Ilta Sanoma

Vammakierre ja valmentajapuolison lajitausta siivittivät Eveliina Määttäsen sileälle matkalle, jossa ex-aituri on takonut ennätyksiä toisensa jälkeen.

Eveliina Määttäsen huippu-urheilijan arkeen kuuluu päivätyö apteekissa.

Eveliina Määttäsen huippu-urheilijan arkeen kuuluu päivätyö apteekissa. Kuva: Antti Hämäläinen

Haastattelu juoksija Eveliina Määttäsen, 26, kanssa siirtyy muutamalla tunnilla ymmärrettävästä syystä.

Iltapäivän vetoharjoitukseen ilmaantui tarjolle treenikaverin tuomaa kiriapua, jonka Määttänen halusi hyödyntää.

Tänä kesänä raketin lailla 800 metrin Suomen kärkeen noussut Määttänen viimeistelee parhaillaan kuntoaan kohti Eugenen MM-näyttämöä. Ex-aituri ei vielä vuosi sitten osannut uneksiakaan näin kovasta arvokilpailusta.

- Veikkaan, että kukaan ei olisi uskonut etukäteen tällaiseen alkukauteen ja noihin aikoihin, mitä olen juossut. Ja myös MM-kisapaikka oli suuri yllätys, vaikka treenikausi meni erinomaisesti ja tiesin lähteväni kesään hyvässä kunnossa, hyväntuulinen Määttänen pohtii.

Eveliina Määttänen ei aio lopettaa päivätyötään kokonaan vaikka juoksu-ura lähtisi vieläkin kovempaan lentoon.

Eveliina Määttänen ei aio lopettaa päivätyötään kokonaan vaikka juoksu-ura lähtisi vieläkin kovempaan lentoon. Kuva: Antti Hämäläinen/IS

Määttänen kellotti kesäkuussa Paavo Nurmi Gamesissa uuden ennätysaikansa 2.01,52, mutta vielä parempaa oli luvassa. Heinäkuun alussa Timanttiliigan osakilpailussa Tukholmassa erävoiton ottanut Määttänen pysäytti digitaalit aikaan 2.01,14.

Noteeraus yltää Suomen kaikkien aikojen tilastossa kolmannella sijalle Sara Kuiviston ja Tuuli Merikosken vanaveteen.

Saavutus on hurja, sillä vielä vuosi sitten Määttänen kilpaili 400 metrin aitajuoksijastatuksella.

Aitamatkalla keravalainen ehti saavuttaa Kalevan kisoissa viisi mitalia, joista kirkkaimpana tuikkii Suomen mestaruus vuodelta 2019.

Alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Määttänen on selviytynyt kahdesti välieriin ja palkintokaapista löytyy myös naisten Ruotsi-ottelun voitto.

Matkanvaihto näyttää kuitenkin olleen Espoon Tapioiden juoksijalle täysosumaratkaisu.

- Minulla on ollut parillakin kaudella takareisiongelmia, jotka ovat vaikuttaneet aitomiseen. Halu juosta kovaa ja korkealla tasolla oli edelleen olemassa, joten nämä ongelmat siivittivät ajatukseen "sileälle" vaihtamisesta.

Oman pikantin mausteensa lajinvaihtoon on tuonut myös Määttäsen slovenialainen avopuoliso Jan Petrac, joka on entinen huipputason keskimatkojen juoksija 800 ja 1?500 metriltä.

- Janin tausta liittyy vaihdokseen sillä tavalla, että hänellä on paljon ymmärrystä "kasisataselta" ja hän toimii nykyisin myös valmentajanani. Mutta lähtölaukaus muutokseen olivat nämä jalkaongelmani.

Määttäsen mukaan dynamiikka urheilija-puoliso-valmentaja-yhdistelmän välillä sujuu pääosin kitkattomasti.

- Jan tekee ohjelmat sekä suunnitelmat ja minä toteutan niitä. Luotan hänen ammattitaitoonsa täydellisesti ja pystymme pitämään urheiluelämän hyvin irrallaan normiarjesta, emmekä todellakaan ole koko ajan urheilija ja valmentaja. Vapaa-ajalla teemme hyvin tavallisia asioita, sillä molempien arki on aika kiireistä. Ulkoilu ja normi yhdessäolo ovat sitä parasta.

Määttäsen mukaan Suomen kieli ei ole vielä aivan täysin tarttunut slovenialaiselle elämänkumppanille.

Määttänen juoksi maaottelussa 2015.

Määttänen juoksi maaottelussa 2015. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

- Hän ei puhu Suomea sujuvasti, mutta ymmärtää yllättävänkin hyvin, Määttänen naurahtaa.

Arvokisatasolle nousemisesta huolimatta tämän kesän juoksijakomeetta ei ole heittäytynyt täysipäiväiseksi yleisurheiluammattilaiseksi.

Farmaseutin koulutuksen saanut keskimatkan juoksija tekee 30-tuntista työviikkoa keravalaisessa apteekissa myös kilpailukaudella.

Määttänen perustelee harvinaisen järjestelyn monelta eri kantilta.

- Uskon, että teen jatkossakin ainakin jonkin verran töitä, vaikka juoksu-ura lähtisi entistä rivakampaan lentoon. Vaikka se vaatii suunnitelmallisuutta, minulle työ tuo sopivaa vastapainoa.

- Ja säännölliset tulot poistavat myös stressiä urheilumenestyksestä.

Säännöllisille tuloille on myös tarvetta, sillä Määttänen ei nauti tällä hetkellä urheilija-apurahojen tuomasta turvasta.

- Ehkä tilanne muuttuu hyvän kauden jälkeen.

Vaikka maaginen kahden minuutin alitus kutkuttelee juoksijaa jo sekunnin päässä, ei Määttänen halua ottaa asiasta paineita. Lähestyviä MM-kisojakin juoksija ajattelee pelkästään mahdollisuuksien kautta.

Määttänen voitti naisten 400m aitajuoksun Kalevan kisoissa Lappeenrannassa 4. elokuuta 2019.

Määttänen voitti naisten 400m aitajuoksun Kalevan kisoissa Lappeenrannassa 4. elokuuta 2019. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

- Kisat ovat varmasti unohtumaton kokemus, enkä halua ottaa reissusta mitään negatiivista painolastia. Alkueräjuoksut ovat arvokisoissa usein vähän taktisempia ja hidasvauhtisempia, ja minulla loppukiri on irronnut tänä kesänä hyvin. Luotan siihen kovasti.

Naisten 800 metrin alkuerät juostaan Eugenessa 21. heinäkuuta kello 3.10 Suomen aikaa.

Ilta Sanoma
vendredi 15 juillet 2022 09:15:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.