Wimbledonin naisten kaksinpelin finaalissa kohtaa ensimmäistä kertaa kaksi grand slam -finaalidebytanttia, kun Tunisian Ons Jabeur ja Kazakstanin" /> Wimbledonin naisten kaksinpelin finaalissa kohtaa ensimmäistä kertaa kaksi grand slam -finaalidebytanttia, kun Tunisian Ons Jabeur ja Kazakstanin" />

YLE


Tunisian Ons Jabeurin lähtökohdista on ollut vaikeaa ponnistaa pääosin länsimaisten tennishuippujen joukkoon.

- Sponsorit ovat kieltäytyneet yhteistyöstä kanssani kotimaani takia, mikä ei ole reilua. Olen todella ylpeä siitä, kuka olen nykyään ja miten pitkälle olen päässyt omillani, WTA-rankinging kakkonen Jabeur sanoi lokakuussa.

- On aivan erilaista tulla Tunisiasta kuin esimerkiksi Yhdysvalloista, Ranskasta tai Australiasta. Heillä on paikallisia esikuvia sekä enemmän tennisseuroja ja turnauksia.

Jabeurilla, 27, on lauantaina edessään historiallinen tilaisuus Wimbledonissa. Hänestä voi tulla ensimmäinen arabialainen ja pohjoisafrikkalainen nainen, joka voittaa grand slamin avointen turnausten aikakaudella, joka alkoi vuonna 1968.

Eteläafrikkalainen Johan Kriek voitti Australian avointen miesten kaksinpelin mestaruudet vuosina 1981 ja -82.

Jabeur haluaa käyttää tilaisuutensa valokeilassa näyttääkseen tietä perinteisten tennismaiden ulkopuolelta tuleville pelaajille.

- Haluan nähdä enemmän pelaajia maastani, Lähi-Idästä ja Afrikasta. Emme uskoneet aiemmin että se on mahdollista. Yritän näyttää, että se on. Toivottavasti ihmiset inspiroituvat, Jabeur sanoi Guardianille.

Onnellisuusministeri -lempinimellä Tunisiassa tunnetun Jabeurin otteet ovat lietsoneet maan tennishuumaan. Laji on tällä hetkellä kaikkien huulilla.

- Tunisialaiset ovat unohtaneet ongelmansa. Kaikki ovat ylpeitä Onsista. Hän on todellakin Onnellisuusministeri, Tunisian urheiluministeri Kamel Deguich sanoi Reutersille.

Ons Jabeur kuvassa.
Koko Tunisia seuraa Jabeurin otteita.Getty Images

Jo aiemmin Jabeurista tuli maanosansa Wimbledonin grand-slam -turnauksessa pisimmälle päässyt nainen, kun hän kaatoi tiistain puolivälierässä Tshekin Marie Bouzkovan lukemin 2-1 ja eteni välieriin. Välierävastus, saksalainen Tatjana Maria kaatui torstaina samoin eräluvuin.

Koko Tunisia seuraa

Nelilapsisen perheen tytär Jabeur aloitti tenniksen Tunisian Ksar Hellalin rannikkokaupungissa paikallisten hotellien kentiltä. Pian hän liittyi kaupungin tennisseuraan. Jabeur kuvitteli usein pelatessaan olevansa Serena tai Venus Williams.

Seuran valmentaja Nabil Mlika kertoi France24-medialle, että lahjakas tyttö erottui muista jo lapsena. Urheilullisia kykyjä olisi riittänyt myös muihin lajeihin.

- Käsipallovalmentajat yrittivät yllyttää hänet lajin pariin. Ons harkitsi vakavissaan lajinvaihtoa, mutta päätti jatkaa tennistä.

Tennislupaus muutti pääkaupunki Tunisiin 13-vuotiaana ja liittyi valtion urheiluseuraan. Tennikseen satsaaminen kannatti.

Jabeur voitti Ranskan avointen tyttöjen kaksinpelin mestaruuden 16-vuotiaana vuonna 2011.

Vuosina 2012-2016 Jabeur liikkui WTA-rankingissa sijojen 100 ja 200 välissä. Hän nousi sadan joukkoon 83:nneksi vuonna 2017. Seuraavana vuonna hän ylsi ensimmäistä kertaa WTA-turnauksen finaaliin. Vuonna 2021 hän nousi jo maailmanrankingin sijalle 10.

