Ilta Sanoma

Koronaan viikonloppuna sairastunut Matin ja Tepon Teppo Ruohonen on jo toipumassa.

Matti ja Teppo vetivät keikan muun muassa Seinäjoen Tangomarkkinoilla heinäkuun alussa.

Matti ja Teppo vetivät keikan muun muassa Seinäjoen Tangomarkkinoilla heinäkuun alussa. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Puhelimeen vastaa käheä-ääninen laulaja. Teppo Ruohonen, 74, sairastui viikonvaihteessa koronaan ja parantelee nyt itseään kotioloissa.

Matti ja Teppo ilmoittivat keskiviikkona peruuttavansa sairastumisen vuoksi ainakin kaikki loppuviikon keikkansa.

-?Pahinta on kurkkukipu ja varsinkin yskiminen. Sitä kroppa ei kestä yhtään, Teppo kertoo.

Nuhaa hänellä ei ole ollut, mutta ruoka ei oikein maita. Koronalle tyypillinen makuaistin heikkeneminen ei Teppoa kuitenkaan vaivaa.

-?Yleensä olen ottanut isot myslit aamupalaksi, nyt meni vain puolikas sämpylää.

Teppo sanoo, että hänellä on harvoin kuumetta. Nyt sitä oli parina päivänä yli 38 astetta.

-?Se on mulla aika kova lukema. Oli paita märkänä. En edes muista koska minulla on viimeksi ollut kuumetta. On tässä aika kovilla oltu.

-?Uskon, että olen jo voiton puolella, koska olo on vähän parempi. En ole enää ihan sängyn pohjalla. Oli vaihe, että kun oli kuumaa mehua kupissa sängyn vieressä niin en ollut varma jaksanko nostaa kuppia vai en. Veto oli pois.

Huumori on ainakin tallella. Kun toimittaja yskäisee, luurista kuuluu välitön kuitti.

-?Sä yskäisit. Tartutinko mä tämän saman tien jo sinuun.

Teppo arvelee, että hän saattoi saada tartunnan viime viikon lauantain keikalla. Sisätiloissa oli paljon väkeä ja kontakti yleisöön tiivis.

-?Ulkona festarikeikoilla ei ole mitään hätää, mutta siinä kaikki olivat ihan iholla ja jokainen pyysi läpyä. Eikä takahuoneessa pystynyt pesemään käsiä.

Oireiden ilmestyessä Teppo teki kotitestin. Sunnuntaina ja maanantaina testi oli negatiivinen, tiistaina tilanne muuttui.

-?Kävin sen jälkeen vielä virallisessa testissä senkin takia, että saan lääkärintodistuksen sairauslomasta.

-?Nyt vaimokin teki kotitestin ja hänelläkin on tartunta. Mutta näinhän se usein menee, Teppo harmittelee.

Matti ja Teppo joutuivat perumaan neljä keikkaa.

-?Se on harmi. Siellä olisi ollut pari keikkaa, joita jengin on jo pitkään odottanut, että milloin veljekset tulee. Mutta korona on asia, jolle ei voi mitään.

Teppo toteaa, että nyt täytyy ottaa rauhallisesti.

-?Muuten tulee kantajat. Ikää on kuitenkin jo 74 vuotta. Ei voi mennä niin kuin pikkupoikana, kun kaikki oli aina hauskaa.

Teppo on rokotettu kolmesti. Hän arvelee, että ei ainakaan hetkeen saa neljättä rokotetta, koska sairastaa taudin.

Teppo uskoo, että on taas iskussa ensi viikolla.

-?Lähdemme keskiviikkona rundille kohti pohjoista. On aika pitkiä ajomatkoja. Onneksi Masa tykkää ajamisesta. Se on raskain osuus koko paketissa.

Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Bilebändi Portion Boys teki viime vuonna veljesten Vauhti kiihtyy -hitistä coverin, jolla Matti ja Teppo ovat mukana. Versiosta tuli jättihitti. Biisi on striimannut triplaplatinaa.

-?Meillä on ollut ihan mieletöntä haipakkaa. Ajattelimme, että alamme parin vuoden takaisen juhlakiertueen jälkeen himmailemaan, mutta palikat on menneet täysin uusiksi, johtuen tietysti osittain Vauhti kiihtyy -biisin suosiosta.

Veljekset ovat myös itse tehneet kappaleesta oman vauhdikkaan version, joka on nykyisin keikkasetin avausbiisi. Se toimii takuuvarmana bileiden käynnistäjänä.

Ilta Sanoma
vendredi 15 juillet 2022 09:45:00 Categories: Ilta Sanoma Musiikki

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.