Fortumin tytäryhtiö Uniper kertoi perjantaina hakevansa tukea Saksalta. Tukipaketin yksityiskohdat ovat vielä auki. Omistajaohjausministeri Tytti" /> Fortumin tytäryhtiö Uniper kertoi perjantaina hakevansa tukea Saksalta. Tukipaketin yksityiskohdat ovat vielä auki. Omistajaohjausministeri Tytti" />

YLE


Fortumin tytäryhtiö Uniper hakee Saksan tänään hyväksymän uuden energialainsäädännön mahdollistamaa tukea, Fortum tiedottaa. Suomen valtio omistaa Fortumista 52 prosenttia.

Handelsblatt-lehden mukaan Saksa kaavailee maksavansa Uniperin osakkeista 1,7 euroa kappaleelta. Lehden tietojen mukaan valtio voisi lunastaa yhtiöstä jopa yli 30 prosentin omistusosuuden. Kauppa toteutettaisiin todennäköisesti osakeannilla.

Fortumin omistus Uniperista on tällä hetkellä 78 prosenttia, ja tämänkaltainen järjestely voisi toteutuessaan leikata Fortumin omistusosuutta kovalla kädellä. Saksan talousministeriö ei ole vahvistanut lehden tietoja.

OP:n seniorianalyytikko Henri Parkkinen suhtautuu julkisuudessa esitettyihin arvioihin varauksella. Parkkisen mukaan vahvistettua tietoa tarvitaan lisää ja asiaa tulisi tarkastella kokonaisuutena.

- Osakeosuus on toinen osa, ja toinen osa on se, millaista pääomapuskuria Saksan valtio Uniperille luo. Kun meillä on näiden molempien yksityiskohdat tiedossa, meidän on paljon helpompaa arvioida, miten tämä vaikuttaa Uniperin muihin osakkeenomistajiin.

Lehtitietojen mukaan Saksa rahoittaisi yhtiön toimintaa osakeostojen lisäksi 3-5 miljardilla eurolla.

Parkkinen huomauttaa, että edelleen on esimerkiksi auki se, miten Uniperin rahoituskokonaisuudessa huomioidaan emoyhtiö Fortumin aiemmin Uniperille myöntämä lyhytaikainen rahoitus.

Uniper sai keväällä mittavan rahoituspaketin, josta Fortumin takauksien osuus oli kahdeksan miljardia. Fortumin tuoreen pörssitiedotteen mukaan Uniper on käyttänyt ison osan rahoista.

Käytännössä tämäkin on suurelta osin suomalaisten veronmaksajien rahaa.

Yhtiöt luottoluokittajan tarkkailulistalla

Saksan tukipäätöksen taustalla on Uniperin ajautuminen talousvaikeuksiin sen seurauksena, että Venäjä on leikannut kaasutoimituksiaan Saksaan.

Venäläinen Gazprom on katkaissut maakaasutoimitukset useisiin Euroopan maihin, jotka ovat kieltäytyneet maksamasta kaasutoimituksia venäjän ruplilla. Esimerkiksi Suomeen kaasun tuonti Venäjältä loppui toukokuussa.

Nyt kuitenkin Venäjä on rajoittanut kaasun toimittamista myös suuriin eurooppalaisvaltioihin, jotka ovat suostuneet ruplamaksuihin. Uniper on saanut vain noin 40 prosenttia sopimuksen mukaisista kaasumääristä.

Luottoluokittaja S&P asetti tiistaina sekä Fortumin että sen tytäryhtiö Uniperin tarkkailuun. Päätös ilmaisee, että yhtiöiden luottoluokituksen laskemista pidetään lähitulevaisuudessa mahdollisena.

Tarkkailuun asettamisen syynä on Uniperin riippuvuus ulkoisista tekijöistä, joihin kuuluu myös Saksan valtion tuki. Fortumin luottoluokitusta taas rasittavat Uniperin aiheuttamat lisäkustannukset.

