Suomella on peräti 36 urheilijan joukkue MM-kisoissa. Onko iso joukkue itseisarvo vai tekeekö valinta jopa hallaa jonkin urheilijan loppukaudelle tai koko uralle, kysyy IS:n ja Urheilulehden asiantuntija Lauri Hollo.

Oliver Helander on Suomen suurin mitalitoivo MM-kisoissa. Hän paiskasi Paavo Nurmen kisoissa 89,83. Kuva: MARKKU ULANDER / Lehtikuva

Suomen yleisurheilun MM-joukkueessa on historialliset 36 urheilijaa. Enemmän on ollut vain kotikisoissa.

Liki puolet Suomen joukkueesta vääjäämättä jäävät karsintaan tai alkueriin tai suoraan finaalina pidettävien kilpailujen jämäsijoille.

Joka ikinen suomalainen on toki läpäissyt globaalin rankingseulan, joten silloin valinnan pitääkin olla selvä. Olisi tyhmyyttä jättää lähettämättä sellaisia urheilijoita Oregoniin.

Vastapuolella on se tyly fakta, että kun noin puolet jää alkueriin ja karsintoihin, suuri yleisö provosoituu: on selvää, että kisojen aikana kaikenlaiset sometilit ja netin keskustelupalstat täyttyvät perinteisellä turistihuutelulla.

Kansan syvien rivien laulukuorolle ei riitä, että urheilija tekee ennätyksensä arvokisoissa. Vain mitalit lasketaan, osa valistuneemmista ynnää pistesijat.

Kaikki muut ovat vain "minun verorahoillani" humppaamassa ilmaisella turistireissulla, vaikka verovaroja ei näihin kustannuksiin kulu pennin jeniä.

Ranking on hyvä järjestelmä, mutta korona-aikana se saattaa hivenen vääristää tilannetta. Aivan joka maailmankolkasta ei ollut mahdollisuutta matkustaa kilpailuihin, joista sai eniten rankingpisteitä.

Suomessa tämä asia on hoidettu esimerkillisesti. Siksi Suomella on niin suuri joukkue. Toki samalla ranking aiheuttaa sen, että iranilaisella pellolla alamäkeen heitetyt tulokset eivät enää yksistään riitä.

Se on äärimmäisen hyvä asia.

Osalle suomalaisurheilijoista MM-kilpailut eivät olleet edes päätavoite, vaan EM-kilpailut. Lähtemällä kilpailemaan Eugeneen 10 tunnin aikaeron päähän moni vaarantaa mahdollisuuden pärjätä EM-kilpailuissa.

EM-kilpailuihin on aikaa kolme viikkoa MM-kisojen jälkeen. Riittääkö se matkustuksesta, aikaerosta ja kilpailemisesta aiheutuvan kuorman palautumiseen? Ja jossain välissä pitäisi harjoitellakin. Väitän, että osalla ei riitä.

Silti yksikään suomalaisurheilija ei kieltäytynyt kutsusta MM-areenalle. Ehkä olisi pitänyt. EM-kisojen välieräurheilija on korkeamman profiilin urheilija kuin MM-tason karsiutuja.

Monen urheilulajin kultaisiin ohjenuoriin kuuluu, ettei tunne saa ottaa järjestä valtaa. Nyt se on osalla ottanut. Mopedi on lähtenyt keulimaan realiteetit sumentaen.

Kaikki urheilijat eivät ole nähneet kokonaisuutta, vaan ovat pitäneet MM-edustusta isompana statusasiana kuin se on.

Pahimmillaan se voi kääntyä taakaksi, jopa traumaksi.