Oikeus ottaa kantaa rikosnimikkeisiin ja mahdolliseen rangaistukseen vasta lopullisessa tuomiossa, joka annetaan mielentilatutkimuksen valmistutt" /> Oikeus ottaa kantaa rikosnimikkeisiin ja mahdolliseen rangaistukseen vasta lopullisessa tuomiossa, joka annetaan mielentilatutkimuksen valmistutt" />

YLE


Espoossa entistä naisystäväänsä yli 30 kertaa veitsellä lyönyt mies määrättiin mielentilatutkimukseen.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi torstaina antamassaan välituomiossa, että 59-vuotias kehonrakentaja aiheutti naisen kuoleman tahallaan. Oikeus ottaa kantaa rikosnimikkeisiin ja mahdolliseen rangaistukseen vasta lopullisessa tuomiossa, joka annetaan mielentilatutkimuksen valmistuttua.

Mies on myöntänyt iskeneensä naista kymmeniä kertoja veitsellä naisen asuintalon rappukäytävässä. Lisäksi hänellä oli oikeuden mukaan naisen asuintalolle viime helmikuussa mennessään mukanaan veitsiä, nyrkkirauta ja vasara.

Mies lopetti väkivallan rappukäytävässä vasta sitten, kun sivullinen henkilö puuttui tilanteeseen. Ennen väkivaltaa mies odotti naista rappukäytävässä lähes puolentoista tunnin ajan, ilmenee välituomiosta.

Oikeus katsoo välituomiossaan, että mies on menetellyt rangaistavaksi säädetyllä tavalla.

Mies ja nainen olivat tutustuneet kehonrakennusharrastuksen kautta ja seurustelleet aiemmin. Mies oli viime vuoden toukokuussa määrätty naista koskevaan lähestymiskieltoon, jota hän oli oikeuden mukaan rikkonut. Oikeuden mukaan mies oli uhannut naista tappamisella jo ennen lähestymiskieltoa.

Oikeus: Uhkasi, seurasi ja tarkkaili naista

Välituomion mukaan mies vainosi naista henkirikosta edeltäneen vajaan vuoden aikana. Oikeuden mukaan mies muun muassa lähetti naiselle alle vuoden aikana yli 2 000 tekstiviestiä, vaikka nainen ei vastannut yhteenkään niistä.

- (Nainen) ei pääosin ole vastannut (miehen) viesteihin tai on ainoissa yksittäisissä yhteydenotoissaan selvästi ilmaissut haluavansa (miehen) jättävän hänet rauhaan ja lopettavan yhteydenotot, kirjoittaa oikeus välituomiossaan.

Mies kävi oikeuden mukaan myös etsimässä naista. Lisäksi mies otti yhteyttä naisen uusiin miesystäviin ja kävi myös naisen vanhempien talolla.

Käräjäoikeuden mukaan mies toistuvasti uhkaili, seurasi ja tarkkaili naista sekä otti naiseen yhteyttä aiheuttaen tälle pelkoa ja ahdistusta.

Lisää aiheesta:

Kehonrakentajaa syytetään entisen naisystävänsä murhasta Espoon Haukilahdessa - odotti uhria rappukäytävässä teräase mukanaan

Poliisi otti naisen murhasta epäillyn kehonrakentajan kiinni - poliisi: "Teko oli vakaasti harkittu, raaka ja julma"

jeudi 7 juillet 2022 19:03:48 Categories: YLE väkivaltarikokset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.