Ilta Sanoma

Kansainvälinen malli Elina Tervo, 35, on kiertänyt maailmaa jo 7 vuotta. Hän on muun muassa kiivennyt Kilimanjarolle ja joutunut aseellisen ryöstön uhriksi Albaniassa. Maitojunaan hän ei hypännyt, vaikka moni sitä odotti.

Elina Tervo on osallistunut muun muassa Martina ja hengenpelastajat -realitysarjaan sekä Tuulitunneli-ohjelmaan.

Elina Tervo on osallistunut muun muassa Martina ja hengenpelastajat -realitysarjaan sekä Tuulitunneli-ohjelmaan. Kuva: Olga Karpenko

Syksyllä 2015 Elina Tervo makasi sairaalavuoteella kipukohtausten kourissa. Ex-missi ja malli oli painanut töitä sata lasissa ja uupunut totaalisesti henkisesti sekä fyysisesti.

Vuosia kestänyt stressi oli ajanut hänet sairaalakierteeseen. Hän tunsi olevansa kuristusotteessa jatkuvan suorittamisen seurauksena.

- Olin silloin todella sairas, minulla oli paljon vatsa- ja suolistovaivoja sekä todettu kilpirauhasen vajaatoiminta. Tein montaa työtä päällekkäin, enkä pitänyt lomia. Elin äärimmäisen suorituskeskeistä elämää, Tervo, 35, muistelee nyt.

Tervo työskenteli muun muassa personal trainerina, teki tv-töitä ja kirjoitti blogia. Entinen bikini fitness -kisaaja kertoo myös treenanneensa niin paljon, että se kääntyi itseään vastaan.

- Aktiivinen elämäntapa ei tuottanutkaan enää hyvää oloa, päinvastoin. Yritin saada lääkäreiltä apua, mutta oireilleni ei löydetty syytä, hän muistaa.

- Sairaalassa aikaa vietettyäni tuntui kuin olisin pian tekemässä kuolemaa. Havahduin siihen, että haluan vielä tehdä kaikki asiat, mistä olen aina unelmoinut.

Realityohjelmista tuttu Tervo päätti tehdä täyskäännöksen elämässään. Hän myi koko omaisuutensa, pakkasi matkalaukkunsa ja osti pelkän menolipun ulkomaille. Suunnitelmanaan jättää kotimaa pysyvästi.

- Sain tarpeekseni oravanpyörästä ja halusin hypätä kohti tuntematonta.

- Nämä vuodet ovat olleet elämäni parhaimmat, mutta myös opettavaisimmat. Monesti on tullut äitiä ikävä, hän pohjustaa.

Tervo jakaa kuviaan Instagramissa, jossa häntä seuraa yli 70 tuhatta ihmistä.

Tervo jakaa kuviaan Instagramissa, jossa häntä seuraa yli 70 tuhatta ihmistä. Kuva: Olga Karpenko

Sardiniasta puhelimeen vastaava Tervo muistelee, että moni suhtautui aluksi hänen lähtöönsä epäilevästi. Moni odotti hänen palaavan maitojunalla kotiin.

- Monet eivät voineet ymmärtää, miksi myin kaiken ja jäin tyhjän päälle. Törmäsin negatiiviseen suhtautumiseen, että tulen kyllä palaamaan Suomeen häntä koipien välissä.

- Se aiheutti reaktioita, kun en valinnut perinteistä tapaa elää eli perustaa perhe, keskittyä uraan ja kasvattaa omaisuutta. Lisäksi tunnistin joissakin kateutta siitä, että uskalsin lähteä, hän ruotii.

Tervon ensimmäinen määränpää oli Intia, jossa hän kouluttautui joogaohjaajaksi. Tropiikissa ilman kalenteria kierrokset hiljalleen laskivat.

- Kului pari vuotta, kun aloin olemaan taas terve ja voida hyvin. Oivalsin, että oireideni syy oli kehon ja mielen totaalinen burnout, hän arvioi.

Tervo kertoo käyneensä jopa noin sadassa maassa. Hän saa usein ihmettelyä siitä, miten hän kustantaa reissuelämänsä.

- Todellisuudessahan olen budjettimatkailija. Luksusresorttien sijaan majoitun hostelleissa ja airbnb:ssä. Moni yllättyy, kun kerron kuukausibudjettini olevan noin 2?000-2?500 euroa, malli paljastaa.

- Ei matkustaminen ole aina niin kallista. Minulla ei ole asuntolainaa tai autoa, joten kaikki tuloni käytän tekemiseen ja kokemiseen, hän huomauttaa.

Osa puolestaan kritisoi, ettei lentomatkustelu ole ekologista.

- Silloin aina muistutan, että minulla ei ole omaisuutta, en omista autoa, en shoppaile tai käytä juurikaan sähköä, joten hiilijalanjälkeni on varmasti pienempi kuin kenenkään kommentoijista.

Tervo lisää, että lentäminen on hänelle aina viimeisin vaihtoehto ja hän pyrkii kulkemaan ensisijaisesti julkisilla.

