Ilta Sanoma

Yhteensä liki 400?000 suomalaisella oli maksuhäiriömerkintä kesäkuun lopussa.

Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Nuorten maksuhäiriöisten määrä on kääntynyt nousuun, vaikka muuten maksuhäiriöisten joukko on edelleen pienentynyt, kertoo luottotietopalveluja toimittava Suomen Asiakastieto. Huhti-kesäkuussa maksuhäiriörekisteriin päätyi 1?200 uutta alle 20-vuotiasta. Suomen Asiakastieto tiedotti maksu­häiriömerkinnöistä heinäkuun alussa.

Yhteensä alle 3?000:lla ikäryhmään kuuluvalla on maksuhäiriömerkintöjä, joten kyseessä on merkittävä lisäys.

-?Pandemian aikanakin nuorten maksuhäiriöt ovat tähän saakka pysyneet vähäisinä, mutta nyt tilastot valitettavasti kertovat käänteestä. Myös perintäyhtiöt ovat havainneet nuorten asiakkaiden määrän viime aikoina kasvaneen, kertoo tiedotteessa viestintäpäällikkö Ville Kauppi Asiakastiedosta.

Kesäkuun lopussa yhteensä 388?000 suomalaisella yksityishenkilöllä oli maksuhäiriömerkintöjä.

Nuorten ensimmäisistä maksuhäiriöistä kolmannes on käräjäoikeuden antamia velkomustuomioita, joiden syynä ovat usein vakuudettomat kulutusluotot tai maksamattomat verkkokaupan ostokset. Nuorilla korostuvat myös maksamattomista vuokrista aiheutuneet maksuhäiriöt.

-?Maksuhäiriömerkintä vaikeuttaa monien arjen perusasioiden hoitamista, kuten vuokra-asunnon tai vakuutusten hankkimista tai puhelinliittymän avaamista, Kauppi sanoo.

Ilta Sanoma
jeudi 7 juillet 2022 14:04:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.