Ilta Sanoma

Helsingin keskustan terassien ja hotellien oluttuopeissa on tuntuvia hintaeroja. Kalleimmillaan 0,4 tuoppi huurteista maksoi 11,80 euroa. Muutaman korttelin päästä isomman tuopin saa viisi euroa halvemmalla.

Ystävät Mikaela Sandberg ja Jenna Kukkonen tuumaavat, että kallis kaljanhinta on hyväksyttävää tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi silloin, jos maisemat ja seura ovat kohdillaan.

Ystävät Mikaela Sandberg ja Jenna Kukkonen tuumaavat, että kallis kaljanhinta on hyväksyttävää tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi silloin, jos maisemat ja seura ovat kohdillaan. Kuva: Janne Aaltonen

Kauppatorin vierustalla uimala Allas Sea Poolin yläterassilla Mikaela Sandberg ja Jenna Kukkonen juhlistavat venynyttä jälleennäkemistä nauttien merinäkymistä sekä suolaisen hintaisesta hanaoluesta. Terassin lasipöydällä lojuu kaksi lähes tyhjää oluttuoppia, joista kumpikin on maksanut 9,80 euroa.

Kallistahan se on. Taloussanomien havaintojen mukaan tämä saattaa olla Helsingin keskustan toiseksi hintavin 0,4 litran tuoppi. Ystävät ovat linjanneet, että he tarjoavat kierroksen vuoronperään, ettei yksittäistä tuopin hintaa joudu miettimään liian monta kertaa uudestaan.

- En oikeastaan edes halua ajatella tätä hintaa. Näemme aina ehkä kerran vuodessa ja maisema hyvittää hintaa, Sandberg toteaa.

Helsingin keskustasta oluttuoppia etsivä saa paikasta riippuen maksaa hyvää hintaa virkistävästä juomasta.

Taloussanomat kävi katsomassa millaisissa hinnoissa keskustan oluttuopit pyörivät. Kierros keskittyi ydinkeskustan tuttuihin paikkoihin.

Esplanadilla sijainnista saa usein oluttuoppia ostaessa maksaa hieman lisähintaa. Esplanadin pohjoispäässä sijaitsevan Svenska Teaternin ravintola Teatteri tarjoilee 0,4 litran oluttuoppia 8,70 euron hintaan.

Etelä-Esplanadille suunnatessa aurinkoinen ja suosittu ravintola Kappeli myy niin ikään 0,4 litran oluttuoppia. Hintaa on kymmenen senttiä Teatteria vähemmän, 8,60 euroa. Kappelista muutama askel etelämpään sijaitsee ulkokahvila Café Manta, jossa 0,5 litran tuoppi kustantaa janoiselle 8,90 euroa.

Keskustan suosituimman uimalan Allas Sea Poolin terassilta voi halutessaan ihailla laivoja ja Kauppatorin hulinaa, tai nauttia juomaa meressä pulahtelun välissä. Oiva sijainti tarkoittaa myös hintavaa olutta, yksi 0,4 litran Lapin Kulta Pure tuoppi maksaa 9,80 euroa.

Allas Sea Poolin vieressä sijaitseva, niin ikään terassikokemusta tarjoava The Palm -ravintola myy tuoppia samaan 9,80 euron hintaan, mutta sieltä olutta saa tuoppiinsa 0,5 litran verran.

Allas Sea Poolia vastapäätä sijaitsevalla Vanhalla Kauppahallilla on ravintola Story, jolta niin ikään löytyy meri- sekä laivanäkymää tarjoava terassi. Storyssa myydään Maku Brewing -panimon kanssa tehtyä ravintolan nimikko-olutta. Sillä hintaa on 8,90 euroa, tuoppia täytetään 0,4 litran verran.

Helsingin hintaykkönen on säilynyt jo pitkään samana. Todennäköisesti kallein tuoppi löytyy Hotelli Kämpin baarista, jossa 0,4 litraa Aura-olutta maksaa sievoiset 11,80 euroa. Hinta on ollut Kämpissä sama jo lähes kymmenen vuotta.

Bar Kämpin baaripäällikkö Joona Kurkelan mukaan hinta ei säikäytä heitä, joilla on oluen jano.

Bar Kämpin baaripäällikkö Joona Kurkelan mukaan hinta ei säikäytä heitä, joilla on oluen jano. Kuva: Janne Aaltonen

Kämpin baaripäällikkö Joona Kurkelan mukaan virvokkeiden menekistä viidesosa koostuu oluen myynnistä. Keskeinen sijainti houkuttelee paljon ulkopaikkakuntalaisia ja turisteja, jotka eivät ole tottuneet hintatasoon.

- Joskus hinta näyttää hämmästyttävän ja yllättävän. Mutta hintaan ei kuulu vain olutlasin sisältö vaan myös ympäröivä miljöö, Kurkela perustelee.

Esplanadin ja Kauppatorin lähistöllä olut on kalleinta. Pienenä poikkeuksena on ravintola Teatterin vieressä sijaitseva, pääasiassa kesäisin auki oleva Kiska, joka myy 0,5 litran Aura-tuoppia 7,5 eurolla. Yli euron Teatteria halvemmalla.

Pääasiassa hinta putoaa jo jonkin verran, kun lähestytään Helsingin rautatieasemaa.

Kanansiivistään tunnettu Henry's Pub myy 0,4 litran oluttuoppia siipien kyytipojaksi 7,20 euron hintaan Mikonkadun varrella.

Deli-ravintola Deliberi myy 0,5 litran oluttuoppia Keskuskadun terassilleen seitsemän euron hintaan. Deliberin vieressä sijaitsee ikoninen Wall St. Bar, jossa puolilitrainen Karhu-tuoppi maksaa 6,80.

Rautatieaseman uutuushotelli Hotel Grand Central myy baarissaan 0,4 litran tuoppia 7,30 euron hintaan. Itse asemalla junamatkaa odottava janoinen saa puolen litran Karhu-tuopin sekä ravintola Oosterista, että Minuuttibaarista 7,50 euron hintaan.

Se sijaan rautatieaseman uusi terassipaikka, italialainen ravintola Olivia myy 0,4 litran oluttuoppia Esplanadin hintoja vastaavalla 8,50 euron hinnalla.

Vertailussa tarkasteltiin yhteensä 19 eri ravintolaa Helsingin ydinkeskustan alueella. Keskiarvohinnaksi muodostui 8,35 euroa. Ravintolat ja niistä saatavien oluttuoppien hinnat voit katsoa alta löytyvästä taulukosta.

Ilta Sanoma
samedi 9 juillet 2022 13:45:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.