Ilta Sanoma

Kaikenlaisilla mukavuuksilla täyteen ahdetun aluksen matkaajia kiinnostivat myös Helsingin tarjoamat nähtävyydet.

Hernesaaren satamaan saapui torstaina aamuvarhaisella mahtipontinen risteilyalus Voyager of the Seas. Alus saapui Helsinkiin Riiasta ja jatkaa matkaansa illalla kohti Tallinnaa.

Vaikka hulppea risteilylaiva on ahdettu täyteen monenlaisia aktiviteettejä, sen matkustajia kiinnostivat myös pääkaupunkimme nähtävyydet ja tarjonta.

Matkustajia nousemassa bussin kyytiin kohteenaan Senaatintori.

Matkustajia nousemassa bussin kyytiin kohteenaan Senaatintori. Kuva: Ivan Bessedin / IS

Hernesaaren satamaan ankkuroituneesta laivasta astui vähitellen ulos aurinkoiseen kesäpäivään sekä vanhempia että nuorempia pariskuntia, lapsiperheitä, aikuisten lomailijoiden porukoita ja laivan henkilökuntaa.

Suurin osa turisteista nousi punaiseen turistibussiin, joka suuntasi kohti Senaatintoria. Jotkut hyppäsivät satamassa odottavien taksien kyytiin ja karauttivat kohti itse valitsemiaan nähtävyyksiä.

Yhdysvaltalainen Jennifer.

Yhdysvaltalainen Jennifer. Kuva: Ivan Bessedin / IS

Helsinkiin saapuneet turistit odottivat kierrosta Helsingissä innolla.

- Olemme menossa Allas Sea Poolille uimaan. Äitini haluaisi käydä Marimekon myymälässä ja ostaa ehkä jonkin mekon, kertoo yhdysvaltalainen Jennifer.

- Aiomme tehdä joitain ostoksia täällä, kuten katsella rannekelloja ja -koruja. Olemme kuulleet, että Helsinki on kaunis kaupunki. Sää on meille fantastinen, kertoo Saudi-Arabiasta perheineen saapunut Maali Almana.

Yksi haastateltavista oli jo tulossa keskustasta takaisin laivalle.

Ruotsalainen Lianna.

Ruotsalainen Lianna. Kuva: Ivan Bessedin / IS

- Ostin yhdestä pienestä kaupasta lahjan kummitytölleni. Olen käynyt täällä aiemminkin, silloin oli harmaata ja mustaa, en tykännyt kaupungista. Nyt rakastan sitä! sanoo ruotsalainen Lianna.

Voyager of the Seas on risteilylaivoihin erikoistuneen laivayhtiön Royal Caribbean Internationalin Voyager-luokan lippulaiva. Matkustajalaiva on rakennettu Turussa vuonna 1999. Aluksella on 13 kantta, ja se on noin 311 metriä pitkä sekä noin 47 metriä leveä. Se seilaa Bahaman lipun alla.

Yhtiöllä on muitakin saman luokan jättiristeilijöitä: Explorer of the Seas, Adventure of the Seas, Navigator of the Seas ja Mariner of the Seas. Kaikista laivoista löytyy muun muassa shoppailualue ja teatteri, jonne mahtuu jopa 1?350 katsojaa. Nämä viisi alusta pitivät maailman suurimpien aluksien listan kärkipaikkoja aina vuoteen 2004 asti, jolloin Queen Mary 2 vihittiin käyttöön.

Voyager of the Seas on risteilylaivoihin erikoistuneen laivayhtiön Royal Caribbean Internationalin Voyager-luokan lippulaiva.

Voyager of the Seas on risteilylaivoihin erikoistuneen laivayhtiön Royal Caribbean Internationalin Voyager-luokan lippulaiva. Kuva: Ivan Bessedin / IS

Voyager of the Seas on kuin merellä seilaava lomakaupunki. Laivalla voi uida useammassa uima-altaassa, laskea vesiliukumäkiä, sisäsurffata, luistella, pelata minigolfia, lasersotaa ja tennistä, käydä virkistäytymässä kauneushoitolassa sekä kiipeillä kiipeilyseinällä. Muun muassa.

Laivaan mahtuu 3?602 matkustajaa, ja hyttejä on noin 1?800. Miehistöä tätä kaikkea pyörittämään tarvitaan 1?200 henkeä.

Vertailun vuoksi esimerkiksi Viking Gracelle matkustajia mahtuu 2?800, ja hyttejä on 880.

Voyager of the Seas aloitti nyt meneillään olevan risteilyn Tukholmasta 10. heinäkuuta. Sieltä se matkasi Tanskaan Bornholmin saarelle ja sen jälkeen Riikaan, Latviaan. Helsingistä laiva jatkaa Tallinnaan, mistä se palaa Ruotsin Visbyn kautta Tukholmaan.

Ilta Sanoma
vendredi 15 juillet 2022 00:11:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.