Kun sota Ukrainassa alkoi, ryhdyin kuuntelemaan jo syksyllä 2019 tehtyä Markus Leikolan Sota ja rauha -sarjaa Yle Areenasta. Sen viimeisessä jaksossa pohditaan tulevaisuutta sotatieteen tohtori Jari Rantapelkosen ja tulevaisuudentutkija Elina Hiltusen kanssa. Hiltunen kertoo kehittämästään tulevaisuuskaavasta. Se on varsin yksinkertainen: tulevaisuuden ennakointi = faktat + mielikuvitus.

Kaava kuulosti niin yksinkertaiselta ja arkijärkiseltä, että se jäi kummittelemaan mieleen. Kaava alkoi myös vaikuttaa siihen, miten katson eri tilanteita. Niin loogista: jotta voi rakentaa tulevaa, täytyy olla ensin hyvä tilannekuva siitä, minkä päälle sitä rakentaa - eli ne faktat. Mutta koska tulevaisuuden faktat ovat vain arvailua, tarvitaan mahdollisimman hyviä arvauksia, eli siis mielikuvitusta.

Rantapelkonen esitti ohjelmassa ykskantaan, että kyky kuvitella ratkaisee sen, miten voi nähdä tulevaisuuden. Jos joku asia voidaan nähdä mielikuvissa, se voidaan myös käsitteellistää ja tehdä todeksi.

Jonkun on pitänyt osata kuvitella kaikki tämä, joka nyt on olemassa.

Tulee mieleen, että tulevaisuutemme lisäksi myös nykyinen ympäristömme on juuri niin hyvä, kuin jonkun mielikuvitus on ollut. Elämääni on vaikuttanut todella monen ihmisen mielikuvitus. Jonkun on pitänyt osata kuvitella kaikki tämä, joka nyt on olemassa.

Ihailen arkkitehtejä ja kaavoittajia, jotka ovat nähneet korttelini ja sen talot, ennen kuin ne ovat olleet pystyssä. Ihailen myös keksijöitä, jotka mullistivat arjen ja keksivät laitteita, jotka helpottavat rutiinitehtäviä.

Ihailen myös ajattelijoita, joiden keksimien käsitteiden kautta yhteisöissä ja yhteiskunnissa on alettu yhä paremmin ottaa huomioon, tunnistamaan ja tunnustamaan erilaisten ihmisten ja ryhmien tarpeet, ja on haluttu edistää sosiaalisesti oikeudenmukaista yhteiskuntaa.

Eli tulevaisuutemme on tasan yhtä hyvä kuin meidän mielikuvituksemme.

Mutta sitten tulee haikea olo.

Päätelmä tuntuu armottomalta sellaisella arkisen väsymyksen hetkellä, kun on juuri kolmannen kerran käynyt samalla viikolla kaupassa ostamassa kaksi purkkia maitoa, eikä muista, että on sen jo kahdesti tehnyt. Eikä mielikuvitus toimi edes niin pienen murheen ratkaisemiseen, kuin mihin saisi kulumaan kuusi litraa maitoa viikossa.

Tulevaisuuttamme haastaa se, että sota kapeuttaa kykyämme kuvitella mitään hyvää.

Ja sitten tulee vielä haikeampi olo.

Sillä juuri nyt kaipaisin esille ihmisiä, jotka pystyvät kuvittelemaan rauhan.

Tulevaisuuttamme haastaa se, että sota kapeuttaa kykyämme kuvitella mitään hyvää, tai edes sitä, mikä oli vähän aikaa sitten normaalia. Rauhan muistelu ja kuvittelu tuntuu naiivilta, vaikka juuri nyt se olisi elintärkeää.

Koska olen saanut tehdä työtä konfliktien parissa, olen nähnyt monia kertoja mahdottomilta tuntuvia tilanteita. Niiden ansa piilee juuri siinä, että mitään hyvää ja tavallista ei voi tapahtua, ennen kuin se pystytään kuvittelemaan. Mahdottomuus on useimmiten peräisin rutinoituneesta ja kaavamaisesta ajattelusta, josta on mielikuvitus kaukana.

Toivoa kuitenkin on, sillä mielikuvitusta voi tietoisesti ruokkia. Lukkiutuneiden tilanteiden ohella olen nähnyt myös useita kertoja, kuinka ihmiset muistavat rauhanprosessin myötä olevansa hyviä tyyppejä ja muistavat asioita, joista haluavat pitää konfliktin sijaan kiinni. Olennaista on se, että ympärillä on ihmisiä, jotka auttavat muistamaan faktat ja käyttämään mielikuvitusta tilanteesta ulospääsemiseksi.

Minä aion kesälomalla käyttää vapautuvaa aivokapasiteettia tietoisesti mielikuvituksen ruokkimiseen rauhan puolesta.

Mielikuvittelen tulevaisuuden, jossa on mahdollista, että tämä sota herättää laajasti Suomessa ja Euroopassa halun elää rauhassa ja löytää vaihtoehtoisia tulevaisuudenpolkuja sellaisten yhteiskuntien ja naapuruuksien rakentamiseen, joissa tajuamme olevamme samassa veneessä.

Voidaan aloittaa vaikka siitä, että jaetaan ne ylimääräiset maidot, joita joku naapureista on rutiininomaisesti ja järjettömästi hamstrannut yli oman tarpeen.

Miriam Attias

Kirjoittaja on konfliktinratkaisun ammattilainen, joka työskentelee työnohjaajana ja sovittelijana. Hän tutkii parhaillaan sitä, miten meidän tulisi toimia, jotta konfliktit tulisivat ratkaistuksi yhteiskuntarauhaa rakentavalla tavalla.

Kolumnista voi keskustella 16.07. klo 23.00 saakka.