Fortumin tytäryhtiö Uniper tekee parhaillaan tappiota yli kymmenen miljoonan euron päivävauhtia. " /> Fortumin tytäryhtiö Uniper tekee parhaillaan tappiota yli kymmenen miljoonan euron päivävauhtia. " />

YLE


Saksan talousministeri Robert Habeck penäsi lauantaina saksalaiselle Deutschlandfunk-radiokanavalle antamassaan haastattelussa Fortumin vastuuta tytäryhtiöstään.

Talousministeri linjasi, että Fortumin pitää osallistua Uniperin pelastamiseen. Asiasta kertoi ensimmäisenä uutistoimisto Reuters.

Uniperin tappiot voivat kasvaa kuluvan vuoden aikana jopa kymmeneen miljardiin euroon, Uniperin toimitusjohtaja Klaus-Dieter Maubach arvioi yhtiön perjantaina järjestämässä tiedotustilaisuudessa. Suomen valtion enemmistöomistuksessa oleva Fortum omistaa Uniperista 78 prosenttia.

Saksan parlamentti sinetöi perjantaina energiaturvallisuuslain, joka pitää sisällään useita energiasektoriin liittyviä lakimuutoksia. Saksa päätti muun muassa hiilivoimaloiden lisäämisestä. Energian hinnannousu on ajamassa Euroopan veturina tunnetun valtion kriisiin.

Uusi lakipaketti voi mahdollistaa myös kohonneiden kustannusten siirron saksalaisten asiakkaiden maksettavaksi.

Uniperin talousahdinkoa hintojen noustessa ovat syventäneet pitkäaikaiset sopimukset. Yhtiö ei palvele suoraan kuluttaja-asiakkaita, vaan sen asiakaskunta koostuu muun muassa teollisuuden yrityksistä.

Hintojen nosto ei ole ensijiainen keino, ja sen mahdollistavat mekanismit voidaan ottaa käyttöön ainoastaan poikkeustilanteissa. Tärkein ehto on, että liittovaltion viranomaisen on pitänyt todeta kaasutoimitusten määrän laskeneen merkittävästi ja pula kaasusta on julistettu virallisesti. Saksa siirtyi kaasupulan vuoksi varautumissuunnitelmassaan toiseksi korkeimmalle eli hälyttävälle tasolle kesäkuun lopulla. Korkeimmalle tasolle nostoa ei ole vielä tehty.

Tukihakemus jätetty, toteutus vielä auki

Suomalaisten veronmaksajien kannalta kiinnostavin päätös kuitenkin koskee valtion mahdollisuutta aloittaa rahoitustoimet energiayhtiöiden tukemiseksi.

Tukea saadakseen yhtiöiden tulee jättää tukihakemus. Energiayhtiö Fortum tiedotti perjantaina Uniper-tytäryhtiönsä hakevan Saksan uuden energialainsäädännön mahdollistamaa tukea. Ilmoitus tuen hakemisesta tuli hyvin nopeasti sen jälkeen, kun Saksan parlamentti hyväksyi lakipaketin.

Tavat, joilla energiayhtiöiden tukeminen toteutetaan, ovat vielä auki, mutta mediatietojen mukaan Saksan valtio suunnittelee ostavansa osan Uniperista.

Uniperin toimitusjohtaja Maubach kuitenkin painotti tiedotustilaisuudessa, ettei päätöksiä toteutuksesta ole tehty.

Lehtitietojen mukaan valtio lunastaisi jopa yli 30 prosentin osuuden yhtiöstä reilusti markkinahintaa halvemmalla. Kauppa toteutettaisiin todennäköisesti osakeannilla.

Mikäli tämänkaltainen järjestely toteutettaisiin, siitä voisi koitua merkittävät tappiot suomalaisille veronmaksajille. Suomen valtio omistaa Uniperin enemmistöomistaja Fortumista 51 prosenttia.

Fortumin mukaan Saksan valtion kanssa käydyissä keskusteluissa on ollut myös esillä Uniperin liiketoimintojen pilkkominen ja energiajärjestelmän kannalta kriittisten toimintojen siirtäminen valtion haltuun. Uniperin toimitusjohtaja Maubachin mukaan, jos Saksan valtio tulisi jossain muodossa mukaan yhtiöön, sen hallintaosuus olisi suurempi kuin 5-10 prosenttia.

Klaus-Dieter Maubach mediatilaisuudessa.
Uniperin toimitusjohtaja Klaus-Dieter Maubachin mukaan venäläisen kaasuyhtiö Gazpromin päätös leikata äkillisesti kaasutoimituksia jättää syvän juovan yhtiöiden väliseen yhteistyöhön. Maubach kommentoi yhtiön tilannetta perjantaina 8.7.2022 Düsseldorfissa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.Ina Fassbender / AFP

Saamatta jäi kolmessa viikossa kaasumäärä, joka riittäisi 600 000 kotitaloudelle vuodeksi

Uniper tekee tappiota yli kymmenen miljoonan euron päivävauhtia. Toimitusjohtaja Maubachin mukaan yhtiön kohtaamien saatavuusongelmien kokoluokka on mittava. Suurin osa yhtiön käyttämästä kaasusta on peräisin Venäjältä, joka on nyt rajoittanut kaasutoimituksiaan myös Saksaan.

- Viimeisen kolmen viikon aikana yhtiöltämme on jäänyt saamatta noin yksi prosentti koko Saksan kaasun kulutuksesta, mikä tarkoittaa kaasumäärää, jonka 660 000 saksalaista kotitaloutta kuluttaa vuoden aikana, Maubach kuvasi tiedotustilaisuudessa.

Uniper on asetettu, yhdessä enemmistöomistajansa Fortumin kanssa, luottoluokittaja S&P:n tarkkailulistalle. Uniper ei suostunut arvioimaan, paljonko rahoitusta se tarvitsisi välttääkseen luottoluokituksen laskun.

- Se paljonko apua tarvitsemme, liittyy tiiviisti kysymykseen siitä, kuinka saamme siirrettyä lisäkustannuksista asiakkaidemme maksettavaksi, Maubach muotoili.

Tilanteen kestoa ei kukaan pysty ennakoimaan. Kuluvan vuoden aikana toimitusjohtaja kuitenkin arvioi yhtiön tappioiden nousevan jopa 10 miljardiin euroon.

Luku on tuttu, sillä yhtiö sai jo keväällä rahoituspaketin, jonka arvo oli 10 miljardia. Enemmistöomistaja Fortum kertoi eilen, että rahat on nyt melkein käytetty. Fortumin lainantakausten osuus oli 8 miljardia euroa.

Aiheesta voi keskustella sunnuntai-iltaan kello 23.00:een saakka.

Lue lisää:

Osa Fortumin omistamasta Uniperista todennäköisesti siirtymässä Saksan valtion haltuun, suomalaisille voi koitua iso lasku

Saksa joutuu nyt säästämään katuvalaistuksesta ja lämpimästä vedestä - maan kaasupula on riski koko Euroopalle

Ministeri Tuppurainen ja Fortum selittävät Uniperin taipumista ruplamaksuihin riippuvuudella kaasusta - professori lyttää: "Väärä suunta"

Ympäristöjärjestöt laskivat: Fortum on Uniper-kaupan myötä yksi Euroopan saastuttavimmista yhtiöistä

samedi 9 juillet 2022 19:00:46 Categories: Uniper YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.