Nettihuijauksista tehtiin viime vuonna 2 500 rikosilmoitusta poliisille, Finanssiala kertoo. Eniten suomalaiset menettivät rahaa niin sanottuihin" /> Nettihuijauksista tehtiin viime vuonna 2 500 rikosilmoitusta poliisille, Finanssiala kertoo. Eniten suomalaiset menettivät rahaa niin sanottuihin" />

YLE


Suomalaiset menettivät vuonna 2021 nettihuijareille noin 47 miljoonaa euroa. Asiasta kertoo Finanssiala ry tiedotteessaan. Finanssialan mukaan poliisille tehtiin viime vuonna kaikkiaan 2 500 rikosilmoitusta nettihuijauksista.

Finanssialan mukaan huijattu summa olisi voinut olla suurempikin, mutta pankit ja viranomaiset onnistuivat viime vuonna estämään varojen siirtoja huijareille yli 25 miljoonan euron edestä.

Eniten suomalaiset menettivät rahaa sijoitushuijauksissa. Suomalaisilta huijattiin niillä rahaa yli 20 miljoonan euron verran.

Erilaisiin it-tuki-, toimitusjohtaja-, rakkaus- ja dokumenttihuijauksiin menetettiin yhteensä 16 miljoonaa euroa. Pankkien nimissä tehtyihin huijauksiin suomalaiset hävittivät 10 miljoonaa euroa.

Viranomaisille ilmoitettujen huijausten rikoshyöty kasvoi vuodesta 2020 vuoteen 2021 lähes kolmanneksen, Finanssialan tiedotteessa kerrotaan. Tammi-maaliskuussa 2022 ilmoitusten ja rahallisen rikoshyödyn määrä kuitenkin pieneni yli 40 prosenttia viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.

Tilastoitujen tapausten lisäksi esiintyi myös tilastoimattomia tapauksia, joiden määrää ja rahallista rikoshyötyä ei tiedetä tarkasti. Finanssiala muistuttaakin, että huijauksen uhriksi joutuneen tulisi aina ottaa yhteyttä omaan pankkiinsa ja tehdä tapahtuneesta rikosilmoitus poliisille.

Lue myös:

Kesä on otollista aikaa rakkaushuijarille, joka manipuloi taitavasti tunteita, varoittavat asiantuntijat

jeudi 7 juillet 2022 22:01:04 Categories: YLE huijaus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.