Tehy-lehti kertoo, että ammattijärjestö on pyytänyt poliisilta selvitystä siitä, kuka on viime kädessä vastuussa kuukausia kestäneistä palkanmaks" /> Tehy-lehti kertoo, että ammattijärjestö on pyytänyt poliisilta selvitystä siitä, kuka on viime kädessä vastuussa kuukausia kestäneistä palkanmaks" />

YLE


Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy kertoo tehneensä rikosilmoituksen Helsingin kaupungin maksamattomista palkoista.

Tehyn mukaan useita tuhansia työntekijöitä koskevat palkanmaksuongelmat ovat kestäneet jo kuukausia. Palkoista on puuttunut etenkin ylityö- ja lisäkorvauksia, jotka ovat sotealalla iso osa kokonaispalkkaa.

- Useilta sadoilta työntekijöiltä on jäänyt koko palkka useammalta palkanmaksukaudelta saamatta, Tehyn oikeuspalveluiden päällikkö Kari Tiainen sanoo Tehy-lehden haastattelussa.

Samalla kaupungin palkanmaksun asiakaspalvelu on ruuhkautunut. Kaksi viikkoa sitten kaupungilla oli lukematta seitsemäntuhatta sähköpostia ongelmiin liittyen.

Ongelmaan etsitään syyllistä

Tehy on pyytänyt poliisia selvittämään, kuka on viime kädessä vastuussa palkanmaksuongelmista. Rikosilmoituksen oheen liitetyn kaupungin organisaatiokaavion mukaan kokonaisvastuu on Tehyn mukaan ainakin kaupunginkanslialla ja kansliapäällikkö Sami Sarvilinnalla.

Kaupunki on selittänyt ongelmiaan teknisillä haasteilla. Uuden palkanmaksujärjestelmän käyttöönoton yhteydessä ilmeni, että työntekijöiden tiedot eivät siirtyneet oikein vanhasta järjestelmästä.

Kaupunki on myös syyttänyt ongelmista toukokuisia lakkoja, jonka vuoksi henkilöstöä oli töissä vähemmän.

- Työntekijöitä oli lakossa vain 3.-9. toukokuutta. Näinkin mittavaan järjestelmämuutokseen olisi pitänyt osata varautua paljon aikaisemmin, Tiainen sanoo Tehy-lehdessä.

Tehy on jo aiemmin tehnyt maksamattomista palkoista valvontapyynnön aluehallintovirastoon. Myös muut ammattiliitot, kuten JHL, ovat ottaneet kantaa palkkasotkuun.

Jotkut työntekijät ovat jo irtisanoutuneet kaupungilta palkanmaksuongelmien vuoksi.

Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja. Sillä on noin 38 000 työntekijää.

Kesäkuun lopulla kaupunki arvioi palkkaongelmien koskettavan noin viittä prosenttia kaikista työntekijöistään.

Voit keskustella aiheesta 8.7.2022 kello 23:een saakka.

Lue myös:

Helsingin kaupungin palkkaa on joutunut odottamaan pisimmillään jopa kaksi kuukautta - kaupungin selitys: uusi tietojärjestelmä ja lakko

"Johdon ei pidä lomailla ennen kuin palkanmaksuongelmat on korjattu", sanoo SDP:n Heinäluoma - pormestari Vartiainen pyysi työntekijöiltä anteeksi

jeudi 7 juillet 2022 15:41:48 Categories: YLE työntekijät

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.