Liikenne on poikki jätteen uudelleenkuormaamisen takia välillä Kurrintie - Mankala. Käytössä on päivystävän palomestarin mukaan toinen kaista." /> Liikenne on poikki jätteen uudelleenkuormaamisen takia välillä Kurrintie - Mankala. Käytössä on päivystävän palomestarin mukaan toinen kaista." />

YLE


Päijät-Hämeessä Iitissä paloi kuorma-auto, joka kuljetti silputtua energiamuovijätettä Kujalasta jätteidenkäsittelyasemalta voimalaitokselle käsiteltäväksi. Palo johtui energiamuovijätteen syttymisestä tuleen.

Kuorma-auto ajettiin sammutustöiden ajaksi tonttiliittymätielle, missä muovijäte tyhjennettiin autosta ja sammutettiin. Tällä hetkellä sammutettua energiajätettä siirretään uuteen kuorma-autoon. Kukaan ei loukkaantunut palossa.

- Siellä on pyöräkuormaaja töissä, joka nostaa noin seitsemänkymmentä kuutiota tavaraa takaisin kuorma-autoon, kertoo Päijät-Hämee päivystävä palomestari Erkki Santero.

Liikenne on Fintrafficin liikennetiedotteen mukaan poikki tiellä 12 välillä Lahti - Kouvola välillä Kurrintie - Mankala. Käytössä on Santeron mukaan toinen kaista. Hän arvioi puoli neljän aikaan lauantaina iltapäivällä, että liikenne on poikki vielä tunnin.

- Alkuperäinen arvio oli, että liikenne palautuisi normaaliksi kolmen aikaan. Pyöräkuormaajan paikalle saamisessa kuitenkin kesti, kertoo Santero.

samedi 9 juillet 2022 18:57:33 Categories: YLE tulipalot

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.