Ilta Sanoma

Lauri Markkanen viihtyy Clevelandissa, mutta NBA-uran alkutaival ei ollut kaikilta osin helppo.

Lauri Markkanen on Suomen maajoukkueen kantava voima.

Lauri Markkanen on Suomen maajoukkueen kantava voima. Kuva: LEHTIKUVA / RONI REKOMA

Koripallotähti Lauri Markkanen, 25, kertoo Ylen 8 minuuttia -ohjelmassa, että hänellä oli uransa alkutaipaleella vaikeuksia sopeutua NBA:han ja liigan kulttuuriin.

- Toisena vuotena tuntui, että ei kuulunut niin paljoa joukkoon - miten pukeuduttiin, ja elämäntyylit olivat mitä olivat, Markkanen sanoi ohjelmassa.

- Itse olin aika erilainen, ja oli vähän vaikeaa saada kavereita, Markkanen ruoti.

NBA:han ykköskierroksella kesällä 2017 varattu Markkanen pelasi 2017-21 Chicago Bullsin riveissä. Chicagon-vuosinaan hän sai kumppaninsa Vernan kanssa kaksi lasta.

Viime elokuussa Markkanen siirtyi Cleveland Cavaliersiin.

- Olen iloinen siitä, missä olen nyt. Joukkueessa on paljon samanhenkisiä ihmisiä, ja pystyn olemaan oma itseni, Markkanen kertoi.

Markkanen teki Clevelandin kanssa viime kesänä nelivuotisen sopimuksen, joka oli ESPN:n tietojen mukaan arvoltaan reilut 67 miljoonaa dollaria.

Markkanen on pelannut urallaan 282 NBA:n runkosarjaottelussa tehden keskimäärin 15,4 pistettä per peli.

Ilta Sanoma
mardi 12 juillet 2022 21:28:00 Categories: Ilta Sanoma NBA

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.