Ilta Sanoma

Epäillyt nuoret ovat noin 15-vuotiaita.

Räjähdys tapahtui maanantai-iltana. Lapualla on meneillään pride-viikko.

Räjähdys tapahtui maanantai-iltana. Lapualla on meneillään pride-viikko. Kuva: Tomi Natri / AOP

Lapuan kirjaston Pride-tapahtuman epäillyt pomminräjäyttäjät ja- valmistajat ovat jääneet poliisin haaviin.

IS:n tietojen mukaan kiinnisaadut neljä poikaa ovat noin 15-vuotiaita.

Pohjanmaan poliisi tiedottaa asiasta myöhemmin perjantaina.

Kukaan ei loukkaantunut, kun pommi räjähti kirjaston tuulikaapissa maanantai-iltana. Kirjastolla oli räjähdyksen aikaan käynnissä translakia käsittelevä paneelikeskustelu, joka oli osa Lapuan ensimmäistä Pride-viikkoa.

Poliisin mukaan limsapulloon väsätyn kotitekoisen pommin räjähdyksessä olisi "voinut käydä pahastikin".

Kansankielellä pommia on kutsuttu putkireiskapommiksi. Pommissa oli syövyttävää ja silmille vaarallista ainetta.

Samojen tekijöiden epäillään häiriköineen aikaisemminkin saman päivän aikana Lapuan kirjastossa. Asiaa on tutkittu vahingontekona ja vaaran aiheuttamisena.

Ilta Sanoma
vendredi 8 juillet 2022 14:29:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.