Sport Content

F1-työntekijä syyttää tallia rasistisesta ja homofobisesta käytöksestä

Sport Content - logo Sport Content 16.07.2022 00:51:11 Sport Content

Sekarotuinen Louw on syntynyt Etelä-Afrikassa ja työskenteli tallissa tehden osia Aston Martinin F1-autoihin. Hän aloitti työskentelyn tallissa helmikuussa ja kertoi vaikeuksien alkaneen heti.

- Jo ennen kuin astuin sisään työpaikkaani minulle kerrottiin, että jos minulla on ongelmia sen suhteen miten me keskustelemme, niin se vain on meidän tapamme jutella, Louw kertoo.

- Minua ei kutsuttu Aidyksi tai miksikään sellaiseksi. Minua kutsuttiin rasistisesti, hän jatkoi.

Aidan kertoi yhdelle työntekijälle, että hänellä oli teini-iässä poikaystävä, jolloin muut työntekijät saivat lisää vettä myllyynsä.

- Kun he saivat sen tiedonjyväsen, niin he yrittivät murtaa minut miehenä, henkilönä ja ihmisenä.

Louw sai lopulta potkut Aston Martinilta heikkojen työsuoritusten sekä heikon aikataulutuksen vuoksi. Louw myöntää haastattelussa, ettei aina pysynyt aikataulussa, mutta sen johtuneen häneen kohdistuneesta syrjinnästä.

Aston Martin ei vain pyyhkinyt pöytää asialla, vaan laittoi töpinäksi.

- Uskoimme näitä valituksia ja hänen valituksensa johdosta teimme välittömät ja asianmukaiset toimenpiteet ylläpitääksemme nollatoleranssin linjaamme, Aston Martin kertoi Sky Newsille toimittamassa tiedottessaan.

Sky Newsin mukaan rasistiseen ja homofobiseen syrjintään syyllistyneet henkilöt eivät ole enää töissä Aston Martinilla.

samedi 16 juillet 2022 03:51:11 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.