Sport Content

Suomen taistelu ei riittänyt EM-kisojen neljännesvälierissä - "Vastustajan rutiini oli liikaa"

Sport Content - logo Sport Content 12.07.2022 22:28:55 Sport Content

Avausjaksolla nähtiin todella vahvaa tekemistä Suomen naisilta ja joukkue nappasi johtoaseman itselleen. Unkari sai kotiyleisöltään kuitenkin jatkuvaa tukea ja nousi ottelussa johtoon vielä ennen puoliaikaa. Tauolla tilanne oli kotijoukkueen hyväksi 46-44.

Toisella puoliajalla Unkari onnistui pitämään johtoaseman itsellään Suomen hienosta taistelusta huolimatta. Kotijoukkue nappasi Suomen harmiksi puolivälieräpaikan 84-74.

- Vastustajan rutiini oli meille tänään liikaa. He ovat tottuneet pelaamaan näitä pelejä. Kilpailtiin ja taisteltiin hienosti tappiosta huolimatta, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen sanoi.

Kati Ollilainen (14/4/3) oli ottelussa Suomen parhaimmistoa. Henna Sandvik pussitti 14 pistettä ja keräsi kahdeksan levypalloa. Unkarin Reka Dombai oli ottelussa pitelemätön. Hän heitti 27 pistettä ja jakoi kahdeksan koriin johtanutta syöttöä.

Suomi jatkaa taistelua sijoista 9-16 ja joukkueella on edelleen hyvät mahdollisuudet säilyttää paikkansa A-divisioonassa. Se kohtaa häviäjän Espanjan ja Irlannin välisestä otteluparista. Ottelu pelataan keskiviikkona klo 20.45 Suomen aikaa.

- Tämä peli täytyy unohtaa taas nopeasti. Seuraava peli on meille turnauksen tärkein ottelu, sillä meillä on mahdollisuus säilyttää sarjapaikka, jotta saadaan näitä kovia pelejä jatkossa, Salminen sanoi.

Lähde: Koripalloliiton tiedote

mercredi 13 juillet 2022 01:28:55 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.