Yksi henkilö on löytetty hukkuneena Ruissalon pohjoisrannalta. Ruisrockia juhlitaan parhaillaan saman saaren eteläpuolella. " /> Yksi henkilö on löytetty hukkuneena Ruissalon pohjoisrannalta. Ruisrockia juhlitaan parhaillaan saman saaren eteläpuolella. " />

YLE


Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle lauantaina puolen päivän jälkeen. Vainaja löytyi rantavedestä. Rannalla ollut henkilö oli havainnut vainajan vedessä ja hälytti pelastajat paikalle.

Muuten viikonloppu on sujunut vesillä odotettua rauhallisemmin, vaikka veneilykausi on hyvässä vauhdissa. Länsi-Suomen merivartiosto kertoo Twitter-tilillään, että kuluneen vuorokauden aikana heillä on ollut neljä meripelastustehtävää ja että he ovat työskennelleet muun muassa poliisin tukena Ruisrockin edustan merialueella.

Kuuntele tästä uusimmat Yle radiouutiset Varsinais-Suomesta

Lue uusimmat Yle Uutiset Varsinais-Suomesta

samedi 9 juillet 2022 16:27:26 Categories: YLE pelastustoiminta

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.