Kaja Kallaksen uusi hallitus pitää Viron ulkopolitiikan ennallaan, mutta pistää tuulemaan sisäpolitiikassa. Esimerkiksi venäjänkielinen opetus la" /> Kaja Kallaksen uusi hallitus pitää Viron ulkopolitiikan ennallaan, mutta pistää tuulemaan sisäpolitiikassa. Esimerkiksi venäjänkielinen opetus la" />

YLE


TALLINNA Viro ajautui hallituskriisiin touko-kesäkuun vaihteessa, kun keskustapuolue alkoi toimia tietoisesti hallituskumppaniaan reformipuoluetta vastaan.

Keskusta muun muassa ajoi yhdessä opposition kanssa perhe-etuuksien merkittäviä korotuksia. Samalla se torpedoi reformipuolueen aloitteen venäjänkielisen opetuksen lakkauttamisesta.

Taustalla oli keskustan huoli kehnosta, noin 15 prosentin kannatuksestaan yhdeksän kuukautta ennen parlamenttivaaleja. Reformipuolueen kannatus oli saman aikaan 32 prosentin huippulukemissa.

Pääministeri Kaja Kallas erotti keskustalaiset ministerit kesäkuun alussa.

Tänään Viron parlamentti riigikogu antoi Kallakselle valtuudet muodostaa uusi hallitus. Liberaalin reformipuolueen lisäksi siihen ovat tulossa konservatiivinen Isänmaa sekä sosiaalidemokraatit.

Listasimme viisi merkittävää muutosta virolaisessa politiikassa.

1. Hallituksessa sekoittuvat erilaiset arvopohjat

Liberaalien, konservatiivisten ja sosiaalidemokraattisten arvojen yhdistäminen ei ole helppoa. Hallitusohjelma on pakostakin kompromissi, jossa kaikki häviävät jonkin verran ja jokainen voittaa jotakin.

- Sopimus on hyvä, kun kukaan ei ole täysin tyytyväinen, kommentoi Kallas hallitusohjelmaa viikko sitten.

Reformipuolue joutui esimerkiksi nielemään vastahakoisuutensa perhe-etuuksien korotusten suhteen. Lapsilisän perusosa nousee 60 eurosta 80 euroon. Vähintään kolmilapsisille perheille maksettava lisä nousee 300-400 eurosta 600-800 euroon.

Tämä on kuitenkin vähemmän kuin Isänmaa ja sosiaalidemokraatit olisivat toivoneet. Silti perhe-etuuksien korotukset lisäävät valtion menoja yli sadalla miljoonalla eurolla vuodessa.

2. Viro luopuu venäjänkielisestä opetuksesta

Virossa annetaan tällä hetkellä sekä perusopetusta että toisen asteen koulutusta myös venäjäksi. Venäjänkielinen opetus on nyt tulossa tiensä päähän.

Venäjänkielisten päiväkotien ja koulujen muuttaminen vironkielisiksi aloitetaan vuonna 2024.

- Vuoteen 2030 mennessä kaikki opetus annetaan viron kielellä, valtiovarainministeri Keit Pentus-Rosimannus totesi hallituspuolueiden päästyä yksimielisyyteen.

Tässäkin jouduttiin etsimään kompromissia. Isänmaan ja sosiaalidemokraattien väittely uudistuksen yksityiskohdista kävi välillä kuumana.

3. Kunnianhimoinen ympäristöohjelma

Uuden hallituksen ympäristöohjelman ytimessä on uusiutuva energia, varsinkin tuulivoima.

- Pyrimme sähköntuotannossa hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä, pääministeri Kallas sanoi tänään riigikogulle.

Tuulipuistojen rakentamista on Virossa tähän asti usein jarruttanut suunnitteluprosessin kankeus sekä paikallisten asukkaiden vastustus. Kumpaankin on hallitusohjelmassa luvassa lääkkeitä.

