Ilta Sanoma

Espanjalta puuttuu kaksi maailman parasta pelaajaa.

Linda Sällström pääsee 13 vuoden tauon jälkeen arvokisoihin.

Linda Sällström pääsee 13 vuoden tauon jälkeen arvokisoihin. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Milton Keynes

Suomen jalkapallomaajoukkueiden kaikkien aikojen maalitykki Linda Sällström, 33, hehkui torstaina innostuksesta, kun hyökkääjä pääsi kuvailemaan tunnelmiaan EM-avausta edeltävässä lehdistötilaisuudessa.

- Edellisestä kerrasta EM-kisoissa on mennyt 13 vuotta. Se on aika pitkä aika ja väliin on mahtunut kolme eturistisidevammaa. Urakin oli melkein katkolla, Sällström aloitti kertaamalla loukkaantumishistoriaansa.

Ensimmäisissä EM-kisoissaan 2009 Sällström onnistui jo maalinteossa. Neljä vuotta myöhemmin juuri polvivamma esti pelit. Vuoden 2017 kisoihin Suomi ei päässyt.

- Viime vuodet minulla on ollut yksi iso unelma: kokea yhdet arvokisat. Nyt olisi aika, Sällström hymyili.

Lehdistötilaisuuden jälkeisten harjoitusten medialle avoimessa osuudessa tunnelma oli varsin keskittynyt ja totinen. Esimerkiksi Helmarien kotiotteluita edeltävistä harjoituksista tuttuja tsemppihuutoja tai läpyjä kaverille ei näkynyt.

Torstaina joukkueen mukaan liittyi myös valmistavan leirin jälkeen sairaana Hollantiin jäänyt puolustaja Natalia Kuikka.

Lue lisää: Helmareille ilouutisia! Tähtipelaaja on jälleen kunnossa

Kolme päivää muun joukkueen jälkeen Englantiin saapunut Natalia Kuikka harjoitteli muiden mukana.

Kolme päivää muun joukkueen jälkeen Englantiin saapunut Natalia Kuikka harjoitteli muiden mukana. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Kentällä Suomi harjoitteli parin lyhyen syötön jälkeen pallon pelaamista laitaa pitkin pystyyn - samalla tavalla Suomi on avannut peliä jo vuosia.

Sällströmin mukaan juuri nopeilla syötöillä Suomi voi haavoittaa ennalta ylivertaista vastustajaa. Espanja ei ole hävinnyt ottelua sitten maaliskuun 2020. Ennakoissa Suomi on lytätty tylysti.

- Pidempiä hyökkäyksiä olisi kiva saada, mutta etenkin nopeat vastaiskut ovat meidän vahvuus ja niillä pystymme haavoittamaan Espanjaa.

- Uskomme itseemme, eikä meillä ole mitään muuta kuin voitettavaa. Hyvä vain jos meitä aliarvioidaan, me tiedämme itse mihin pystymme: voittamaan minkä tahansa joukkueen tästä lohkosta, Sällström sanoi.

Lue lisää: Suomea verrataan nyrkkeily­säkkiin! Helmareille murskaavia arvioita ulkomailta: "Runnotaan rumasti"

Espanjan harteille aseteltu mestarisuosikin viitta on karissut pikavauhtia pois. Ensin kisoista jäi pois Jennifer Hermoso. Tiistaina Espanjan ryhmästä tippui Alexia Putellas. Putellas valittiin maailman parhaaksi pelaajaksi 2021. Hermoso oli äänestyksen kakkonen.

Lue lisää: Helmarien avausvastukselle karmea takaisku! Maailman paras pelaaja ulos EM-kisoista

Suomen päävalmentaja Anna Signeul piti Putellasin viime hetken loukkaantumista harmillisena paitsi vastustaja Espanjan, niin koko turnauksen ja ennen kaikkea pelaajan itsensä kannalta. Samaan hengenvetoon ruotsalaisluotsi totesi loukkaantumisten olevan osa jalkapalloilijan elämää.

Siinä tekee ehkä virheen, jos ajattelee Espanjan olevan nyt heikompi, sanoi Anna Signeul.

Siinä tekee ehkä virheen, jos ajattelee Espanjan olevan nyt heikompi, sanoi Anna Signeul. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Kuten sanottua, Espanja ei ole hävinnyt peliäkään 28 kuukauteen. Vuonna 2021 kukaan ei edes pystynyt tekemään maalia Espanjan verkkoon.

Signeulin mukaan Milton Keynesin perjantai-illassa on Suomelle edessä edelleen kova testi.

- Viime vuosina ei ole ollut väliä, millaisen joukkueen he laittavat kentälle. Heillä on uskomaton joukkue, Signeul kehui.

- Siinä tekee ehkä virheen, jos ajattelee heidän olevan nyt heikompia. Minä en usko niin.

Suomen ja Espanjan ottelu alkaa perjantai-iltana kello 19.

Milton Keynesin MK-stadionilla oli jo kaikki valmista Suomen EM-avaukseen.

Milton Keynesin MK-stadionilla oli jo kaikki valmista Suomen EM-avaukseen. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Ilta Sanoma
vendredi 8 juillet 2022 17:29:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.