Ville Skinnarin (sd.) mukaan Suomessa tulisi pohtia "Ruotsin mallin" käyttöönottoa. Tällöin valittaisiin joko kansanedustajan työ tai paikallispo" /> Ville Skinnarin (sd.) mukaan Suomessa tulisi pohtia "Ruotsin mallin" käyttöönottoa. Tällöin valittaisiin joko kansanedustajan työ tai paikallispo" />

YLE


Suomessa on totuttu siihen, että kansanedustajat istuvat myös kuntien tai kaupunkien valtuustoissa. Hyvinvointialueiden myötä joukkoon tuli vielä yksi demokraattisesti valittava elin.

Parhaimmillaan sama henkilö voi siis olla kansanedustaja, aluevaltuutettu ja kunnanvaltuutettu. Ajankäytön suhteen tämä saattaa olla haastavaa.

- Olen pitkään verrannut meidän tilannettamme Ruotsiin, jossa on aika pitkälle sellainen sopimus tehty, että ei lähdetä näihin kaikkiin rooleihin. Valitaan selkeästi kansanedustajan työ tai paikallispolitiikka. Puhumattakaan aluevaaleista ja maakuntatason työstä, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) pohtii.

Skinnarin mielestä Suomessa pitäisi käydä keskustelua siitä, tulisiko kansanedustajien luottamuspaikkojen määrää rajata.

Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari ei lämpene ajatukselle. Hänen mukaansa kansanedustaja tuo tärkeää tietoa niin valtuustoon kuin aluevaltuustoonkin.

- Minusta kompromissina voisi toimia sellainen, jossa voisi olla edustajana vain kahdessa paikassa kolmesta. Tällä tavalla ehkäistäisiin vallan keskittymistä, mutta samalla kansanedustajat olisivat hyvin informoituja päätöksenteosta, mikä tapahtuu paikallistasolla.

Osa Hämeen kansanedustajista ehtii istumaan kaikissa valtuustokokouksissa

Kanta- ja Päijät-Hämeen kuntien ja kaupunkien valtuustoissa istuu yhteensä 14 kansanedustajaa. Osa heistä on ehtinyt istumaan ahkerasti myös valtuuston kokouksissa. Osalla kiireet ovat olleet esteenä valtuustotyölle.

Kunnilta saatujen tietojen perusteella eniten poissaoloja Hämeen kansanedustajista on kertynyt Lahden valtuustossa istuvalle kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarille.

Kuluvalla valtuustokaudella Skinnari on istunut viidessä Lahden valtuuston kokouksessa. Valtakunnan politiikassa Skinnari on ollut jäsenenä tasavallan presidentin johtamassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa. Lisäksi hänellä on ollut puolustusministeriön seurantavastuu.

- Jokainen ymmärtää, että se on erittäin vaativa kokonaisuus. Erityisesti tänä keväänä. Olen yrittänyt päästä maanantaisin valtuustopäivänä Lahteen, mutta ministerin rooli eroaa kansanedustajan roolista siten, että maanantaikin on työpäivä, Skinnari toteaa.

Alla olevasta taulukosta näet Hämeen kansanedustajien valtuustopoissaolot kuluvalla valtuustokaudella. Tiedot on kerätty Kanta- ja Päijät-Hämeen kunnilta ja kaupungeilta kesäkuussa 2022.

Hämäläiskansanedustajista toiseksi eniten valtuustopoissaoloja on Hämeenlinnan valtuustossa istuvalla kansanedustaja Lulu Ranteella. Ranne on toiminut Pohjoismaiden neuvostossa varapresidenttinä, mikä on vienyt aikaa.

Ranteen mukaan neuvoston kokoukset ovat osuneet juuri niille päiville, kun hänen olisi pitänyt olla Hämeenlinnassa valtuuston kokouksessa. Ranne on ehtinyt kuluvalla valtuustokaudella osallistumaan neljään Hämeenlinnan valtuuston kokoukseen.

Hämeestä löytyy myös kansanedustajia, jotka ovat istuneet jokaisessa tämän valtuustokauden kokouksessa. He ovat Rami Lehto (ps.), Jari Ronkainen (ps.), Johannes Koskinen (sd.), Hilkka Kemppi (sd.), Timo Heinonen (kok.), Tarja Filatov (sd.) ja Aino-Kaisa Pekonen (vas.).

vendredi 8 juillet 2022 19:07:31 Categories: YLE kansanedustajat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.