Ilta Sanoma

Sanna Marin kertoo Instagram-profiilissaan, että Emma-tytär saa vihdoin juhlia syntymäpäiviään myös kavereiden kesken.

Sanna Marinin Emma-tytär on jo 4-vuotias.

Sanna Marinin Emma-tytär on jo 4-vuotias. Kuva: Sari Gustafsson

Pääministeri Sanna Marin kertoo Instagram-profiilissaan 4-vuotiaan Emma-tyttärensä viettävän tänään keskiviikkona, 6. heinäkuuta, ensimmäisiä kaverisyntymäpäiviään.

Marin kertoo Instagram-profiilinsa Tarinat-osiossa, että koronarajoitusten vuoksi Emmalle ei ole voitu aiemmin koskaan järjestää oikeita kaverisyntymäpäiviä.

- Nyt me ajateltiin kesällä pitää mehujuhlat, joihin on kutsuttu kaikki päikkykaverit kylään, Marin kertoo Instagram-tarinassa hymyillen.

Videon päällä on teksti "kohta on talo täynnä lapsia", ja Marin kuvaa myös tarjoiluja. Pöytään on katettu juustokakkuja, joiden päällä on keko vadelmia. Kulhoissa näkyy olevan myös vaahtokarkkeja ja muita makeisia.

- Ei juhlaa ilman juustokakkua, Marin on kirjoittanut Tarinat-osiossa jakamansa kuvan päälle.

Tarjolla on myös oranssia mehua. Lasipullon kyljessä on käsinkirjoitettu lappu, jossa lukee mehun olevan raparperin ja mintun makuista.

Sanna Marin vieraili Helsinki Pride -kulkueessa heinäkuun alussa.

Sanna Marin vieraili Helsinki Pride -kulkueessa heinäkuun alussa. Kuva: Saara Peltola / Lehtikuva

Sanna Marin sai puolisonsa Markus Räikkösen kanssa tyttären tammikuussa 2018.

Marin kertoi tyttärestään Anna-lehdessä kesäkuussa.

Marin työskenteli Emman syntymän aikaan kansanedustajana, ja Räikkönen jäi kotiin hoitamaan parin tytärtä. Marin kuvaili Annassa puolisoaan perheensä tukipilariksi.

- Meidän Emma on vauvasta lähtien tottunut siihen, että äiti on välillä poissa töiden takia. Perhe-elämämme toimii aika luontevasti, mutta kyllä se vaatii läheisiltäni paljon, Marin kertoi lehden haastattelussa.

Marinin mukaan Emma on touhukas, iloinen ja urheilullinen lapsi, joka on taitava monessa asiassa.

- Olen ihmeissäni, mitä kaikkea hän jo osaa. Hänen isänsä on opettanut hänelle vaikka mitä. Emma osaa jo aakkoset ja vähän kirjoittaa sekä laskea. Englantiakin hänelle on hieman opetettu, Marin sanoi Annassa.

Ilta Sanoma
mercredi 6 juillet 2022 21:05:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.