaksuongelmat teidän käsityksenne mukaan johtuvat?

- Tähän ei ole yhtä yksittäistä syytä. Meidän näkökulmastamme kyse on siitä, että uuden järjestelmän sisäänajo suureen organisaatioon vie aikaa. Ei ole kyse vain vanhan järjestelmän vaihtamisesta uuteen, vaan siinä samassa muuttuu tietyt toimintatavat, ja näiden uusien tapojen omaksuminen vie aikaa.

Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja, työntekijöitä on lähes 40 000. Onko järjestelmää mitoitettu tällaiselle ihmismäärälle?

- Mitään kapasiteettiongelmaa ei ole, järjestelmä pystyy vastaamaan myös tämän kokoisen organisaation haasteisiin. Meillä on muitakin suuria kaupunkeja kyseisen järjestelmän asiakkaana.

- Aina kun järjestelmää vaihdetaan, alussa on tietty sisäänajovaihe. Vuoden 2021 alussa Espoo otti saman järjestelmän käyttöön ja siinäkin oli tiettyjä haasteita, mutta tänä päivänä asiat sujuvat siellä ihan hyvin.

Mikä teidän analyysinne on siitä, miksi Helsingissä asiat menivät niin pahasti pieleen?

- Suurin ongelma liittyy siihen, että järjestelmässä, jolla palkkoja maksetaan, on liikaa virheitä. Nämä virheet johtuvat kahdesta syystä. Ensinnäkin, kun vanhasta järjestelmästä tuotiin tarvittavat tiedot uuteen, näitä aineistoja ei ehditty testata riittävästi, eli sinne jäi virheitä. Näitä on tässä tuotantovaiheessa sitten korjattu.

- Toisekseen, kun järjestelmä on uusi ja prosessi on uusi, tämä kokonaisuus on generoinut edelleen virheitä. Nämä kaksi tekijää ovat aiheuttaneet ruuhkaa.

Jäikö järjestelmän testausvaihe liian lyhyeksi - otettiinko järjestelmä käyttöön liian nopeasti?

- En sanoisi noin. Jos ajatellaan sitä massaa: 40 000 työntekijää ja päälle erilaiset sijaisuudet ja muut, joita kuukausitasolla tulee paljon, se työntekijämassa on valtava.

- Meidän eli järjestelmän toimittajan näkökulmasta Helsingin kaupunki on se, joka viime kädessä vastaa siitä, että työntekijät saavat palkkansa. En näkisi, että tätä on käyttöön otettu liian keskeneräisenä.

Jos järjestelmässä ei ole vikaa ja skaalautuvuusongelmaa ei ole, missä se varsinainen vika sitten on? Eli mistä Helsingin ongelmat aiheutuvat?

- Me olemme toimittaneet järjestelmän ja Helsinki laskee palkat. Uuden järjestelmän käyttöön ottamisessa on ollut haasteita, joita Helsingin kaupunki on paras taho kommentoimaan. Teemme kaupungin kanssa hyvää ja tiivistä yhteistyötä haasteiden ratkaisemiseksi.

Talpa: Henkilöstötiedot muuttuvat joka päivä

Kaupunki on aikaisemmin luvannut maksaa puuttuvia palkkoja pikana, jos palkansaajaa uhkaa luottotietojen menettäminen, velkaantuminen tai häätö. Palkkoja tai palkan osia on tähän mennessä maksettu "suoraan kassasta" alle kymmenen kertaa.

Maksumääräyksinä korjauksia on tähän mennessä tehty pari tuhatta kappaletta.

Helsingin kaupungin taloushallintopalvelu Talpan va. toimitusjohtaja Päivi Turpeinen, miksi näin suureen järjestelmän vaihtoon ei varauduttu paremmin?

- Olimme varautuneet lisäämällä resursseja ja tekemällä huolellista valmistelutyötä. Konsultoimme etukäteen myös Espoota ymmärtääksemme, mitä muutostilanteessa tulee erityisesti ottaa huomioon, jotta meillä olisi riittävä miehitys.

- Lisäksi palkkahallinto testasi järjestelmää ennen käyttöönottoa. Uuden järjestelmän haasteet johtuvat muun muassa suuresta manuaalisen työn määrästä siirryttäessä vanhasta järjestelmästä uuteen ja tiedonsiirron ongelmista.

Oliko kaupunki varannut riittävästi aikaa esimerkiksi uusien toimintatapojen haltuun ottamiseen? Jos ei, miksi ei?

- Toisenlaisessa tilanteessa toimintatapojen haltuunotolle olisi varmasti varattu enemmän aikaa. Emme voineet viivyttää uuden palkkajärjestelmän käyttöönottoa, koska vanhaan järjestelmään ei enää ollut mahdollista saada muutoksia tai tukea vuoden 2022 jälkeen.

Miten on mahdollista, että vanhasta järjestelmästä uuteen järjestelmään tuotuja tietoja ei ehditty testaamaan riittävästi, eli työntekijöiden tietoihin jäi virheitä?

- Uutta järjestelmää testattiin, mutta isossa organisaatiossa kaikkia mahdollisia haasteita ei valitettavasti pystytty ennakoimaan. Henkilöstötiedot myös muuttuvat joka päivä. Helsingin kaupungilla on ollut viime vuosina jopa 15 000 avointa työpaikkaa, eli uusia aloittajia, lopettajia sekä sijaisia on päivittäin suuria määriä. Staattista hetkeä ei ole.

- Uuden järjestelmän haasteet johtuvat muun muassa suuresta manuaalisen työn määrästä siirryttäessä vanhasta järjestelmästä uuteen ja tiedonsiirron ongelmista.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 15. heinäkuuta kello 23:een saakka.

Juttua muokattu 15.7.2022 klo 07:28. Lisätty toiseen lauseeseen täsmennys "joissain yksittäistapauksissa jopa".

Lue myös:

Tehy on tehnyt rikosilmoituksen maksamattomista palkoista Helsingissä - vaatii kaupungin johtajia vastuuseen

"Johdon ei pidä lomailla ennen kuin palkanmaksuongelmat on korjattu", sanoo SDP:n Heinäluoma - pormestari Vartiainen pyysi työntekijöiltä anteeksi

7 000 lukematonta viestiä odottaa yhä käsittelyä Helsingin palkanmaksussa - jos luottotiedot menevät virheiden vuoksi, vastuu on palkansaajalla

Helsingin kaupungin palkkaa on joutunut odottamaan pisimmillään jopa kaksi kuukautta - kaupungin selitys: uusi tietojärjestelmä ja lakko

jeudi 14 juillet 2022 19:08:00 Categories: YLE työelämä

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.