Linda Sällströmin tie nykypisteeseen on ollut pitkä. 15-vuotiaana hän haaveili tulevansa miljonääriksi. Jalkapalloilijanakin mutkia on ollut matkassa vielä yksiin arvokisoihin." /> Linda Sällströmin tie nykypisteeseen on ollut pitkä. 15-vuotiaana hän haaveili tulevansa miljonääriksi. Jalkapalloilijanakin mutkia on ollut matkassa vielä yksiin arvokisoihin." />

YLE


Ensimmäinen versio tästä jutusta on julkaistu joulukuussa 2018. Päivitetty versio jutusta on julkaistu uudelleen heinäkuussa 2022, kun Linda Sällström osui Suomen paidassa EM-avauksessa suurta ennakkosuosikkia Espanjaa vastaan.

Linda Sällström sykähdytti suomalaisia huimalla tavalla, kun Suomi starttasi jalkapallon EM-kisat ottelulla mestariehdokas Espanjaa vastaan. Sällström iski pallon Espanjan verkkoon 48 sekunnin jälkeen. Maali oli historiallinen, sillä edellisen kerran EM-lopputurnauksessa tehtiin maali avausminuutilla vuonna 1995, jolloin Englanti iski Saksan verkkoon.

Kaikkien aikojen eniten maajoukkuemaaleja Suomen paidassa tehneen Sällströmin tie nykypisteeseen on pitkä.

Yle Urheilu tapasi Sällströmin loppuvuodesta 2018, kun maalitykki pelasi Ranskassa Paris FC:n riveissä. Tuolloin hänen syliin työnnettiin kannettava tietokone, jolla alkoi pyöriä 15 vuotta vanha video.

- Futiksessa unelmani on tulla ammattiseksi. Mennä pelaamaan USAan, 15-vuotias Linda Sällström sanoi videolla naama peruslukemilla.

- Seiväshypyssä haluan päästä olympialaisiin. Ja sitten haluan saada tosi hyvän duunin, sellaisen, jossa saa tosi paljon palkkaa. Tulla miljonääriksi ja sellaista.

Sällströmiä nauratti. Hän sanoi toivoneensa, että kyseinen Idrottsbiten-ohjelman jakso vuodelta 2003 olisi unohdettu pölyttymään Ylen arkistoihin.

- Hahaha, kai tuo on pakko huumorilla ottaa. Voi pikku Linda. Kai se on hyvä, että on unelmia ja tavoitteita. Mutta olisi se ehkä hyvä, jos olisi vähän nöyryyttäkin mukana. Mitä vanhemmatkin kelasivat, kun ovat antaneet minun puhua tuollaisia! Sällström totesi Pariisissa.

Ketä tahansa saattaisi hävettää katsoa aikuisena videolta omia teini-iän korkealentoisia haaveitaan. Sällströmin tapauksessa unelmat eivät tosin olleet pelkkää haihattelua.

- En minä nyt mikään miljonääri ole, jos lähdetään siitä. Enkä ole olympialaisissa hypännyt seivästä. Mutta futista pelaan ammatikseni, Sällström hymyili.

Katso video tilanteesta ylhäältä jutun pääkuvan paikalta.

Linda Sällström on kolmekymppisenä jalkapalloammatilaisena tehokas kansainvälisen tason hyökkääjä. Jos hän olisi mies, hän olisi todennäköisesti myös miljonääri.

Toimeen Sällström toki tulee, ja jalkapalloammattilaisuuden ohella lääketiedettä opiskelleen Sällströmin tulotaso on myös urheilu-uran jälkeen taattu. Kolmekymppinen Linda suhtautuu kuitenkin maalliseen mammonaan eri lailla kuin "pikku Linda".

- Kai minulla oli nuorempana sellainen kuva, että sillä se menestys mitataan ja raha on hirveän tärkeää. Nyt olen saanut eri perspektiiviä elämään. Elämän rikkautta ei mitata rahassa, Sällström muisteli kolme ja puoli vuotta sitten.

Linda Sällström (Paris FC) pallon kanssa.
Linda Sällström on iskenyt syksyn aikana Paris FC:lle kahdeksan maalia 12 ottelussa.Getty Images

Ei tosin ollut kaukana, että Linda Sällströmin ura olisi päättynyt samoihin aikoihin, kun Helmarit pelasi edellisen kerran EM-kisoissa vuonna 2013. Ne kisat jäivät Sällströmiltä väliin.

Hyökkääjä loukkasi polvensa kolmesti vuosina 2013-2015, eikä uskonut enää pääsevänsä huippukuntoon. Uran lopettaminen pyöri Sällströmin mielessä.

