Akatemiatutkija Timo Miettinen muistuttaa pääministeri Mario Draghin poikkeuksellisesta asemasta Euroopan luottomiehenä. " /> Akatemiatutkija Timo Miettinen muistuttaa pääministeri Mario Draghin poikkeuksellisesta asemasta Euroopan luottomiehenä. " />

YLE


Italia kävi torstaina hallituskriisin partaalla. Pääministeri Mario Draghi jätti eroilmoituksensa sen jälkeen, kun Viiden tähden liike, yksi maan hallituspuolueista, kieltäytyi tukemasta budjettiesitystä.

Hallituksen tueksi saatiin parlamentin selvä enemmistö, ja maan presidentti Sergio Mattarella kieltäytyi hyväksymästä pääministerin eroa. Näin saadusta jatkoajasta huolimatta pelissä on nyt paljon, muistuttaa Eurooppaan erikoistunut akatemiatutkija Timo Miettinen.

- Draghin asema on poikkeuksellinen, sanoo Miettinen.

- Hän on virkamiesjohtaja ja valtionhoitaja, joka tulee puolueiden ulkopuolelta, Miettinen lisää.

Mario Draghi.
Italian pääministeri Mario DraghiAngelo Carconi / EPA

Euroopan keskuspankin entisenä johtajana Draghi on tunnettu kautta maanosan. Hänen poistumisensa Italian pääministerin paikalta heikentäisi luottamusta Italiaan. Samalla vähentyisi EU:n into päättää uusista taloudellisista tukitoimista.

- Jo yksinään 2020 sovitun elpymisrahaston läpivienti edellyttää Italialta hallinnon uskottavuutta. Sama koskee mahdollisia pelastuspaketteja.

Euroopan luottamus Draghin varassa

Draghi on ollut tämän uskottavuuden tae. Jos hän korvautuu jollakin toisella, Italian kyky viedä tavoitteitaan eteenpäin voi heikentyä, arvioi Eurooppaan erikoistunut Miettinen.

Italian hallituksen epäluottamusäänestys parlamentissa.
Viiden tähden liikkeen senaattorit eivät antaneet tukeaan maan hallitukselle luottamuslauseäänestyksessä 14.7.2022. Hallitus sai kuitenkin parlamentin ylähuoneen tuen äänin 172-39. Angelo Carconi / EPA

Tällä olisi vaikutusta siihen, kuinka Euroopassa syksyllä vastataan nousevien hintojen ja mahdollisesti koittavan taantuman haasteisiin. Miettinen muistuttaa, että Italia on muutenkin nähty Euroopan talouden riskitekijänä, jonka valtionlainojen korkoja on tarkkailtu. Italian merkitys on suuri ennen kaikkea sen talouden koon vuoksi.

Italian notkahdus veisi tukea Ukrainalta

Italian hallituskriisi heijastuisi myös Ukrainassa käytävään sotaan. Saksan liittokansleri Olaf Scholzin ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronin rinnalla Draghi on ollut keskeinen Venäjän vastaisten pakotteiden määrittelyssä.

Eurooppa-tutkija Timo Miettinen
Eurooppaan erikoistunut akatemiatutkija Timo Miettinen.Meeri Niinistö / Yle

Energiariippuvuuden vähentämisessä Italia on erottunut Miettisen mukaan edukseen:

- Italia on ollut yksi keskeisimmistä maista, jotka ovat tuoneet maakaasua Venäjältä. Draghin hallitus on kuitenkin pystynyt vähentämään kaasuriippuvuutta Saksaa nopeammin, sanoo Miettinen.

Uusia kaasuenergian lähteitä on löydetty Miettisen mukaan esimerkiksi Pohjois-Afrikasta.

Italiassa sijaa myös Venäjä-myönteisyydelle

Italian poliittisessa kulttuurissa on kuitenkin sijaa myös Venäjä-myönteisyydelle, erityisesti poliittisen kentän äärilaidoilla.

- Vallasta kilpaileville populistisille puolueille suhde Venäjään on keino erottua hallitsevasta eliiitistä ja muusta Euroopasta, muistuttaa Miettinen.

 Italian pääministeri Mario Draghi lähtee neuvoteltuaan maan presidentin Sergio Mattarella kanssa 14.7.2022.  Presidentti ei hyväksynyt pääministerin eronpyyntöä.
Italian pääministeri Mario Draghi lähtee neuvoteltuaan maan presidentin Sergio Mattarella kanssa 14.7.2022. Presidentti ei hyväksynyt pääministerin eronpyyntöä. Massimo Percossi / EPA

Energian hinnan nousun vuoksi voi joutua kysymään, miksei Italia voisi menetellä kuten Unkari, joka on saanut neuvoteltua pakotteisiin helpotuksia.

- Kysymys on siitä, onnistutaanko pakoteruuvia kiristämään, sanoo Miettinen.

- Öljystä on jo sovittu, ja toiveena on, että myös kaasua koskevat pakotteet pitäisi saada voimaan.

Ennenaikaiset vaalit eivät houkuttele

Italian politiikan myllerryksestä huolimatta Miettinen arvioi, että useimmat puolueet eivät halua ennenaikaisia vaaleja.

Viiden tähden liikkeen johtaja Giuseppe Conte.
Viiden tähden liikkeen johtaja Giuseppe Conte Roomassa 6.7.2022.Massimo Percossi / EPA

- Italiassa kärkipuolueet ovat tyyliltään populistisia, ja kilpailevat keskenään erilaisilla aloitteilla ja tempauksilla, kuvailee Miettinen. - Maan hallitus on kuitenkin laajapohjainen, jolloinen yhden ryhmän kiukuttelu ja protestointi ei välttämättä kaada sitä.

Miettisen mukaan Italian taloudellisen luotettavuuden varjeleminen on hallituspuolueiden intressi.

- Aika sitten näyttää, kuinka kauan Mario Draghi pysyy tämän järjestelmän takuumiehenä.

Lue myös:

Italian presidentti torppasi pääministeri Mario Draghin eroanomuksen

Eurooppa-kirje: Mario Draghi pitää kasassa Italian horjuvaa sisäpolitiikkaa - ainakin ensi vuoteen asti

Venäjän propaganda rehottaa Italian televisiossa - maan parlamentti tutkii jo, ovatko kommentaattorit Venäjän leivissä

vendredi 15 juillet 2022 21:13:21 Categories: Italia YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.