Epäilty on vangittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa perjantaina. Hänet saatiin kiinni poliisin oman tutkinnan ja saatujen vihjeiden avulla." /> Epäilty on vangittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa perjantaina. Hänet saatiin kiinni poliisin oman tutkinnan ja saatujen vihjeiden avulla." />

YLE


Lounais-Suomen poliisi on ottanut 22-vuotiaan miehen kiinni Turussa Auransillan kupeessa perjantaina yöllä 8. heinäkuuta tapahtuneesta väkivallanteosta epäiltynä. Yksi henkilö loukkaantui teossa vakavasti.

Mies on vangittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä.

Poliisi pyysi yleisövihjeitä tapahtuneesta aikaisemmin tällä viikolla. Hänet saatiin kiinni poliisin oman tutkinnan ja saatujen vihjeiden avulla.

Poliisi kiittää yleisöä saamistaan vihjeistä. Tapauksesta voi edelleen lähettää tietoja poliisille.

Viikon aikana kaksi vakavaa väkivaltarikosta

Turun jokirannassa on tapahtunut viikon sisällä kaksi vakavaa väkivaltarikosta. Toisessa tapauksessa epäiltynä on 15-vuotias poika. Myös häntä epäillään tapon yrityksestä. Poliisin mukaan tapauksilla ei ole yhteyttä toisiinsa.

Poliisi painottaa, että Turun keskusta ja Aurajokivarsi ovat edelleen yhtä turvallisia paikkoja oleskella kuin aikaisemminkin.

Lounais-Suomen poliisi kertoo tekevänsä yhteistyötä Turun kaupungin kanssa yleisen turvallisuuden lisäämiseksi. Poliisi valvoo yleisiä paikkoja erityisesti niillä alueilla, jotka ovat alttiita häiriöille ja rikoksille.

Poliisilaitokselle perustettiin vuoden alussa uusi ennalta estävän toiminnan yksikkö, joka suunnittelee ja toteuttaa viranomaisyhteistyötä turvallisuuden varmistamiseksi.

vendredi 15 juillet 2022 15:08:24 Categories: Turku YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.