Ilta Sanoma

Ukkosrintama on saapunut jo Pohjois- ja Etelä-Karjalaan.

Pohjois-Karjalassa salamoi kello 20 jälkeen tiistai-iltana.

Pohjois-Karjalan rajavartiosto julkaisi Twitter-tilillään kuvan salamoinnista itärajalla Niiralan rajanylityspaikalla.

Ilmatieteen laitos puolestaan jakoi illalla Twitterissä tutkakuvan, josta näkyi, miten ukonilmat lähestyivät Suomea.

- Ukkoskuurot järjestäytyneet itärajan suuntaisesti, twiitin saatteena luki.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ville Siiskonen kertoi Ilta-Sanomille illalla, että ukkosrintama oli lähestymässä idästä.

Lappeenrannan ja Parikkalan välillä Etelä-Karjalassa salamoi kello 20.20 aikaan.

-?Tähän mennessä on ollut salamointia. Voimakkaimmat puuskat ovat jääneet 13 metrin sekunnissa tuntumaan, kertoi Siiskonen.

Tiistai-iltana ukkos- ja sadekuurot keskittyvät maan itäosaan. Lähituntien ja yön aikana kuurot liikkuvat kohti länttä.

Suomenlahdelle voi mahdollisesti muodostua sade- ja ukkoskuuroja yön aikana.

Sadekuuroja tulee Uudeltamaalta Pohjois-Pohjanmaalle ulottuvalla alueella keskiviikkoaamuna.

Ilta Sanoma
mercredi 13 juillet 2022 01:31:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.