Ilta Sanoma

Kolme naista kertoo käänteentekevästä elämänsä hetkestä, jonka myötä he ovat vähitellen oppineet hyväksymään kehonsa.

Tuulia, Kristiina ja Essi ovat käyneet pitkän polun siihen pisteeseen, että he ovat nyt sinut itsensä kanssa.

Tuulia, Kristiina ja Essi ovat käyneet pitkän polun siihen pisteeseen, että he ovat nyt sinut itsensä kanssa. Kuva: Tuulia Kovasen kotialbumi, Suvi Myllymäki, Essi Korpisen kotialbumi

On sanomattakin selvää, että jokainen keho on arvokas ja oikeutettu nauttimaan kesästä sellaisena kuin on. Kesän rantakelit voivat silti puskea pintaan epävarmuutta ja paineita omasta kehosta.

Kolme erikokoista naista kertoo nyt, miten he ovat oppineet hyväksymään kehonsa, vaikka se onkin tuntunut aluksi vaikealta.

Kuva: Essi Korpisen kotialbumi

"Heräsin ja päätin, että oli kehoni minkä kokoinen tahansa, olen silti seksikäs - ja niin olet sinäkin."

Näin kuuluu vapaasti suomennettuna Essi Korpisen TikTok-videoonsa kirjoittama teksti. Videolla 25-vuotias Essi keimailee mustissa alusvaatteissa puhelimensa kameran edessä.

Vielä joitakin vuosia sitten ajatus poseeraamisesta someen pelkät alusvaatteet päällä olisi ollut Essille täysin absurdi, sillä hän on koko nuoruutensa ajan nähnyt kehonsa pitkälti negatiivisessa valossa.

- Olin vasta ala-asteella, kun ajattelin ensimmäistä kertaa kehossani olevan jotain vikaa. Pitkälle aikuisikään asti koin jatkuvasti, että kehoni on vääränlainen, koska en ole laiha.

Riittämättömyyden tunnetta lisäsivät Essin kokema koulukiusaaminen sekä 2000-luvun alun mediaympäristö, joka oli täynnä langanlaihoja julkkisnaisia. Samaistumispintaa ei tuohon aikaan juurikaan ollut.

Nyt Essi on päässyt jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta siihen pisteeseen, että hän esiintyy somessa itsevarmasti tuhansien ventovieraiden seuraajien edessä.

Somella, etenkin TikTokilla, on ollut käänteentekevä rooli siinä, että Essi on itsevarmempi ja enemmän sinut itsensä kanssa kuin koskaan aiemmin.

Somella, etenkin TikTokilla, on ollut käänteentekevä rooli siinä, että Essi on itsevarmempi ja enemmän sinut itsensä kanssa kuin koskaan aiemmin. Kuva: Essi Korpisen kotialbumi

Essi alkoi julkaisemaan vuonna 2020 TikTokiin videoita, joissa hän muun muassa käy vaateostoksilla sovittamassa päälleen eri ketjuliikkeiden plus-kokoisten vaatteiden valikoimaa. Vähitellen tyylivideoiden kommenttikentät alkoivat täyttyä kehuilla ja positiivisella huomiolla.

- Sain ensimmäistä kertaa muilta vahvistusta siitä, että olen ihan normaali, kun taas aiemmin koin ulkopuolelta tulevan viestin olevan lähinnä se, että mä en kelpaa tällaisena. Nyt saan kiitosta siitä, että olen aito ja näytän, millaisia kehoja voi myös olla. Aloin pikkuhiljaa tajuta, ettei minussa olekaan mitään vikaa.

Essi pyrkiikin kannustamaan muita kehosuhteensa kanssa kamppailevia suhtautumaan lempeämmin omaa kehoaan kohtaan.

Yhä toisinaan Essi käy myös itse läpi vaikeampia päiviä, jolloin negatiiviset ajatukset omasta kehosta valtaavat mielen. Huonoina kehopäivinä hän pyrkii olemaan armollinen itselleen.

- Terveen ja sallivan kehosuhteen rakentaminen vie paljon aikaa. On myös ollut tärkeä oivaltaa, ettei ketään kiinnosta, jos esimerkiksi istuessa vatsaan tulee makkaroita. En minäkään kiinnitä huomiota siihen, näkyykö muissa ihmisissä selluliittia vai ei.

Kuva: Tuulia Kovasen kotialbumi

Pikadieettejä, rääkkitreenejä ja kesäkuntokuureja. Näin Tuulia Kovanen, 39, kuvailee vuosiaan parikymppisenä.

- Oikeastaan koko nuoruuteni ajan olen pyrkinyt laihduttamaan. Noin 20-vuotiaasta asti kävin vaa'alla joka aamu ja joka kevät tavoitteenani oli saavuttaa vartalo, jossa kehtaa mennä rannalle.

Jatkuva oman kehon syynääminen ja ruoskiminen saivat kuitenkin jäädä, kun Tuulia tuli 26-vuotiaana äidiksi.

