Ilta Sanoma

Pelkkä ICE-hätäkontaktin lisääminen voi olla täysin hyödytön toimenpide, ellet osaa määrittää tuota yhteystietoa puhelimesi asetuksista oikealla tavalla.

ICE-kontaktin määrittäminen voi jäädä älypuhelimessa turhaksi toimenpiteeksi, jos kyseistä yhteystietoa ei määritä puhelimessa oikein.

ICE-kontaktin määrittäminen voi jäädä älypuhelimessa turhaksi toimenpiteeksi, jos kyseistä yhteystietoa ei määritä puhelimessa oikein. Kuva: Colourbox

Monet ovat jo pidemmän aikaa lisänneet puhelimessaan jonkun lähiomaisen yhteyteen kirjainyhdistelmän ICE. Kansainvälisesti ymmärrettävä lyhenne tarkoittaa "In Case of Emergency", eli vapaasti suomennettuna kyseessä on hätäyhteystieto.

Teleoperaattori DNA kuitenkin muistuttaa tiedotteessaan, että yhteystiedon asettamisessa voi kuitenkin tehdä kohtalokkaan mokan, joka tekee siitä hyödyttömän. Useimmissa älypuhelimissa on nimittäin lukuisia turvatoimia, jotka estävät yhteystietoihin pääsyä ennen sormenjäljen tai turvakoodin antamista.

Täten apua hälyttävä taho tai esimerkiksi pelastushenkilökunta ei pahimmillaan pääse lainkaan käsiksi hätäyhteystietoosi. Tämän voi kuitenkin välttää, kunhan yhteystiedon osaa tallentaa oikealla tavalla.

Android-laitteissa ICE-kontaktin lisäämisen tapa vaihtelee hieman valmistajan ja järjestelmäversion mukaan. Uudemmilla järjestelmäversioilla se määritetään lähtökohtaisesti valitsemalla asetuksista kohta "tietoja puhelimesta" ja sen jälkeen avautuvasta alavalikosta "hätätilannetiedot".

Uusimmissa Samsung-puhelimissa asetus löytyy "turvallisuus ja hätätilanteet" -valikon alta, siinä missä OnePlus-puhelimissa hätäyhteystiedot saa lisättyä turvallisuusasetusten "hätäpelastus"-osiosta.

Applen iPhonella hätäyhteyshenkilön lisääminen tapahtuu puhelinluettelon kautta. ICE-yhteyshenkilön saa valittua avaamalla hätäkontaktiksi nimettävän henkilön yhteystietosivun ja valitsemalla "lisää ICE-yhteyshenkilöksi".

Valitun kontaktin yhteyteen voi myös lisätä tiedon siitä, onko kyseessä esimerkiksi puoliso, sukulainen tai ystävä. Asetuksista löytyviin SOS-tietoihin voi lisätä myös henkilökohtaisia terveystietoja esimerkiksi sairauksiin, allergioihin ja lääkitykseen liittyen.

Vaikka tiedot olisikin lisätty oikealla tavalla, myös lukitusta laitteesta ICE-kontaktiksi määritellylle henkilölle soitto vaatii hieman omanlaisiaan toimenpiteitä. Hätätilanteessa nämä kannattaa muistaa, sillä samalla tavalla saa myös yhteyden hätänumeroon, vaikka laite olisi lukittuna.

Android-puhelimella hätäyhteyshenkilön saa näkyviin, kun pyyhkäisee lukitusruutua ylöspäin ja klikkaa kohtaa "hätäpuhelu". Avautuvassa valikossa voi ottaa yhteyden suoraan hätänumeroon, mutta myös laitteen omistajan määrittelemään ICE-kontaktiin. Tämä tapahtuu valitsemalla ensin "tiedot hätätilanteessa" ja sen jälkeen "yhteystiedot hätätilanteessa".

Applen puhelimilla vastaavat tiedot saa esiin valikosta, joka aukeaa painamalla yhtäaikaisesti ja pitkään virtanäppäintä sekä jompaakumpaa äänenvoimakkuuspainiketta. Sieltä valitaan SOS-tiedot, jolloin ruudulle ilmestyvät terveystiedot sekä yhteyshenkilöt, joille voi soittaa puhelinnumeroa painamalla.

Jos lukittu puhelin kysyy vielä erikseen pääsykoodia, hätäyhteystietoihin pääsee painamalla hätätilanne-painiketta ja valitsemalla sen jälkeen SOS-tiedot.

Ilta Sanoma
samedi 16 juillet 2022 10:04:00 Categories: Ilta Sanoma Mobiili

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.