Ilta Sanoma

Entinen Helmarien valmennustiimin jäsen Maiju Ruotsalainen kritisoi päävalmentaja Anna Signeulin toimintaa tiistai-iltana Ylellä.

Anna Signeul on joutunut myrskyn silmään.

Anna Signeul on joutunut myrskyn silmään. Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva

Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Anna Signeul on joutunut tikun nokkaan myös Ruotsissa.

Aftonbladet uutisoi Signeulin saaneen osakseen rankkaa kritiikkiä EM-kisojen alla. Tällä lehti viittaa Ylen asiantuntijana kisoissa työskentelevän Maiju Ruotsalaisen haastatteluun. Ruotsalainen kertoi näkemyksiään tiistai-iltana Ylen EM-kisojen suorassa ennakkolähetyksessä.

Ruotsalainen oli mukana A-maajoukkuevalmennuksessa vuosina 2017-2019.

Aftonbladet on nostanut jutun kärkeen sen, mikä sai Ruotsalaisen jättämään valmennuspestinsä Signeulin apuvalmentajana kolme vuotta sitten.

- Minulle kerrottiin, että minusta ei voisi tulla äitinä sellaista valmentajaa kuin olisin ilman lapsia, ruotsalaislehdessä referoidaan Ylen haastattelua.

Aftonbladetin artikkelin otsikkoon on nostettu fakta siitä, että Palloliitossa oltiin tietoisia Helmarien valmennustiimin ilmapiiristä, muttei asialle tehty mitään.

- Kukaan ei reagoinut, ruotsalaislehden otsikossa kauhistellaan.

Juttuun on haastateltu myös HJK:n päävalmentajaa Jonne Kunnasta, joka kertoo uskovansa Ruotsalaisen lausuntojen maajoukkueesta lähtöön liittyen pitävän paikkansa.

- Tämä ei ole minulle uutinen, sillä huhuja on ollut liikkeellä. Liittokaan ei ole voinut olla tietämätön asiasta.

- Jos niin monta nimeä on tullut ja mennyt (Signeulin tiimistä), asia on pantu merkille ja nyt jonkun on todennäköisesti aika miettiä liittoa.

Aftonbladet pohjustaa juttua kertomalla ruotsalaisen Anna Signeulin valmentaneen Helmareita vuodesta 2017.

Signeul ei ole toistaiseksi kommentoinut Ruotsalaisen lausuntoja julkisuudessa.

Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande kertoi keskiviikkona Ilta-Sanomille olleensa tietoinen Ruotsalaisen ja Signeulin erimielisyyksistä.

- Maiju lähestyi meitä asiassa, ja otimme hänen näkemyksensä vakavasti. Selvitimme asiaa johdon ja henkilöstöpäällikön voimin ja kuulimme osapuolia.

- Oli ilmeistä, että läheisen työparin (Signeul-Ruotsalainen) välille oli valitettavasti muodostunut syvä luottamuspula, erittäin tulehtuneine väleineen, Casagrande sanoi.

Ilta Sanoma
jeudi 7 juillet 2022 14:19:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.