Raskaan musiikin tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Hakametsässä, aluetta on rakennettu tämän viikon ajan. Paikan päälle odotetaan kymmeni" /> Raskaan musiikin tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Hakametsässä, aluetta on rakennettu tämän viikon ajan. Paikan päälle odotetaan kymmeni" />

YLE


Sauna Open Airia järjestävän RH Entertainment Oy:n Riki Huhtala on helpottunut, että tapahtuma päästään vihdoin järjestämään ilman rajoituksia ja toivottavasti vielä ilman sadetta.

- Tätä on valmisteltu nyt pari vuotta. Olemme myyneet ennakkoon enemmän lippuja kuin viime kerralla, yhteensä 20 000 lippua kolmelle päivälle.

Silti viime hetken lipunmyynti on suuremmassa roolissa kuin aiemmin, portilta saa lippuja vielä kaikille päiville.

Sauna Open Air on järjestetty viimeksi kesällä 2019. Kahden hiljaisen kesän jälkeen raskaan musiikin ystäville on tarjolla kahdella lavalla 32 yhtyettä.

Aiemmin Sauna Open Air järjestettiin Ratinanniemen puistossa, tänä vuonna festarikansa kokoontuu Hakametsän jäähallin alueelle. Portit aukaistaan kello 12.

- Alue on loistava. Jos sattuisi satamaa, on asfaltti paljon helpompi alusta. Maasto myös kaataa sopivasti lavalle päin, näin näkee esiintyjät vähän taaempaakin. Käytössä on myös Hakametsän jäähallin vesivessat, Huhtala sanoo.

Toimittajamme Katri Tapola on paikan päällä seuraamassa ensimmäisen koronan jälkeisen suuren musiikkifestarin käynnistymistä. Kuinka kaikki pitkän odotuksen jälkeen sujuu ja vielä uudessa paikassa?

Sauna Open Air käynnistää Tampereen kesän isot festarit koronan jälkeen Hakametsän jäähallin alueella.
Festivaali järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Hakametsän jäähallin alueella.Matias Väänänen / Yle

Millaisia ajatuksia juttu herätti? Keskustele aiheesta perjantaihin kello 23:een saakka!

jeudi 7 juillet 2022 14:51:00 Categories: YLE festivaalit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.