STT

Ivana Trump on kuollut

STT - logo STT 15.07.2022 03:13:50 STT
Yhdysvaltojen entisen presidentin Donald Trumpin entinen puoliso Ivana Trump (kuvassa) on kuollut. LEHTIKUVA/AFP

Tuukka Tervonen

Useat yhdysvaltalaismediat uutisoivat torstai-iltana Ivana Trumpin kuolleen 73-vuotiaana.

Muotisuunnittelija, malli ja liikenainen oli naimisissa Yhdysvaltain ex-presidentin Donald Trumpin kanssa heidän avioeroonsa saakka vuonna 1992. Pariskunnalla on kolme lasta, Eric, Donald jr. ja Ivanka Trump.

Mentyään Donaldin kanssa naimisiin työnarkomaaniksikin kuvailtu Ivana työskenteli monissa Trumpin alkupään kuuluisissa projekteissa, kuten Trump Towerin kehittämisessä Manhattanilla ja Trumpin kasinolla Atlantic Cityssä, New York Times kertoi muistokirjoituksessaan.

Hän oli tunnettu vaate-, jalokivi- ja kauneustuotteistaan kiinteistöbisneksensä lisäksi.

Trump kirjoitti muun muuassa Ask Ivana -kolumnia. Hänen viimeisin kirjoitustyönsä oli vuonna 2017 ilmestynyt teos Raising Trump, muistelmat Trumpien avioliitosta.

Entinen presidentti kertoi omassa sosiaalisessa mediassaan ex-puolisonsa kuolleen kotonaan New Yorkissa.

Trumpin kuolinsyy ei ollut heti selvillä.

vendredi 15 juillet 2022 06:13:50 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.