Ilta Sanoma

From The Mine tykitti porukan viimeiseltä sijalta ykköseksi.

Samu Sundqvist tekee menestyksekkäitä täsmäiskuja synnyinmaahansa. Arkistokuvassa aisojen välissä on miehen yksi menestyshevosista Selmer I.H.

Samu Sundqvist tekee menestyksekkäitä täsmäiskuja synnyinmaahansa. Arkistokuvassa aisojen välissä on miehen yksi menestyshevosista Selmer I.H. Kuva: Juho Hämäläinen / Suomen Hippos

Kaustisen kaksipäiväiset ravikinkerit huipentuivat vuodesta 1984 ajettuun Festivaali-ajoon.

Tulisella maililla nähtiin räväkkä kiihdytys, kun monelta radalta ladattiin starttiin kaikki mitä lähtee. Keulaan päässyt Ms Triple J. veti avauspuolikkaan 09,0-vauhtia, mutta ensimmäiset sadat metrit mentiin huomattavasti kovempaa. Avauskierros paineltiin 11,5-kyydillä.

Reippaan matkavauhdin myötä ravitermein kenttä kääntyi. Alussa pienen haparoinnin myötä joukon hännille tippunut From The Mine näytti kirikykyään räväyttämällä täysin omaa vauhtiaan ylivoimaiseen voittoon, vaikka oli matkalla jopa toivottoman näköisissä asemissa ja joutui tekemään kirinsä ulkoratoja pitkin.

Voittajan tavoin takajoukoissa matkanneet yllättäjät Tapiro Jet ja Thai Profit miehittivät muut totosijat.

Lähdön isolla ennakkosuosikilla Next Directionilla jouduttiin pakittamaan alussa hännille, jonka jälkeen sillä ajettiin ymmärrettävän säästeliäästi jo ensi viikonlopun St. Michelia ajatellen.

-?En saanut hevosta oikein liikkelle ja ensimmäiset 800 metriä oli vähän ravin kanssa hakemista ennen kuin saatiin koneet käyntiin. Viimeisellä takasuoralla saatiin hyviä vetoapuja ja loppukurvissa alkoi tuntua, että nyt on pykälä päällä. Uskoin, että ehditään pitkälle, kun täällä on pitkä loppusuora. Tosi mukava homma, From The Minea ajanut Samu Sundqvist sanoi.

Loppusuoralla iloisesti tuulettanut Sundqvist ajoi Catarina Nordqvistin valmentamaa From The Minea ensimmäistä kertaa.

-?Radalta soitettiin ja kysyttiin hevosia tähän kisaan. Tipsasin siitä Catarinalle ja hän sanoi, että ainoa ehto on, että kunhan minä ajan. Sehän kävi, Sundqvist paljasti.

Lapinlahdella syntynyt Sundqvist on vaikuttanut pitkään Ruotsissa. Tällä hetkellä hän valmentaa Uumajassa 12:ta hevosta.

Kaustisella on erityinen paikka hänen sydämessään.

-?Vuonna 1993 pääsin tänne hevosenhoitajakouluun ja se oli viimeinen niitti, että tähän hevoshommaan lähdetään.

Hevosen valmentaja kilpaili ensimmäistä kertaa Suomessa.

-?Ruunalle oli katsottu jo startti Ruotsista, mutta tykkään seikkailusta. Vaikka tämä on jo 10-vuotias, niin fyysisesti ja psyykkisesti se on kuin 3-vuotias, Nordqvist sanoi.

Festivaali-ajon sankarin elämä ei ole ollut yhtä seremoniaringeissä paistattelua. Nordqvist paljasti, että toissa vuonna ruunalla oli vakavia suolisto-ongelmia ja viime kesänä se oli hukkua uintilenkillä.

From The Mine on voittanut 80 kisastaan 28 kertaa. Festivaali-ajon 10?000 euron ykköspalkinnon myötä voittosumma nousi 260?000 euroon. Voittoaika tämän päivän kisassa oli 11,7a/1609 metriä.

Iltapäivän kenties hienoimman kaksinkamppailun tarjosivat stayer-matkalla Gogobet Sisu ja Go West Young Man. Takamatkalta lähteneet 6-vuotiaat irtosivat loppusuoralla tiukkaan voittomatsiin, jossa niukasti pidemmän korren veti Santtu Raitalan ohjastama Gogobet Sisu.

