Ilta Sanoma

Näyttelijä Edward Furlong on ollut neljä vuotta raittiina.

Edward Hurlong on päässyt irti vuosia kestäneestä päihderiippuvuudesta. Hurlong vuonna 2011.

Edward Hurlong on päässyt irti vuosia kestäneestä päihderiippuvuudesta. Hurlong vuonna 2011. Kuva: Jaguar / Alamy / MVPhotos

Yhdysvaltalainen näyttelijä Edward Furlong, 44, tunnetaan parhaiten Terminator-elokuvan toisesta osasta, jossa hän näytteli nuorta John Connoria. Vuonna 1991 julkaistu Terminator 2 - Tuomion päivä -elokuva onkin yksi 90-luvun menestyneimpiä elokuvia ja teki hetkessä vain 14-vuotiaasta Furlongista maailmantähden.

Kyseessä oli Furlongin ensimmäinen elokuvarooli ja nuorelle näyttelijälle luvattiin erittäin lupaavaa uraa Hollywoodissa. Terminatorin jälkeen mies nähtiin monissa hittielokuvissa, kuten American History X:ssä vuonna 1998.

Päihteet veivät kuitenkin Furlongin mennessään, ja 90-luvun lopussa näyttelijän ura lähti syöksykierteeseen. Furlong sekaantui toistuvasti huumeisiin ja alkoholiin niin, ettei hänelle tarjottu roolia enää Terminatorin kolmannesta elokuvasta. Huumeiden väärinkäyttö johti useisiin pidätyksiin ja periytyi myös hänen poijalleen Ethanille,15.

Nyt Furlong on paljastanut olevansa neljä vuotta raittiina metamfetamiini- ja heroiiniriippuvuuksistaan. Hän kertoo Daily Mailin haastattelussa riippuvuuksistaan ja niistä toipumisesta.

- Kun olin aineissa, olin toverillinen muita kohtaan. Vain juodessa ja juhliessa. Yhtäkkiä minusta tuntui, että sopeuduin joukkoon. Siitä se alkoi, näyttelijä kuvailee, kuinka riippuvuudet alkoivat.

- Parikymppisenä juhlin ja halusin mennä ulos joka ilta, mutta olin niin väsynyt ja jos olisin humalassa, haluaisin ottaa lisää kokaiinia, jotta voisin herätä ja juoda enemmän, hän lisää.

Ensin tuli marihuana, alkoholi ja sienet. Sitten tutustuttiin kokaiiniin ja heroiiniin - yksi auttoi häntä pysymään hereillä ja toinen nukkumaan.

Edward Furlong Terminator 2 - Tuomion päivä -elokuvassa vuonna 1991.

Edward Furlong Terminator 2 - Tuomion päivä -elokuvassa vuonna 1991. Kuva: Globe Photos

Furlongin riippuvuuksien seurauksena hänen hampaansa alkoivat mädäntyä ja ne jouduttiin vaihtamaan kokonaan uusiin, mikä on hänen mukaansa lisännyt itseluottamusta.

- Minusta kuulostaa oudolta puhua hampaista, koska en elä ja hengitä niin kuin miltä näytän, mutta joka kerta kun katsoin peiliin, se oli vain muistutus siitä, mitä olin tehnyt kaikki nämä vuodet.

- On mukavaa saada toinen mahdollisuus. Se oli järjetöntä, olen erittäin iloinen, että tein sen, hän summaa.

2000-luvun alku oli näyttelijän elämässä synkkää aikaa. Hän joutui sairaalaan keväällä 2001 yliannostuksen vuoksi, ja myöhemmin samana vuonna hän joutui oikeuteen ajettuaan ilman ajokorttia.

Furlong kävi lukuisia kertoja vieroitushoidossa. Tammikuussa 2013 hän joutui vankilaan huumausainerikoksen takia. Osan tuomiostaan hän vietti vieroituksessa.

Näyttelijä toteaa Daily Mailin haastattelussa käyneensä viimeisimmässä vieroituksessa vuonna 2018. Sen jälkeen hän on onnistunut pysymään vapaana huumeista ja rakentamaan elämänsä uudelleen, säilyttämään terveen suhteen perheensä kanssa ja myös työskentelemään enemmän.

Furlong on käynnistämässä taas uudelleen elokuvauraansa ja lopetti äskettäin kuvaukset Texasissa ohjaaja-tuottaja Brad Kellerin kanssa.

Lue lisää: Terminator 2 -elokuvan entisen lapsitähden karmaiseva syöksykierre - huumeet tuhosivat lupaavan uran Hollywoodissa: "Pilasi mahdollisuutensa"

Ilta Sanoma
vendredi 15 juillet 2022 23:57:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.