Ilta Sanoma

Nightwishista eronnut Marco Hietala on rauhoittanut elämäntyyliään viimeisen 1,5 vuoden aikana.

Marco Hietala jätti Nightwishin tammikuussa 2021. Nykyisin hän keikkailee Northern Kings -yhtyeen kanssa.

Marco Hietala jätti Nightwishin tammikuussa 2021. Nykyisin hän keikkailee Northern Kings -yhtyeen kanssa. Kuva: SEPPO SOLMELA/IS

Nightwish-yhtyeen entinen basisti-kitaristi ja laulaja Marko Hietala, 56, jätti yhtyeen dramaattisella ilmoituksella tammikuussa 2021 lähes kahden vuosikymmenen yhteistyön jälkeen.

Hän kirjoitti sosiaalisessa mediassa julkaistussa tiedotteessa, että ei ole enää muutamaan vuoteen tuntenut oloaan hyväksi, joten aikoo siksi jättää hyvästit Nightwishille ja julkisuudelle. Hietala kertoi olevansa kroonisesti masentunut.

- Jos jatkaisin näin, se olisi vaarallista minulle ja ihmisille ympärilläni. Osa ajatuksistani hetki sitten olivat synkkiä. Älkää huolehtiko, olen kunnossa. Minulla on kaksi poikaani, vaimoni, muu perheeni, ystäväni, koira ja paljon rakkautta, Hietala kirjoitti.

Nyt Hietala kertoo Iltalehdessä kärsineensä vuosikausia syvästä masennuksesta ja ahdistuksesta, jotka saivat aikaan itsetuhoisia ajatuksia. Hän uskoo, ettei ero Nightwishista tullut muille yllätyksenä.

- Vointini oli varmasti pelottanut bändin jäseniä pitkän aikaa, hän toteaa haastattelussa.

Hietalan vaimo Cami, 35, sai miehensä hakeutumaan uudelleen terapiaan vuonna 2020. Hietalalla diagnosoitiin tarkkaavaisuushäiriö, eikä hän halunnut enää jatkaa kiertue-elämää koronasulkujen avauduttua.

Nyt pariskunta odottaa vauvaa syntyväksi lokakuussa. Hietalalla on edellisestä liitostaan jo aikuiset kaksospojat.

- Nyt on eri tilanne. Olen ehtinyt luoda uraa, on keikkoja ja varma toimeentulo. Kun tulee uutukainen perheeseen, jään vähän pidemmäksi aikaa tarkastelemaan sitäkin, Hietala suunnittelee.

Hietalasta tuli viime kesänä isoisä, kun toinen hänen pojistaan sai lapsen tyttöystävänsä kanssa.

Hietalasta tuli viime kesänä isoisä, kun toinen hänen pojistaan sai lapsen tyttöystävänsä kanssa. Kuva: SEPPO SOLMELA

Marko Hietala toimi suositun Nightwish-yhtyeen basistina ja laulajana vuodesta 2001 lähtien. Hänen lähdettyään bändiin jäivät Tuomas Holopainen (koskettimet), Kai Hahto (rummut), Emppu Vuorinen (kitara), Troy Donockley (multi-instrumentalisti) ja Floor Jansen (laulu). Basistiksi valittiin Jukka Koskinen.

Ilta Sanoma
vendredi 15 juillet 2022 15:41:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.