Poliisi ei epäile asiassa rikosta. Poliisi muistuttaa, että lapset ja liikuntarajoitteiset eivät välttämättä osaa tai pysty tulla ulos kuumasta a" /> Poliisi ei epäile asiassa rikosta. Poliisi muistuttaa, että lapset ja liikuntarajoitteiset eivät välttämättä osaa tai pysty tulla ulos kuumasta a" />

YLE


Alle 15-vuotias lapsi menehtyi alkuviikosta Itä-Suomessa kuumuuteen auton sisälle, kertoo poliisi. Poliisin mukaan henkilöauton sisätilassa oli huomattavan kuuma ja auton sisällä ollut lapsi oli löydettäessä eloton, kun auttajat saapuivat paikalle.

Ensiapu aloitettiin poliisin mukaan välittömästi, mutta siitä ei ollut enää apua.

- Tässä murheellisessa tapauksessa ei epäillä rikosta ja poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Simo Hämäläinen Itä-Suomen poliisista.

Hämäläisen mukaan tapauksesta ei kerrota kerro enempää, koska kuolemansyyn tutkintaan kuuluvat asiat ovat lain mukaan salassapidettäviä.

Poliisi varoittaa kesäaikaan kuumenevista henkilöautojen sisätiloista. Poliisi pyytää huomioimaan, että lapset ja liikuntarajoitteiset eivät välttämättä osaa tai kykene tulemaan omin avuin ulos pysäköidystä autosta, jos lämpötila kohoaa vaaralliseksi.

Lämpötila voi auton sisällä kohota nopeastikin hengenvaaralliseksi, jopa yli nelinkertaiseksi ulkolämpötilaan verrattuna.

- Siksi ulospääsy kannattaa varmistaa esimerkiksi jättämällä ikkuna auki, Hämäläinen muistuttaa.

mercredi 6 juillet 2022 14:57:34 Categories: YLE kuolema

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.