Italian pääministeri Mario Draghi on hakenut eroa tehtävästään. Maan presidentti Sergio Mattarella kuitenkin torjui tuoreeltaan Draghin eroanomuk" /> Italian pääministeri Mario Draghi on hakenut eroa tehtävästään. Maan presidentti Sergio Mattarella kuitenkin torjui tuoreeltaan Draghin eroanomuk" />

YLE


Italiassa presidentti Sergio Mattarella on torjunut pääministeri Mario Draghin eroanomuksen.

Draghi oli kertonut torstai-iltana hallitukselleen aikeestaan erota pääministerin tehtävästä. Hän toimitti eroanomuksensa presidentille, joka kuitenkin torppasi Draghin aikeen erota.

Presidentin tiedotteessa kehotetaan Draghia palaamaan selvittämään, pystyykö hän saamaan parlamentin enemmistön yhä taakseen.

Viiden tähden liike boikotoi luottamusäänestystä

Draghin johtama laaja koalitiohallitus selvisi aiemmin torstaina parlamentin epäluottamusäänestyksestä äänin 172-39. Draghi kertoi kuitenkin hallituskumppaneilleen illalla, ettei hänellä ole enää edellytyksiä jatkaa hallituksen johdossa.

- Hallitustamme tukenutta kansallista yhtenäistä koalitiota ei ole enää olemassa, Draghi kommentoi. Draghi on johtanut Italian laajaa koalitiohallitusta helmikuusta 2021 alkaen.

Draghin eroanomus johtuu hallituksessa olleen Viiden tähden puolueen päätöksestä boikotoida epäluottamusäänestystä. Populistinen ja EU-kriittinen Viiden tähden liike päätti keskiviikkona, etteivät sen senaattorit osallistu äänestykseen.

Draghi oli taas jo ennalta ilmoittanut, että hän eroaa pääministerin tehtävästä, jos hallitus ei saa Viiden tähden liikkeen tukea.

Riidan keskiössä jätteenpolttolaitos ja 23 miljardia euroa

Luottamusäänestys liittyi 23 miljardin euron inflaation vastaisen taistelun avustuspakettiin. Paketissa oli mukana muun muuassa uusi jätteenpolttolaitos Rooman kaupungille, jota Viiden tähden liike on vastustanut kauan.

Äärioikeistolaiset puolueet ovat ottaneet kriisistä kaiken irti. Sekä Draghin koalitioon kuuluva maahanmuuttovastainen Lega ja Italian veljet -puolue vaativat uusia vaaleja.

London School of Economicsin professori Lorenzo Codogno spekuloikin jo aiemmin torstaina, että presidentti Mattarella saattaa ohjeistaa Draghia hakemaan uudestaan luottamusta toisessa äänestyksessä, johon myös Viiden tähden liike saattaisi halutakin osallistua.

Codognon mukaan kannatusongelmista kärsivä puolue ei ehkä kuitenkaan halua tässä tilanteessa käydä vaalitaistoon.

Mitä tapahtuu markkinoilla?

Hallituskoalitiossa olleiden puolueiden välit ovat kiristyneet, sillä Italialla on edessään useita haastavia kysymyksiä.

Markkinoilla seurataan tiiviisti sitä, miten Italiassa onnistutaan tekemään sellaisia rakenteellisia uudistuksia, jotka vakuuttavat sijoittajat maan maksukyvystä. Italia on myös saamassa EU:n yhteisestä elpymisrahastosta suurimman potin.

Lisäksi Italian pitäisi kyetä taistelemaan maata vaivannutta kuivuutta vastaan sekä vähentämään riippuvuuttaan venäläisestä kaasusta.

Euroopan keskuspankin pääjohtajana aiemmin toimineen Draghin johtajuudella on ollut markkinoita rauhoittava vaikutus, Ylen jutussa arvioitiin kesäkuussa.

Italiassa oli tarkoitus järjestää parlamenttivaalit ensi vuoden alussa. Jos presidentti olisi hyväksynyt Draghin eron, ennenaikaiset parlamenttivaalit olisivat olleet ehkäpä jo syyskuussa tai lokakuussa.

Lue lisää:

Italian tilanteesta on analyytikon mukaan syytä olla huolissaan - edessä voi pahimmassa tapauksessa olla uusi eurokriisi

jeudi 14 juillet 2022 23:10:55 Categories: Mario Draghi YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.