STT

Sotkamon Jymy jäädytti Joensuun Mailan sisäpelin - Superpesiksen illassa kolmen ottelun kierros

STT - logo STT 13.07.2022 01:58:49 STT

Pasi Peltola

Sotkamon Jymy otti tiistaina Superpesiksessä neljännen peräkkäisvoittonsa lyödessään Hiukassa vierailleen Joensuun Mailan 2-0 (1-0, 8-3).

- Pelimme on parantunut pikkuhiljaa. Nyt saimme sisäpelin pyörähtämään toisella jaksolla hyvin. On aika lähellä voittoa, kun pystyy pitämään vastustajan pelin avausjakson tavoin yhdessä kolmostilanteessa, kiteytti Jymyn viuhkamies Jani Komulainen.

Avausjakso oli näennäisesti tiukka, mutta Jymy tarvitsi jaksovoittoon vain kolme sisävuoroa. Jakson ainoan juoksun toi Kalle Kuosmanen jokeri Roope Korhosen kotiuttamana avausvuoroparissa. Korhosen isku upposi merkkaamattomana kolmoskumurana juoksun arvoisesti.

Toisen jakson voittojuoksu nähtiin saman tien jakson toisella lyönnillä Kuosmasen sivallettua ykkönen hihassaan tyhjän kentän kunnarin. Viistomailaisku painui maisemiin kakkosjatkeelta. Seuraavissa sisävuoroissa tykittivät eri lyönneillä kotiuttanut Roope Korhonen ja kaksi kunnaria (2+1) sivaltanut Niilo Piiponniemi. Ensimmäisensä jokeri Piiponniemi upotti maisemiin kopparien välistä, toisen kolmosrajapiikillä.

Jymyn palkitut olivat täydellistä työtä mailan varressa tehnyt kolmen tuodun juoksun Piiponniemi (10 kärkilyöntiä/10 yritystä) ja kolme juoksua tuonut ykköskärkeen palautettu Kuosmanen (6/10). JoMasta erottuivat ykkösvahti Iiro Kuosa (0/5) ja lukkari Ville Väliaho (0/0).

Heinäkuun kolmella voitolla aloittanut Kempeleen Kiri löysi voittajansa Manse PP:n vieraillessa Pohjois-Pohjanmaalla. Kiri nöyrtyi tappioon lukemin 0-2 (0-4, 2-5). Kempeleläiset eivät ole saaneet pääsarjatasolla Manselta pistettäkään.

Tamperelaiset voittivat avausjakson vaivattomasti kolmella sisävuorolla. Perttu Ruuska löi taukoon mennessä kolme ja Juuso Myllyniemi toi kaksi juoksua.

Toisella jaksolla Ruuska ja Juha Puhtimäki runttasivat kaksi kotiutusta mieheen. Hyvään vireeseen päässyt Ruuska on kivunnut lyöjätilastossa nelostilalle. Kirin onnistujia olivat yhden juoksun tuonut polttaja Markus Keski-Petäjä (2/4) ja toisen joukkueen juoksuista lyönyt Juhani Ojala (3/4).

Mansen avainmiehet olivat kuudesta kotiutuspaikastaan viisi juoksuaan lyönyt Ruuska (5/7) ja yleismies Tuomas Jussila (5/5).

Koskenkorvan Urheilijat hävisi seitsemännen kerran peräkkäin 0-2, kun tällä kertaa Ilmajoelta haki pisteet Hyvinkään Tahko. Ilmajokisten viides peräkkäinen kotitappio kirjattiin 0-2 (0-2, 7-10).

Kotijoukkue sai avausjaksolla aikaan vain kaksi kolmostilannetta. Tahkolle olisi riittänyt voittoon pelkästään jokerinsa Juha Niemen kotiutus toisessa vuoroparissa. Isäntien kakkospolttaja Aku Kettusen tarjosi juoksun pudottamalla pallon Santtu Patovan juostessa kotipesään.

Toisella jaksolla Tahko päästi johtolukemistaan 8-1 isännät vielä juoksun päähän. Täyden kolmen pisteen potin vieraille varmistivat toisen jakson kunnareillaan 1+1 juoksua lyönyt Miikka Matikka, 1+2 juoksua kiskaissut Juha Korhonen ja päätösvuoroparissa tyhjään kenttään kunnarin (1+0) sipaissut Teemu Nurmio.

Ilmajokisista parhaaseensa pystyivät neljä juoksua lyönyt jokeri Ville-Veikko Olli (4/6) ja kakkoskärjen vaihtaja Tony Latvala (5/5).

Tahkosta palkittiin kaksi juoksua lyönyt jokeri Niemi (3/7) ja myös kahdesti kotiuttanut kolmosvahti Patova (3/4).

mercredi 13 juillet 2022 04:58:49 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.