Sport Content

Melkoinen kolossi! KalPa hankki kanadalaisjärkäleen

Sport Content - logo Sport Content 13.07.2022 18:43:56 Sport Content

Simpson on pelannut viimeiset kaksi kautta AHL:ssä Stockton Heatin paidassa.

- Mark on isokokoinen ja ulottuva pelaaja, joka liikkuu jäällä kokoisekseen pelaajaksi hyvin, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine kommentoi tiedotteessa.

Simpson on pelannut uransa aikana sekä keskus- että laitahyökkääjän tontilla. Vasemmalta ampuva Simpson pelaa tunnollisesti molempiin suuntiin ja hän on vahva aloittaja.

- Hän pystyy pelaamaan niin keskellä kuin laidassa, joka antaa meille lisävaihtoehtoja kokoonpanon osalta. Saamme Markista paljon voimaa kahden suunnan pelaamiseen, lisää voimaa aloitusympyrään ja jämäkkyyttä alivoimapelaamiseen, Laine sanoo.

Vuonna 1995 syntynyt Simpson on innoissaan Euroopan kaukaloihin pääsemisestä.

- Todella hyvät fiilikset sopimuksesta. Hienoa päästä osaksi KalPa-yhteisöä ja en malta odottaa elokuuta, kun pääsemme vauhtiin, Simpson sanoo.

Kahden edelliskauden ajan Stockton Heatin paidassa pelaamissaan 55:ssä AHL:n runkosarjaottelussa Simpson kokosi pisteet 7+7=14.

- Olen isokokoinen kahden suunnan hyökkääjä. Olen vahva aloittaja, tunnollinen alivoimapelaaja ja omaan ratkaisukykyä myös hyökkäyspäässä.

Ennen AHL-kausia, Simpson pelasi neljän kauden ajan New Brunswickin yliopistossa, voittaen Kanadan yliopistosarja U Sportsin mestaruuden kahteen kertaan.

- Ensi kausi on minulle ensimmäinen Euroopassa ja olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta. Liiga on selvästi nopeavauhtinen sarja, jossa taitotaso on korkealla. Odotan, että pyrimme joukkueena pelaamaan paljon kiekonhallinnan kautta, Simpson päättää.

Simpson liittyy joukkueen harjoitusvahvuuteen heti elokuun alussa.

Lähde: KalPa

Lue myös: Venäjän ryvettämälle Jari Kurrille tyly viesti - ei mitään asiaa SM-liigaan

Lue myös: NHL:ssä useita Kultaleijonia vailla seuraa - Sakari Mannisen unelma lähellä

Melkoinen kolossi! KalPa hankki kanadalaisjärkäleen

mercredi 13 juillet 2022 21:43:56 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.