Ilta Sanoma

Ukrainalainen progressiivista groovahtavaa metallia soittava Jinjer veti Tuskassa teltan täyteen heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina.

Ukrainalainen Jinjer pääsi sittenkin esiintymään Suomessa tänä kesänä.

Ukrainalainen Jinjer pääsi sittenkin esiintymään Suomessa tänä kesänä. Kuva: Alina Chernohor, Ville Riste

Tuskan telttalavan edusta täyttyi jo hyvissä ajoin ennen kello seitsemää sunnuntai-iltana.

Lava oli valaistu keltaiseen ja siniseen.

Hetki ennen keikan alkamista.

Hetki ennen keikan alkamista. Kuva: Ville Riste

Ukrainalaisen metallibändin Jinjerin tie esiintymään helsinkiläisfestarin lavalle on ollut mutkikas. Edellinen Tuska visiitti oli vuonna 2019 ja yhtyeen oli määrä palata Suvilahteen jo seuraavana vuonna, kunnes koronapandemia iski ja pisti musiikkifestarit ympäri maailmaa jäihin.

Helmikuussa Jinjerin Suomen keikalle tuli uusi este: sota.

Sotatilan vuoksi lukuisat ukrainalaiset yhtyeet joutuivat perumaan kiertueensa, sillä poikkeustilan vuoksi asekelpoiset miehet eivät saaneet poistua maasta. Kesän kynnyksellä tilanne kuitenkin helpottui ja osa ukrainalaisista bändeistä sai anottua luvan lähteä kiertueelle. Ukrainan kulttuuriministeriö myönsi lupia sillä ehdolla, että yhtyeet levittävät kiertueillaan musiikin ilosanoman lisäksi tietoisuutta Ukrainan tilanteesta.

- Tuskan yli kaksikymmentä vuotta kestäneen taipaleen aikana lavalla on nähty bändejä ympäri maailmaa. Mutta ei koskaan aiemmin olla nähty bändiä, jonka kotimaassa on käynnissä sota, ilmoittaa lavalle juontamaan saapunut Jone Nikula.

Jinjer otti yleisönsä.

Jinjer otti yleisönsä. Kuva: Ville Riste

Ääriään myöten täynnä ollut teltta hurraa ja orkesteri ottaa lavan haltuun. Armoa antamaton esitys potkaistaan käyntiin ja vaikka musiikki on paikoin brutaalia, tuntuu bändi iloiselta ja onnelliselta.

Laulaja Tatiana Shmailyuk hymyilee, keimailee ja tanssii lavalla läpi keikan. Yleisö syö suoraan hänen kädestään ja tottelee hänen jokaista käskyään. Kun hän pyytää taputtamaan tahdissa, peittävät taputukset miltei musiikin alleen.

Bändi soittaa saumattomasti ja virheettömästi yhteen. Tämä on asia, jota korostaa telttaan taiotut mahtavat saundit.

Vaikka kiertueen ehtona on lisätä tietoisuutta Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta, antaa yhtye musiikin olla pääosassa. Ensimmäisessä välispiikissään Tatiana mainitsee sodan ja kiittää suomalaisia Ukrainan tukemisesta, mutta keikan loppupuoliskolla häneltä kuullaan kärkkäämpi huudahdus.

- I've got one message to that fucking Putin: We want our home back! Tatiana huutaa saaden yleisön hurraamaan ja nostamaan keskisormet seremoniallisesti Venäjän presidentin suuntaan.

Kuva: Ville Riste

Useilla metallikeikoilla olleena harvoin olen kohdannut samankaltaista hurmoksellista, lähes rakkauden täyteistä tunnelmaa. Yleisön joukossa kiersi sinistä ja keltaista teippiä, joista katsojat tekivät keikan aikana itselleen rannekkeita Ukrainan väreissä.

Tuska keräsi varoja tukemaan Ukrainan sodasta kärsiviä.

Tuska keräsi varoja tukemaan Ukrainan sodasta kärsiviä. Kuva: Ville Riste

Yleisön joukossa oli myös rutkasti sekä bändin omia että Tuska festivaalin paitoja, joita värittivät Ukrainan lipun värit. Näistä paidoista tuotot ohjataan Ukrainan tukemiseen.

Keikka kokemus on yhtä hekumaa, yleisö ja bändi elävät samassa hetkessä. Tuntuupa Tatianakin keikan lopussa hieman herkistyvän.

Keikan päätyttyä on tunne, että tämä oli niitä Tuska-esityksiä, joista puhutaan vielä vuosien kuluttua.

Bändi lainasi fanin tuomaa Ukrainan lippua.

Bändi lainasi fanin tuomaa Ukrainan lippua. Kuva: Ville Riste

Keikan lopuksi bändi otti yhteiskuvan yleisöstä napatun Ukrainan lipun kanssa.

Keikan lopuksi bändi otti yhteiskuvan yleisöstä napatun Ukrainan lipun kanssa. Kuva: Ville Riste

Ilta Sanoma
samedi 9 juillet 2022 14:03:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.