- Kun muutaman vuoden ikäinen tyttäreni alkoi seurata aamuisia punnituksia vierestä, tajusin, etten voi jatkaa näin. Meillä jokainen saa olla sellainen kuin on, eikä kenenkään arvostus riipu siitä, mitä vaaka näyttää.

Kuva: Tuulia Kovasen kotialbumi

Jatkuvat laihdutuskuurit ovat nyt menneen talven lumia. Laihdutuspuhe loistaa Tuulian kotona poissaolollaan, ja hän on tarkka siitä, ettei huushollissa puhuta rumasti omasta saati muiden ihmisten vartaloista.

- Haluan välittää esimerkkiä teini-ikäiselle tyttärelleni siitä, että omaa itseä tulee arvostaa. Pyrin iloitsemaan ja innostumaan omasta kehosta ja niissä tapahtuvista muutoksista.

Tuulia myöntää tuskailleensa vielä kolmenkympin kieppeillä painon kanssa, mutta nyt hän kuvailee kehosuhdettaan rakastavaksi ja lempeäksi. Myös ikä on tuonut uudenlaista ymmärrystä ja arvostusta omaa kehoa kohtaan, eikä suhtautuminen ole läheskään niin ankaraa.

Kuva: Tuulia Kovasen kotialbumi

- En haikaile nuoren naisen kehon perään, vaan juuri nyt on tosi hyvä. Elän sellaisella tavalla, mikä tuntuu itsestä ja omassa kehossa hyvältä ja harrastan sellaista liikuntaa, joka tuo mulle iloa ja nautintoa.

Tasapainon löytäminen on vienyt aikaa, ja Tuulia muistuttaa, ettei hyvä olo tule pakottamalla. Omaa itsetuntoa voi kuitenkin pyrkiä kohentamaan tietoisesti.

- Tapaamme kiinnittää huomiota niihin piirteisiin, joista emme itsessämme niin pidä. Kehottaisinkin jokaista yrittämään löytää peiliin katsoessaan jotain kaunista itsestään - edes yhden asian. Hetken päästä positiivisia asioita voikin löytyä kaksi tai useampia, eikä aikaakaan kun voi jo todeta, että itse asiassa mä oonkin aika wau.

Kuva: Suvi Myllymäki

Joko liian vähän tai sitten aivan liikaa, mutta ei koskaan sopiva. Vielä muutamia vuosia sitten kyseinen ajatusmalli jyskytti Kristiina Raulan, 27, takaraivossa lähes päivittäin.

Milloin tyytymättömyyttä aiheuttivat selluliitti ja raskausarvet, milloin ihan vain pelkät ihokarvat. Negatiiviset ajatukset itsestä vaikuttivat Kristiinan mukaan kaikkeen tekemiseen ja olemiseen - jopa siihen, millaisessa asennossa muiden seurassa voi istua, jotta vatsamakkaroita näkyisi mahdollisimman vähän.

- Jälkeenpäin harmittaa, miten hirvittävän paljon aikaa ja energiaa olen käyttänyt omasta ulkonäöstä murehtimiseen. Positiivisia omaan kehoon liittyviä muistoja ei ole nuoruusiän ajalta kovinkaan paljoa, vaan päällimmäisenä on kokemus siitä, etten ole hyvä tämmöisenä kuin olen.

Somessa vastaantuleva sisältö vain ruokki parikymppisen Kristiinan huonoa oloa, kunnes eräänä päivänä Instagram-syötettä selatessa puhelimen näytölle pamahti erään kehopositiivisuuden puolesta puhuvan naisen tili.

- Naisen postaamat oivaltavat tekstit erilaisten kehojen normalisoinnista resonoivat minussa vahvasti. Koskaan aiemmin kukaan terveydenhuollossa tai julkisuudessa ei ollut tuonut esiin sitä, että kehot voisivat olla erilaisia tai hyviä sellaisena kuin ovat.

Kuva: Kristiina Raulan kotialbumi

Erikokoisia kehoja normalisoivan somesisällön pariin ajautuminen sysäsi Kristiinassa käyntiin suuren matkan kohti oman kehon hyväksymistä. Äärettömän itsekriittinen suhtautuminen omaan kehoon on vaihtunut tätä nykyä kunnioittavaksi ja rakastavaksi.

- On ollut ihana tajuta, että olen yksilöllinen ja ainutlaatuinen. Kehoni on täydellinen juuri mulle, juuri tällaisena.

Yhä välillä Kristiinan mieleen juolahtaa menneisyydestä tuttuja negatiivisia ajatuksia, mutta enää hän ei anna niille valtaa vaikuttaa omaan tekemiseen ja arkeen.

- Tapaan ajatella, että on ihan normaalia, jos vatsani on tänään vähän enemmän pömpöllään kuin eilen. Ja jos tietyt farkut eivät jonain päivänä mahdu päälleni, pistän sitten jotkut muut kivat housut jalkaan.

Kuva: Kristiina Raulan kotialbumi

Ilta Sanoma
vendredi 8 juillet 2022 17:15:00 Categories: Hyvä olo Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.