Kuva: Olga Karpenko

Tervo elättää itsensä mallintöillä ja sosiaalisella medialla. Hän tuottaa sisältöä muun muassa OnlyFansiin ja Playboyn tammikuussa lanseeratulle Centerfold-alustalle. Hän on poseerannut muun muassa Australian kansainvälisesti tunnetussa Maxim-miestenlehdessä.

Tervon mukaan yhteistyöt huippuvalokuvaajien ja lehtien kanssa ovat vaatineet sinnikkyyttä ja verkostoitumista.

- Kukaan ei ole tullut kotoa hakemaan. Monesti kommentoidaan, että helppohan minun on matkustella kun minua pyydellään mallikeikoille, mutta tässä on tehty monta vuotta kovasti töitä. Mistään tuhkimotarinasta ei ole kyse, hän painottaa.

Tervo ei suunnittele reittejään etukäteen, vaan elää hyvin spontaanisti. Hän harvoin tietää etukäteen, missä hän tulee olemaan ensi viikolla.

- Se kummastuttaa ystäviäni kovasti, kun en tiedä, olenko edes samalla mantereella viikon päästä. Mutta se on elämäntapani. Lähden pois, kun ei enää huvita jäädä.

Todellisuus upeiden matkakuvien taustalla on toisinaan karumpi. Tervo välttelee turistirysiä ja haluaa uppoutua paikalliseen kulttuuriin. Yksin matkustelevan naisen mukaan hän on ajautunut toisinaan syrjäisiin kolkkiin ja hämäriinkin olosuhteisiin.

Hän kertoo joutuneensa useamman kerran vaaratilanteeseen, kuten raiskauksen yrityksen uhriksi.

- Minut on muun muassa yritetty ryöstää Albaniassa puukolla uhaten. Istuin rannalla ystäväni kanssa ja tilanteessa yritin heti etsiä maasta jonkun kivenmurikan, jolla voisin puolustautua. Onneksi mies perääntyi ja selvisimme säikähdyksellä, Tervo muistelee tilannetta.

- On ollut monia tilanteita, joissa äitiä on tullut ikävä, mutta pelossa ei voi elää. Uhkaaviin tilanteisiin voi joutua myös Suomessa.

Tervon mukaan kokemukset ovat opettaneet hänelle ongelmanratkaisukykyä, eikä hän hevillä panikoi.

- Monesti on tili tyhjennetty tai kortit on pitänyt kuolettaa, jolloin olen ollut täysin ilman rahaa. Niinä hetkinä on ollut ihanaa huomata, että ihmiset kyllä auttavat, jos joku on hädässä. Olen esimerkiksi saanut majoittua ja syödä hostellissa viikon ajan, kunnes sain taas tilini avattua. Kadulle ei ole jätetty.

Arkisempi reissuelämän varjopuoli on väsymys, johon Tervo on jo oppinut reagoimaan ajoissa. Hän tietää, että reppu selässä kiertäminen käy toisinaan kuluttavaksi.

- Jos ei ole minkäänlaisia arkirutiineja, matkustelu alkaa jossakin vaiheessa uuvuttamaan. Varsinkin kaukomaissa myös kielimuuri on jatkuva ongelma, ei ole nettiä ja kaikki on jatkuvaa odottelua.

- Kun huomaan väsymyksen, jään yhdeksi paikkaa pidemmäksi aikaa ja otan happea.

Kuva: Olga Karpenko

Jo kyllästymiseen asti Tervo saa läheisiltään uteluita, milloin hän aikoo asettua aloilleen. Hän ei kuitenkaan haaveile perheen perustamisesta.

- Toki olisi ihanaa jakaa arkea jonkun kanssa, mutta todella harva haluaa sellaisen elämän kuin minulla on. En näe, että aivan tavallinen päivätyössä käyvä ihminen edes haluaisi olla kanssani. Pitäisi kolahtaa kovasti jonkun kanssa, jotta ryhtyisin parisuhteeseen, hän pohtii.

- En koe tarvetta löytää kumppania, sillä olen todella onnellinen elämässäni.

Tervon mukaan viimeisten vuosien aikana hänen ajattelumaailmansa on mullistunut totaalisesti. Kun ennen bikini fitness -kisaajan elämä pyöri pinnallisuuden ja sosiaalisen statuksen ympärillä, eivät sellaiset enää merkitse hänelle mitään.

- Olen varmasti muuttunut kaikella tapaa. Uraputkessa kiinnosti menestyminen ja miten muut itseni näkevät. Nykyään otan ihmiset vastaan ihmisinä ja kaikki ovat samanarvoisia.

- Olen myös oppinut niin paljon eri kulttuureista, että mielestäni tämä länsimaalainen tapa elää ja ajatella ei välttämättä ole parhain. Ihmiset ovat paljon onnellisempia, kun elämä ei ole niin suoritus- ja rahakeskeistä.

Tervolla on nyt takanaan seitsemän vuotta maailmalla, eikä päätepysäkki häämötä.

- Elämästäni ei puutu mitään. Kannustan jokaista seuraamaan unelmiaan - ympäristön epäilyksistä huolimatta.

Ilta Sanoma
jeudi 7 juillet 2022 10:30:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.