Ilta Sanoma

Britannian MI5 ja Yhdysvaltain FBI varoittavat Kiinan teollisuus­vakoilusta harvinais­laatuisessa yhteis­lausunnossaan.

Kiinalaisten teollisuusvakoojien aiheuttama uhka on merkittävä sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa FBI:n ja MI5:n mukaan.

Kiinalaisten teollisuusvakoojien aiheuttama uhka on merkittävä sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa FBI:n ja MI5:n mukaan. Kuva: Thomas Peter / Reuters

Kiinalaisten teollisuusvakoojien aiheuttama uhka on merkittävä sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa, ja se vain kasvaa entisestään, varoittavat Britannian tiedustelupalvelu MI5 ja Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI harvinaislaatuisessa yhteislausunnossa.

MI5:n ja FBI:n johtajat puhuivat eilen Lontoossa virkamiehille ja yritysjohtajille.

Brittiviraston johtaja Ken McCallum kertoo heillä olevan nykyisellään käynnissä seitsemän kertaa niin paljon kiinalaisvakoiluun liittyviä tutkintoja kuin vuonna 2018.

Hänen mukaansa tutkintamääriä on tarkoitus kasvattaa entisestäänkin. Lisäksi virasto jatkaa toimintaansa piileviä venäläis- ja iranilaisuhkia vastaan.

McCallum painotti, että määrällisesti valtaosa Kiinan uhkaamista asioista löytyy yritysten omalta tontilta.

-?Johtava asiantuntijuus, teknologia, tutkimus ja kaupalliset valtit, joita ovat kehittäneet tai pitävät hallussaan tässä huoneessa olevat, tai muut kaltaisenne, hän jatkoi.

FBI:n johtaja Chris Wray kuvaili Kiinan aiheuttaman uhan olevan "monitahoinen, kestävä ja kokonaisvaltainen vaara" sekä Yhdysvalloille ja Britannialle että niiden liittolaisille. Hänen mukaansa Kiina haluaa varastaa yrityksiltä niiden teknologian, heikentää niiden liiketoimintaa ja valloittaa markkinat.

Lisäksi kaksikko varoitti Kiinan ja Taiwanin välisestä tilanteesta.

Kiina pitää Taiwania kapinallisena maakuntanaan, jonka se on tarvittaessa valmis palauttamaan emämaan yhteyteen sotilaallisesti. Viime kuussa Kiinan puolustusministeriö sanoi, ettei maa epäröi aloittaa sotaa, jos Taiwan julistautuu itsenäiseksi.

Jos Kiina hyökkäisi Taiwanin saarelle, aiheuttaisi tämä McCallumin ja Wrayn mukaan valtavan häiriön maailmanlaajuiselle kaupalle ja teollisuudelle.

He kehottivat yrityksiä pysymään valppaana ja ilmoittamaan mahdollisista uhkista.

-?Kiinan kommunistinen puolue on kiinnostunut demokratiasta, mediasta ja oikeusjärjestelmistämme. Harmillisesti ei niitä mukaillakseen, vaan niistä hyötyäkseen, MI5:n McCallum sanoi.

Ilta Sanoma
jeudi 7 juillet 2022 06:45:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.