Paikallisille yhteisöille on tarkoitus maksaa tuntuvia haittakorvauksia. Kaavoitukseen sekä suunnittelu- ja lupamenettelyyn on luvassa tuulivoimaa edistäviä parannuksia.

4. Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisten aseluvat perutaan

Virossa asuu noin 80 000 Venäjän kansalaista. Heistä noin 1 300 on saanut aseluvan.

Viron aseenomistajien liitto ehdotti maaliskuun alussa sisäministeriölle Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisille myönnettyjen aselupien perumista.

- Mikäli Venäjä haluaisi heikentää Viron sisäistä turvallisuutta, se pystyisi käyttämään näitä aseenomistajia sabotaasitoimintaan. Sotatilanteessa heidät voisi valjastaa vihollistoimintaan, liiton hallitus kirjelmöi.

Aselupien peruminen löytyi hieman yllättäen Viron uuden hallituksen tänään julkistetusta ohjelmasta. Aiheesta ei puhuttu aiemmin hallitusneuvottelujen yhteydessä.

5. Ministereiden joukossa paljon ensikertalaisia

Kaja Kallaksen uuteen hallitukseen on tulossa yhteensä 15 ministeriä. Hallituspaikat jakautuvat tasan kolmen puolueen kesken.

Kallaksen pääministerin paikan lisäksi reformipuolue säilyttää muun muassa valtionvarainministerin ja puolustusministerin pestit.

Isänmaa saa muun muassa oikeus-, ulko-, ja opetusministerin salkut ja sosiaalidemokraattien riveistä on tulossa muun muassa uusi sisäministeri sekä työ- ja terveysministeri.

Ministeriehdokkaista kuusi eli 40 prosenttia on ensikertalaisia.

Varsinkin Isänmaa-puolueen oikeusministeriehdokas Lea Danilson-Järg sekä elinkeino- ja IT-ministeriehdokas Kristjan Järvan ovat puhuttaneet virolaisia asiantuntijoita.

Kummallakaan ei ole kokemusta vastuualueestaan. Arvostettu poliitika.guru -julkaisu totesi Twitterissä julkaistussa analyysissa että kyseessä on kaksikko, joka on keskittynyt lähinnä ajamaan Isänmaata avokätisesti tukeneen Parvel Pruunsildin asioita.

- Näyttää siltä, että Virossa pystyy riittävän paksulla lompakolla ja johdonmukaisuudella ostamaan sekä lakeja että ministeripaikkoja, poliitika.guru kommentoi kaksikon valintaa.

Myös sosiaalidemokraattien valinta terveys- ja työministeriksi Peep Peterson on epäilyttänyt virolaisia. Hän on kokenut ay-johtaja ja työministerinä hänen uskotaan olevan pätevä. Ministerinsalkku vaatii kuitenkin ensi syksynä ja talvena paljon koronaan liittyvien terveysaiheiden hoitamista.

Kokeneita konkareita ovat sen sijaan puolustusministeriksi päätyvä Hanno Pevkur, tuleva ulkoministeri Urmas Reinsalu sekä opetusministeri Tõnis Lukas.

Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Lauri Läänemets, ensikertalainen hänkin, on menossa hallitukseen sisäministeriksi. Isänmaan johtaja Helir-Valdor Seeder ei sen sijaan halunnut ministeriksi.

Uudet ministeri vannovat virkavalansa ensi maanantaina.

Kaja Kallaksen toinen hallitus ehtii olla vallassa vajaat kahdeksan kuukautta. Virossa pidetään parlamenttivaalit vuonna 2023 maaliskuun alussa.

Lue lisää:

Viro saa uuden hallituksen, Kaja Kallas jatkamassa pääministerinä - konservatiivinen Isänmaa pääsee vallan ytimeen lähtemällä liberaalien matkaan

vendredi 15 juillet 2022 16:29:41 Categories: Viro YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.