Soundi

Kolme päivää inspiroivia musiikkielämyksiä - Odysseus-festivaalin ohjelmisto ja aikataulut julki

Soundi - logo Soundi 08.07.2022 13:06:04 Pop Media
Timo Lassy ja Teppo Mäkynen.

Tapahtuma järjestetään Lonnan saaren merellisessä tunnelmassa 22.-24. heinäkuuta.

Toista kertaa järjestettävän Odysseus-festivaalin ohjelmisto on saatu valmiiksi viimeisten täydennysten myötä. Uusina kiinnityksinä mukaan liittyvät muun muassa Verneri Pohjola, Teppo Mäkysen sooloprojekti Teddy Rok: Atonal Drums, Islaja, englanninkielistä ohjelmistoaan esittävä Joose Keskitalo sekä Ilpo Nummisen ja Sami Pekkolan uunituore duokokoonpano. Koko ohjelmiston ja aikataulut löydät artikkelin lopusta.

We Jazz -kollektiivin järjestämä Odysseus levittäytyy tällä kertaa kolmelle lavalle. Alueelta löytyy myös We Jazz -levykapan pop up -tila, jossa We Jazzin dj:t ystävineen tarjoilevat laadukasta levymusiikkia koko viikonlopun.

"Olemme rakentaneet aikataulun sillä suunnitelmalla, että musiikin kuuntelemisen lisäksi kävijöillä on aikaa nauttia Lonnan palveluista ja tunnelmasta mahdollisimman kiireettömästi. Odysseus-viikonloppu on omistettu musiikista, kesästä, merestä ja ystävistä nauttimiselle", tapahtuman taiteellinen johtaja Matti Nives toteaa.

Odysseus-festivaali järjestetään Helsingissä Lonnan saarella 22.-24. heinäkuuta. Liput ovat myynnissä Tiketissä. Soundia julkaiseva Pop Media on tapahtuman yhteistyökumppani.

Tapahtuman ohjelmisto näyttää kokonaisuudessaan seuraavalta:

Perjantai 22.7.2022

17.30 Bobby Oroza (Terassilava)

18.45 Uusi Aika (Lokkimakasiini)

18.45 Kadonnut Manner (Ahvenmakasiini)

19.45 Groupe RTD (Terassilava)

21.00 Joose Keskitalo (Lokkimakasiini)

21.00 AINON (Ahvenmakasiini)

Lauantai 23.7.2022

15.00 Jukka Eskola Soul Trio w/ Timo Lassy (Terassilava)

17.00 Hailu Mergia (Terassilava)

18.15 Olli Ahvenlahti New Quartet (Lokkimakasiini)

18.15 Islaja (Ahvenmakasiini)

19.15 Etran De L'Aïr (Terassilava)

20.30 Teddy Rok: Atonal Drums (Lokkimakasiini)

20.30 Ilpo Numminen & Sami Pekkola (Ahvenmakasiini)

21.30 Greetings from Chicago* (Terassilava)

* w/ Makaya McCraven, Marquis Hill, Junius Paul & Matt Gold feat. Jukka Eskola, Jussi Kannaste & Jaska Lukkarinen

Sunnuntai 24.7.2022

15.00 Timo Lassy & Teppo Mäkynen (Terassilava)

16.30 Perussastamala & Taistokisu (Lokkimakasiini)

16.30 Marja Ahti (Ahvenmakasiini)

17.15 Alabaster DePlume (Terassilava)

18.15 Verneri Pohjola (Lokkimakasiini)

18.15 Minna Koskenlahti (Ahvenmakasiini)

19.00 Makaya McCraven (Terassilava)

+ kaikkina päivinä We Jazz DJs

vendredi 8 juillet 2022 16:06:04 Categories: Soundi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.