Parkkisen mukaan Saksan valtion tukipaketin vaihtoehtona voisi olla, että Uniperin nykyiset sijoittajat tarjoaisivat yhtiölle lisää rahaa.

- Vaihtoehtona voisi olla, että Uniperin nykyiset omistajat pääomittaisivat yhtiötä. Onko heillä siihen halua ja kyvykkyyttä, hän puntaroi.

Suomen valtion enemmistöomistuksen lisäksi Fortumia on myös monen yksityissijoittajan salkussa.

Sijoituksiensa arvon mahdollisesta laskusta huolestuneille Parkkinen huomauttaa, että Fortumilla on muitakin liiketoimintoja kuin Uniper. Hän kuitenkin kehottaa seuraamaan myös tytäryhtiöön liittyvää uutisointia.

- Uniperin osalta tilanne on kuitenkin muuttunut merkittävästi viime kuukausien aikana, ja näin ollen varmasti joudutaan tekemään uudelleen arviointeja myös siitä, mikä Fortumin tuloskehitys tulee olemaan vuosina 2023 ja 2024.

Tuppurainen: "Päätöksestä vastaa Fortumin silloinen johto"

Fortum on suomalaisille tärkeä yhtiö monestakin syystä. Se vastaa noin kolmanneksesta Suomen sähkön tuotannosta.

Spekulaatiota tai ei, Uniperin osake-enemmistö on maksanut Fortumille noin seitsemän miljardia euroa. Uniperin kurssilaskun myötä omistuksen arvo on kutistunut useilla miljardeilla. Laskennallisesti jo kurssilaskusta suomalaisille koituneet tappiot ovat noin kahden miljardin luokkaa.

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd) Ylen Anna Karismon haasttattelussa Eduskunnan Valtiosalissa 11.11.2021.
Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) mukaan Uniperin tilanteen suomalaisille mahdollisesti aiheuttamia rahallisia menetyksiä on vielä turha spekuloida. Jorma Vihtonen / Yle

Valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Tytti Tuppuraisen (sd.) mukaan Saksan suunnittelemat toimet ovat poikkeuksellisia toimenpiteitä - täysin poikkeuksellisessa tilanteessa.

- Suomi haluaa huolehtia, että tässä yhteydessä suomalaisten veronmaksajien edut toteutuvat.

Mutta oliko Fortumin Uniper-kauppa virhe?

Seniorianalyytikko Parkkisen mukaan lopullisten johtopäätösten teon aika on vasta myöhemmin.

- Tuon tyyppisten johtopäätösten tekeminen on tässä vaiheessa ennenaikaista. Sen verran voidaan kuitenkin todeta, että Uniperin tämänhetkinen toimintaympäristö on sellainen, mitä kukaan ei ole pystynyt ennakoimaan.

Tuppurainen ei ota kaupan kannattavuuteen suoraan kantaa, mutta vastaus ei jätä tulkinnanvaraa.

- Tästä päätöksestä vastaa Fortumin silloinen johto, toimitusjohtaja Pekka Lundmark ja hallituksen johtaja Sari Baldauf, Tuppurainen lataa.

Aiheesta voi keskustella lauantai-iltaan klo 23:een asti.

Lue lisää:

Kriisi Euroopan kaasumarkkinoilla synnytti huolen kaasun riittävyydestä talvella - suomalaisten pitäisi säästää energiaa, sanoo asiantuntija

Saksa suunnittelee pelastuspakettia Fortumin omistamalle, suurissa vaikeuksissa olevalle Uniperille

Fortumin tytäryhtiö Uniper aikoo kiertää Venäjän vaatimuksia kaasun maksamisesta ruplilla uuden maksumekanismin avulla

Fortumin hiilineutraalisuustavoite ei kestä päivänvaloa, väittää raportti: "Yhtiö vertautuu ilmastotoimissa hidasteleviin itäeurooppalaisiin"

vendredi 8 juillet 2022 18:33:55 Categories: Fortum YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.