Ilta Sanoma

Mary-Sophie Harvey kertoi tuoreessa Instagram-päivityksestään kurjasta tapauksesta.

Mary-Sophie Harvey on uinnin moninkertainen arvokisamitalisti.

Mary-Sophie Harvey on uinnin moninkertainen arvokisamitalisti. Kuva: Orange Pics BV / Alamy / MVPhotos

Kanadalaisuimari Mary-Sophie Harveyn MM-kisareissu Budapestiin ei päättynyt toivotulla tavalla. Hän julkaisi Instagramissa pitkän kirjoituksen, jossa kertoo tulleensa huumatuksi MM-kilpailujen viimeisenä iltana.

Harvey oli juhlimassa 200 metrin vapaauinnin viestipronssia yhdessä joukkueensa kanssa, kun asiat menivät pieleen pahemman kerran. 22-vuotias nainen heräsi seuraavana aamuna ilman minkäänlaisia muistikuvia illan viimeisten tuntien kulusta.

Myöhemmin Harvey sai kuulla ystäviltään, että hän oli käyttäytynyt illan aikana sekavasti ja ollut lopulta lähes tajuttomassa tilassa. Hänellä oli herätessään mustelmia ympäri kehoaan.

- Voin vain sanoa, etten ole ollut koskaan enemmän häpeissäni, uimari kirjoittaa.

Harvey kertoo nauttineensa alkoholia kohtuudella, sillä hän oli jo suunnannut katseensa kohti seuraavia kilpailuja. Naisen sekavuus ei siis voinut olla hänen mukaansa perua pelkästä väkijuoman vaikutuksesta, vaan kyse oli onnistuneesta huumausyrityksestä.

Kanadalaisuimari hakeutui tapauksen tiimoilta lääkäriin. Siellä hän sai kuulla, että vastaavanlaiset huumaustapaukset ovat valitettavan yleisiä ympäri maailmaa.

- Niille, jotka lukevat tämän: Olkaa varovaisia. Luulin, että olin turvassa ja ettei minulla koskaan voisi tapahtumia mitään tällaista - varsinkin, kun olin ystävien kanssa. Silti niin tapahtui.

- Toivon, että joku olisi kertonut minulla tästä aiheesta ennen tuota iltaa, Harvey kirjoittaa.

Ilta Sanoma
jeudi 7 juillet 2022 18:53:00 Categories: Ilta Sanoma Uinti

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.