-?Oli hieno matsi, hevoset tikkasivat loppusuoraa ihan älyttömän kovaa. Gogobet Sisu olisi tehnyt huippusuorituksen, vaikka olisi jäänyt toiseksi. Tässä hevosessa on paljon potentiaalia. Sillä on älyttömän kova työmoraali, Raitala kiitteli Antti Ojanperän valmennettavaa.

Gogobet Sisu on juossut Kaustisella nyt kolmesti. Vuosi sitten se voitti suurkilpailu Isla-ajon ja oli kevään 75-kierroksella toinen.

Kaustisella tuntuu viihtyvän myös kuponkipinoa isolla kädellä harventanut Erehys, jolla Raitala ajoi toisen 75-voittonsa.

Ori oli mukana hurjassa 17,5-vauhtisessa avauksessa, mutta oli kirivaiheessa silti omaa luokkaansa.

-?Tämä on ollut kaksi kertaa näissä Kaustisen Festivaali-raveissa 75-lähdöissä toinen. Jostakin syystä se tykkää täällä Kaustisella juosta. Kaikki vastoinkäymiset on tämän voiton myötä nyt unohdettu, oriin valmentaja Esa Kolppanen iloitsi.

Tuloksella 23,5a/1609 metriä kolme kymmenystä ennätystään parantanut Erehys oli voittanut edellisen kerran lähes kaksi vuotta sitten.

Lähes yhtä pitkä aika oli kulunut kylmäveristen ykkössarjan nimiinsä vieneen Enon Vilpin edellisestä täysosumasta. Kivikovia lähtöjä kolunnut ori karautti kärkeen viimeisellä takasuoralla ja jatkoi helpon oloisesti ykköseksi.

-?Seljissä ollaan ajeltu kauan ja nyt ajettiin ohituksella, hienosti vastasi siihen. Tämä on kehittynyt huomattavasti viime vuodesta ja pääsee nyt maaliin helpommin. Pikkuhiljaa tämä alkaa kasvaa voittamiseen, Enon Vilppiä ajanut Markku Hietanen sanoi peripohjalaiseen tyyliin Katja Luoman valmennettavasta.

Lähdössä jaettiin pisteitä kuninkuusravirankingiin ja viimeistään nyt Enon Vilppi varmisti paikkansa kolme viikon päästä koittavaan kuninkuuskilpaan. Ennen tämän päivän kisaa ori oli sijalla viisi.

7?000 euron ykköspalkinnon myötä 10-vuotiaan Enon Vilpin voittosumma nousi yli sadantuhannen euron.

Nuorten ohjastajien Salamakypärät-kilpailusarjan osalähdössä Tino Paldanin naruttelema Eventful Swamp ei jättänyt parhaasta epäselvyyttä. Vasta seitsemännen starttinsa juossut 4-vuotias oli vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen selvästi paras.

Kyseessä oli hevosen ja kuskin uran toistaiseksi isoin voitto. Molemmat tullaan todennäköisesti näkemään vielä suuremmissa ympyröissä.

-?Tämä on iso juttu, ensimmäinen voitto 75-tasolla ja vielä isolla palkinnolla. Iso kiitos järjestäjille, että nuoriin kuskeihin luotetaan ja tämä laitettiin kohdelähdöksi. Hienoa, että tuli tällainen hevonen ajettavaksi, Salamakypärät-kilpailun johtoon siirtynyt Paldan sanoi kiitellen samalla Eventful Swampin valmentaja Ilona Mäkistä.

26-vuotias Paldan työskentelee Tapio Perttusella.

- Tapio on legenda, ja legendan kanssa on hieno tehdä töitä. Se on tosi mahtavaa ja olen viihtynyt hyvin. Ajotehtäviäkin on ollut yli odotusten, Paldan sanoi.

Muut 75-kohteiden voittajat olivat keulajuoksujen päätteeksi eleettä hallinneet Bond Eagle ja Hiipeli.

Oikea Toto75-rivi, Kaustinen 9.7.

Toto75-1: 4 Eventful Swamp

Toto75-2: 4 Erehys

Toto75-3: 12 Gogobet Sisu

Toto75-4: 6 Bond Eagle

Toto75-5: 10 Enon Vilppi

Toto75-6: 5 Hiipeli

Toto75-7: 7 From The Mine

Seitsemän oikein -tuloksille: 4?367,68 euroa

Kuusi oikein: 16,06 euroa

Viisi oikein: 1,78 euroa

Ilta Sanoma
samedi 9 juillet 2022 21:31:00 Categories: Ilta Sanoma Ravit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.