- Se oli tosi vaikeaa aikaa. Ennen ensimmäistä polvivammaa ura oli aikamoisessa nosteessa ja tunsi itsensä melkein kuolemattomaksi, että voi tehdä ihan mitä vaan. Sitten tuli kauhea paluu maan pinnalle, Sällström muistelee.

Kolmannen polvivamman kohdalla Sällström pohti, ettei jalkapallon pelaamisessa ole enää mitään järkeä. Vaikka hän koki tekevänsä kaikkensa, uusi, vakava loukkaantuminen nollasi kahdesti kaiken tehdyn työn. Sällström oli poissa käytännössä kolme vuotta. Hän ajatteli muiden pelaajien saaneen etumatkan, jota ei enää pystyisi enää kuromaan kiinni.

Linda Sällström harjoittelee Paris FC:n harjoituskeskuksessa
Kolme polvivammaa olivat lähellä päättää hyökkääjän uran neljä vuotta sitten.Kimmo Hiltunen / Yle

Sällström alkoi miettiä varasuunnitelmaa. Hän innostui lääketieteestä ja suuntasi intohimonsa siihen.

- Silloin aloitin lääkäriopinnot. Jos minulla olisi ollut jo ne opinnot, olisi ura voinut loppua siihen. Mutta kun silloin ei ollut muutakaan, annoin jalkapallolle vielä mahdollisuuden.

Se kannatti, sillä hyökkääjä koki olevansa parempi pelaaja kuin ennen vammoja. Vaikka polvivammat olivat erityisesti henkisesti todella raastavia, ne olivat Sällströmin elämän kannalta myös onnenpotku.

- Minua pelotti jo silloin, että mitä teen urani jälkeen. Masennunko, kun haluaisin vain pelata jalkapalloa? Sällström kertoi.

- Olen kiitollinen, että minulla on futiksen ohella myös suunnitelma ajalle urheilu-uran jälkeen. Ennen vammoja olin täysin fokusoitunut vain jalkapalloon.

Vammakierre päättyi, kun Sällström oppi kuuntelemaan kehonsa tuntemuksia.

- Usein kroppa kyllä viestittää, että jotain on vialla. Maltan nyt jättää treenit väliin, jos saan signaaleja, että kaikki ei ole kunnossa. Nuorempana olisin saattanut tuntemuksista huolimatta mennä harjoituksiin. Nyt kun kuuntelee kroppaa, missaa ehkä yhdet treenit, mutta ei riskeeraa sitä, että olisi viikkoja sivussa.

Iän tuoma kokemus ja urakehitystä hidastaneet polvivammat ovat kirkastaneet Sällströmille, ettei mitään kannata ottaa itsestäänselvyytenä.

- Minulle on elämässä tärkeintä, että voin hyvin ja minulla on hyvä olla. Että saan tehdä sellaisia asioita, joista nautin ja pääsen toteuttamaan itseäni.

Sällström tiesi kertoa, että jalkapalloura voi loppua yhteen epätasapainoiseen alastuloon tai huono-onniseen törmäykseen. Hän kertoi elävänsä hetkessä, eikä halunnut miettiä uraansa yhtä kautta pidemmälle.

Sällström pelasi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Moskovassa 2006 ja EM-kotikisoissa 2009. Vuoden 2013 EM-kilpailut jäivät väliin polvivamman vuoksi. Hän kertoo tajunneensa vasta myöhemmin, miten iso asia EM-kotikisat olivat.

Maalitykillä olikin yksi unelma Yle Urheilun haastattelussa loppuvuodesta 2018.

- Toivon todella, että saisin kokea vielä yhdet arvokisat. Olin niin kamalan nuori urani ainoissa arvokisoissa. Fokus oli silloin niin vahvasti tulevaisuudessa ja seuraavan askeleen ottamisessa, että en osannut ottaa kokemuksista kaikkea irti.

Nyt arvokisaunelma on toteutunut - ja vielä todella räväkästi, vaikka tappio tulikin lopulta 1-4.

Jalkapallon EM-kisojen jokainen ottelu nähdään Ylen kanavilla. Kisapelit, taustatarinat uutiset, kohokohtaklipit löydät Ylen kisasivuilta.

Suomi pelaa seuraavan ottelunsa tiistaina Tanskaa vastaan kello 19 alkaen. Suora lähetys TV2:ssa ja Areenassa klo 18. 15 alkaen ja Yle Puheella klo 18.30.

Lue myös:

Valmentajat huusivat ja joukkuekaverit pilkkasivat - maajoukkuetähdet Linda Sällström ja Adelina Engman avautuvat kohtelustaan Ranskassa

Suomelle unelma-alku, mutta Espanja jyräsi voittoon puskumaaleilla - asiantuntija moitti Helmareiden puolustusta lepsuksi

samedi 9 juillet 2022 00:19:41 Categories: Helmarit YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.