Tällä hetkellä tunisialainen komeilee listan toisena Puolan Iga Swiatekin jälkeen.

Jabeur osaa vaihdella pelin tempoa ja pyrkii yllättämään vastuttajansa. Etenkin pysäytyslyönnit kuuluvat hänen kikkavalikoimaansa. Taitavaa tunisialaispeluria onkin verrattu usein tennistaituri Roger Federeriin.

Ons Jabeur kuvassa.
Jabeur osaa yllättää vastustajansa.Getty Images

Jabeurin tuntevat ihmiset kuvailevat häntä hauskaksi ja avoimeksi naiseksi, jonka perhe ja aviomies-fysiikkavalmentaja Karim Kamoun tukevat häntä. Pelaajan luonne ei ole muuttunut maineen kasvaessa.

- Hän kerää yhä pallot harjoituksissa, kuten teki jo lapsena, ex-valmentaja Mlika sanoi.

Kansainvälisestä menestyksestä huolimatta Jabeur asuu yhtä Tunisiassa.

Lauantaina nähdään uusi mestari

Jabeur saa Wimbledonin naisten kaksinpelin loppuottelussa vastaansa Kazakstania edustavan Jelena Rybakinan, joka on WTA-rankigissa sijalla 23. Wimbledon-finaalissa kohtaa ensimmäistä kertaa kaksi grand slam -finaalidebytanttia, sillä myös Rybakina pelaa uransa ensimmäisessä kaksinpelin grand slam -loppuottelussa.

Rybakina kukisti välierissä vuoden 2019 romanialaisen Wimbledon-mestarin Simona Halepin suoraan kahdessa erässä (6-3, 6-3). Kazakstanilaisen kovat syötöt, ulottuvuus ja kämmenlyönnit käänsivät pelin hänen hyväkseen.

- On vaikea uskoa tätä. Tämä oli hieno ottelu. Halep on loistava pelaaja, mutta pelasin erittäin vahvasti, Rybakina sanoi ottelun jälkeen.

Rybakina, 23, edusti aiemmin junioritasolla Venäjää. Hän siirtyi kuitenkin Kazakstanin väreihin neljä vuotta sitten. Kazakstan on värvännyt useita venäläisiä huippupelaajia tarjoamalla heille rahoitusta.

Jelena Rybakina kuvassa.
Jelena Rybakina pelaa hänkin ensimmäistä kertaa grand slam -finaalissa.Getty Images

Venäläiset ja valkovenäläiset pelaajat eivät saa osallistua Wimbledoniin Venäjän hyökkäyssodan takia. Moskovassa tiivisti vielä edustusmaan vaihtamisen jälkeen harjoitellut Rybakina ei ottanut kantaa siihen, tunteeko itsensä vielä venäläiseksi.

- Olen edustanut Kazakstania jo pitkään. Ymmärrän niiden pelaajien harmin, jotka eivät päässeet tänne, mutta olen täällä vain pelatakseni tennistä, nauttiakseni ja tehdäkseni parhaani, Rybakina kaarteli NY Timesin mukaan.

Finaalikohtaamisesta voi odottaa jännittävää näytöstä, sillä sekä Jabeur että Rybakina ovat pelannneet turnauksessa monipuolista tennistä. Loppuotteluun edenneet pelaajat ovat kohdanneet kahdesti aiemmin. Rybakina voitti Wuhanissa vuonna 2019 ja Jabeur Dubaissa 2021. Kaksikon aiemmat kohtaamiset venyivät molemmat kolmeen erään.

- Siitä tulee hieno ottelu. Jabeur on hankala vastustaja pysäytyslyönteineen. Siitä ei tule helppoa, mutta teen parhaani, Kazakstanin ensimmäinen grand slam -finalisti Rybakina sanoi.

Lue lisää:

Humalainen tennislupaus ajoi mopolla ja kaatui vaarallisesti - siitä alkoi muutos, joka johti sensaatiomaiseen menestykseen Wimbledonissa

Tennistähti Nick Kyrgios sylki kohti yleisöä Wimbledonissa - pitää tekoaan oikeutettuna: "Vastasin vain epäkunnioittavaan käytökseen"

Pysäyttämätön Iga Swiatek juhlii Ranskan avointen mestaruutta vakuuttavan esityksen päätteeksi - nousi samaan sarjaan Venus Williamsin kanssa

samedi 9 juillet 2022 12:01:41 Categories: YLE tennis

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.