Ilta Sanoma

Antti Litja ja Asko Sarkola työskentelivät vuosia yhdessä Helsingin Kaupunginteatterissa.

Asko Sarkola (oik) muistaa Antti Litjan (vas) tuhansien tarinoiden miehenä.

Asko Sarkola (oik) muistaa Antti Litjan (vas) tuhansien tarinoiden miehenä. Kuva: Seppo Solmela, Markku Ulander / Lehtikuva

Helsingin Kaupunginteatteria (HKT) vuosina 1998-2016 johtanut Asko Sarkola muistaa edesmenneen Antti Litjan suurena persoonana ja melkoisena tarinalinkona.

Pitkän uran myös teatterin puolella tehnyt Litja työskenteli HKT:ssä kaikkiaan kahteen eri otteeseen vuosina 1985-1987 ja 1995-2011.

Lue lisää: Näyttelijä Antti Litja on kuollut

Jälkimmäisenä 16 vuoden ajanjaksona sekä Litjan näyttelijäntaidot että kujeileva luonne tuli Sarkolalle hyvin tutuksi.

- Antti oli luonnonlapsi, jota ei voinut kahlita.

- Kerta kaikkiaan valloittava persoona, tarinoiden kertoja.

Tuhansien tarinoiden miehenä tunnetun Litjan eräs tietty tempaus kesken esityksen tulee Sarkolan mieleen kristallinkirkkaasti.

- Olimme eräässä näytelmässä kesken esityksen lavan takana ja odotimme vuoroamme. Antti iski koko ajan tarinaa siinä ja kun sain merkin, että nyt on vuoroni oli mennä lavalle yleisön eteen, niin hän oikein sydämistyi: "Minulla on juttu tässä vielä kesken".

- Ja tämä tapahtui siis Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Hän itse osasi kyllä aina ajoittaa omat tulemisensa lavalle.

Kysyttäessä mieleenpainuvaa roolia teatterin puolelta alkaa Sarkolan puhetulva, jossa ylisanoja ei säästellä.

Antti Litjan ura oli mittava sekä valkokankaan että teatterin saralla.

Antti Litjan ura oli mittava sekä valkokankaan että teatterin saralla. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

- Antti näytteli vuosituhannen alussa Ahti Karjalaista, se oli kyllä kerta kaikkiaan niin uskottava rooli kuin voi ikinä olla.

Sarkolan mainitsema näytelmä oli kirjailija Kukka-Maaria Karjalaisen kirjaan perustuva Isä, joka kuvaa kirjailijan oman isän, ex-pääministeri Ahti Karjalaisen traagista elämää, jota väritti muun muassa alkoholismi.

Elokuvien saralta suuri yleisö muistanee Litjan parhaiten nimikkoroolistaan Mielensäpahoittajasta (2014).

- Se kruunasi mielestäni Litjan upean uran.

Litja oli kuitenkin iso nimi jo 1970-luvulla tehdessään legendaarisen ohjaaja Risto Jarvan kanssa kolme pääroolia suosituissa komedioissa Mies, joka ei osannut sanoa ei, Loma sekä Jäniksen vuosi.

- Jäniksen vuosi oli upea elokuva ja se oli myös erittäin suosittu Euroopassa.

- Antti kertoi, että häntä oli joskus ulkomailla revitty ihan hihasta sen vuoksi, voi toki olla myös ihan vain hänen legendaansa, Sarkola naurahtaa.

Vaikka suuri näyttelijä on poissa, jää hänen perintönsä elämään.

- Antin tapa näytellä oli salaa viisas, hän ei tyrkyttänyt sitä ja sortunut esimerkiksi ylinäyttelemiseen.

- Hän oli aina luonteva ja löysi huumoria tilanteista, joista muut eivät, Sarkola naurahtaa äänessään haikeutta.

Asko Sarkola johti Helsingin Kaupunginteatteria vuosina 1998-2016.

Asko Sarkola johti Helsingin Kaupunginteatteria vuosina 1998-2016. Kuva: Seppo Solmela

Sarkola itse jäi eläkkeelle Helsingin Kaupunginteatterista vuonna 2016. Tämän jälkeen hän on näytellyt toista pääroolia Kahdessa paavissa yhdessä Esko Roineen kanssa.

Näytelmä oli Turun Kaupunginteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotos.

Tämän lisäksi kaksikielinen Sarkola on näytellyt Svenska Teaternissa Pappa-näytelmässä.

Muitakin juttuja saattaa olla luvassa, mutta niistä hän ei suostu vielä hiiskumaan.

- Jotain on tulossa.

Sarkola on naimisissa näyttelijä Jonna Järnefeltin kanssa. Myös heidän tyttärensä Saga Sarkola on näyttelijä, kuten Sampo Sarkola, joka on Asko Sarkolan poika edellisestä suhteesta.

Lue lisää: Dome Karukoski muistelee koskettavasti Antti Litjaa - yksi piirre suosikki­näyttelijässä teki erityisen vaikutuksen

Lue lisää: Mielensä­pahoittaja nosti Antti Litjan jätti­suosioon - tällainen oli hänen tiensä suomalaisten sydämiin

Ilta Sanoma
mercredi 13 juillet 2022 23:31:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.